Hakutulokset

  1. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Rapsakat ja hyvät perustelut. Toki minun ulkopuolisen maallikon näkemys on hivenen erilainen. Uskon nimittäin, että Tapparan pakiston olisi mahdollista saada pelaamaan entistäkin paremmin raivaamalla Elorinteelle enemmän vastuuta konkareiden kustannuksella. Tarkoittaisiko se sitten enemmän...
  2. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Eihän tämä Elorinteen peluutus iso asia ole, mutta mielenkiintoinen kuitenkin. Elorinteen pienehköä peliaikaa on nyt perusteltu harjoittelulla, roolituksella ja kätisyydellä. Kaikki ihan kelpo perusteluja, muttei mielestäni riittäviä. Sen ymmärtäisin paremmin, jos jonkun mielestä Elorinteen taso...
  3. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Minun tietämykseni voimaharjoittelussa ja fysiikkaharjoittelusta ylipäätään ovat peräisin yksilölajien puolelta. Vajavaisilla tiedoillani minun on hankala uskoa, että näillä pelimäärillä kesken kauden mitään erityistä pitkäkantoista voimahankintaa voitaisiin tehdä. Kevät ja kesä ovat ne...
  4. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Varmasti näin. Kyse onkin nyt siitä, miten tästä eteenpäin. Näin maallikon näkökulmasta kyse on siitä, uskaltaako Tapola tehdä Tapparan pakkihierakiassa muutoksia. Minun silmiini muutoksen tekeminen vaikuttaisi järkevältä. Minä en saa kolumnista tuollaista käsitystä, vaikka sen viimeinen...
  5. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Mielestäni sanoma ja parannusehdotus oli erittäin selkeä: Kannattaa antaa enemmän vastuuta Aleksi Elorinteelle! Elorinne on pelaaja parhaassa iässään, ei enää junnu, mutta kehityspotentiaalia on. Isokokoinen hyvin liikkuva puolustaja, joka on noussut jo maajoukkuetason puolustajaksi, ei...
  6. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Olen nähnyt rajallisen määrän Elorinteen pelejä. Niiden perusteella olen samaa mieltä kolumnin kirjoittajan kanssa. Olisikohan Tapparan jo aika vähentää Saravon ja/tai Kankaanperän kuormaa ja luottaa enemmän Elorinteeseen. Mielestäni olisi. Erinomainen pakki on Elorinne ja mielestäni hän on jo...
  7. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Tiedostan asian sensitiivisyyden, kun tulen vihollisleiristä teidän takapihallenne etsimään joukkueestanne heikkouksia. En missään nimessä pyrkinyt kärjistämään, vaan pyrin kirjoittamaan rehellisen mielipiteeni sellaiseen muotoon, että vuoropuhelu olisi mahdollista. Konkarikolmikkonne on...
  8. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Minun havaintoni Saravosta perustuu otteisiin Kärppiä vastaan. Finaalisarjoissa kahtena edellisenä kautena Saravo ei ole ollut hyvä, vaan Kankaanperän kanssa pakistonne heikkolenkki. Tämän kauden kohtaamisessa, joka sinulta jäi näkemättä, Saravo oli vaikeuksissa läpi ottelun. Hän oli jäällä...
  9. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Ansiokkaita perusteluja tapparalaisilta pakiston pätevyydestään. En ole yhtä hyvin kartalla tilanteesta kuin te. Joskus kuitenkin voi olla niin, että usko omiin on niin vahva, että asiat näyttävät paremmilta kuin ne ovatkaan. Voi kuulkaa, olen niin monesti itse ollut liian positiivisuuden takia...
  10. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Tiedät varmasti Tapparan tilanteeni paremmin kuin minä. Teidän kannalta hienoa, jos Saravo ja Aalto sen kuin vertyvät. Aika uskomattomalta se kuitenkin kuulostaa. Minun tämän kauden yhden pelin otanta ei tue väitettäsi ainakaan Saravon osalta. Tappara-Kärpät pelissä Saravo oli nimittäin kovin...
  11. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Kevät osoittaa uupuuko teiltä oikeasti tulivoimaa maalintekoon. Minä en usko, että näin on. Minä osoittaisin huolestuneen katseeni puolustuksen liikkuvuuteen ja maalivahtipeliin. Mitä tulee Savinaiseen ja Lajuseen, niin nuo pojat olivat juuri sellaiset pelaajat, joita Tappara tarvitsi. Jos...
  12. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    On mahdollista, että Dominaattori pelaisi hyvin. En pidä sitä kuitenkaan todennäköisenä. Olisihan se suoritus, jos tuollainen untuvikko pelaisi joukkueelleen mestaruuden. Ei mitattäyttävän maalivahdin löytyminen kesken kauden mikään itsestäänselvyys ole. Huomio myös se, että Karhunen voi...
  13. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    No, jos näin on, niin mikäs siinä sitten. Minusta Noronen olisi kokemuksellaan ja tämän kauden täydellisellä voittoprosentillaan ollut varmempi valinta. Toki tunnustan samaan hengenvetoon, jotta en tiedä Hrachovinasta mitään. Hyvä, että omilta löytyy luottoa. Se on tärkeintä.
  14. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Ymmärrän tämän näkökulman, vaikka itse näenkin asian eri tavoin. Käsittääkseni Tapparan pelaajabudjetti on luokkaa 2,5 miljoonaa euroa. Jos arvioidaan Norosen tienaavan loppukaudesta 80 000 euroa, tarkoittaa tämä kolmen prosentin korotusta pelaajabudjettiin. On mielestäni kohtuuton riski laittaa...
  15. M

    Tappara kaudella 2015–2016

    Ihmettelen, ettei Tappara halunnut jatkaa Norosen sopimusta. Tapparalla on jälleen erinomainen, mestaruudesta taisteleva joukkue kasassa, johon laitettu kiinni kohtuullisen iso summa rahaa. On erikoista riskienhallintaa jättää jääkiekkojoukkueen tärkein yksittäinen pelipaikka noin haavoittuvaksi...
Ylös