Hakutulokset

  1. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Rädyn veljesten otteet tällä kaudella: Aku Räty AHL:ssä 40o 12+20=32 (+8) 0,80 ppo Aatu Räty AHLssä 54o 13+24=37 (+3) 0,69ppo Isoveli ajamassa rinnalle ja ohi?
  2. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Juhamatti Aaltonen Pelsuissa 8o 2+2=4 (-4). Juhis on kahdeksassa pelissä ollut kuusi kertaa jäällä, kun vastustaja on tehnyt maalin. Katsotaan mihin vanha taikuri vielä vertyy. Mielenkiintoinen seurattava.
  3. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Miska on lopettanut uransa. Kroppa ei kestänyt enää. Miska on siviilitöissä Kuopiossa. Pelaa huvikseen pelin tai pari lapsuuden seurassaan ja nimeomaan seuran kotiotteluissa. Tänään ensimmäinen peli. Iso juttu Pohdille. Kassa kiittää.
  4. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Onko Mingoian uusi seura jo julkaistu? Erikoista, jos miehellä ei ollut tiedossa osoitetta.
  5. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Se, että Leskistä peluutettiin ja hänelle annettiin villitysten jälkeen uusia mahdollisuuksia, kertoo mielestäni Marjamäen paineesta. Ihan selvä munaus häneltä. Leskinen oli ilmoittanut halunsa purkaa kautta 2023-2024 koskeva sopimus, kun surulinen viime kausi oli vielä käynnissä. Tämän kuulin...
  6. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    En minä ole tehnyt Leskisestä syntipukkia. Luitko edes viestini, kun tuollaista väität. Ei Kärppien menestymättömyys ollut kiinni Leskisestä, vaan Marjamäestä. Minä kritisoin Leskisen toimintaa Kärppien pelaajana ja olen kannattajana tyytyväinen, ettei hän Kärpissä enää pelaa. KooKoo on varmasti...
  7. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Juuri siten kuten kirjoitin. Ville Leskinen kiukkuili lapsellisesti kylväen käytöksellään eripuraa joukkueen sisällä. Ville Leskinen ei myöskään laittanut kaikkeaan likoon joukkueensa, eikä seuran logon puolesta. Siinä se, miksi minä kannattajana olen tyytyväinen, ettei Leskinen halua Kärpissä...
  8. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Sulle on ilmeisesti ihan yes, että pelaaja kusee omaan pesään, kun on tullut paha mieli. Ei anna parastaan joukkueelleen ja kylvää eripuraa joukkueen sisällä. Toinen vaihtoehto on sitten se, ettei moinen ole sulle ihan yes, muttet vaan nyt oikein tiennyt mistä kirjoitit. Ei Leskisellä ollut...
  9. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Leskinen ei halunnut Kärpissä enää pelata, joten sinällään se ja sama, mitä muut haluavat. Minä olen tyytyväinen, että mies halusi lähteä. Mulle riitti katsoa moista lapsellista itkupilliä, joka asetti oman pahan mielensä joukkueen edun edelle.
  10. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Ehkäpä keskushyökkääjän paikalle Sakua testaavat. Ainakin Carolinassa Saku pelasi paljon keskellä. Edit. Toki Saku sentteröi Kärpät mestariksi kaudella 2017-2018
  11. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Espoossa pelasi sen ensimmäisen, jota sain olla paikan päällä katsomassa. Noiden kahden pelin jälkeen kaikki menikin sitten Kärppien ja Granlundien yhteisen taipaleen osalta päin persettä. Limainen agentti, Junnon suurin virhe Kärpissä ja mitä kaikkea.
  12. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Niin se on. Tunnekuohussa tulee sitten höpöteltyä monenlaista niin Raumalla kuin Oulussa. Pitkäjänteisyys meiltä kannattajilta monesti uupuu ja edellinen peli määrittää liiaksi ajatuksiamme.
  13. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Nimeomaan tuohon suuntaan ja varmasti tunnekuohuissa sanottiin. Kyllä hurjan monet olivat erittäin käärmeissään siitä, ettei Heshkaa hankittu. Olin silloin ja olen edelleen sitä mieltä, että rahan hukkaa olisi ollut Heshkan hankita. Miettikääpä hintaa, jos huhut siitä, että kaverin perässä oli...
  14. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Pistän tuohon alle muutamia raumalaisten kommentteja Heshkasta, siis siitä veteraanista, jonka hankkimatta jättäminen oli monen mielestä Aholle potkujen arvoinen teko. Tämmöistä tämä meillä kannattajilla on.
  15. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Niin, siis minulle tuo olisi maukas ja mielenkiintoinen duo seurattavaksi. Jokainen tietenkin kokee asiat omalla tavallaan.
  16. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Marjamäellä varmaan sen verran rahakas sopimus, että potkut ovat kyllä tiukassa. Voisin kuvitella, että ongelmat koetetaan ratkaista muulla tavoin. Aika maukas maku tulee tuosta Late&Mamba duosta. Molemmilla olisi kyllä varmasti hurja palo näyttää ja tuttu kaveri vierellä voisi tuoda...
  17. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Tuossa on se ero Kärppien ja Brynäsin välillä, että Mamba oli maagisen meritoitunut apuvalmentajana ja päävalmentajana Kärpissä, siis ihan puhdasta kultaa. Sellaisen ihmisen erottaminen vaikeuksien keskellä ei ole helppoa, eikä aina edes järkevää, ainakaan pitkällä tähtäimellä. Toki nyt voi...
  18. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Voi sentään! Mitä tuolle mestarivalmentajalle on tapahtunut? Ei osaa hävitä. Harmi vain Mannerin kannalta, että tappiot kuuluvat urheiluun. Ei tuosta hänen hommasta päävalmentajana tule yhtään mitään. Pitkä tauko ja kenties psykoterapia voisi auttaa.
  19. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Ihan villinä heittona, mitenköhän toimisi Late & Mamban duo? Molempien vahvuudet käyttöön, niin ei heikkoa kohtaa jää? Samanlainen vastuunjako kuin aikanaan Summasella ja Westerlundilla.
  20. M

    Ex-Kärpät maailmalla

    Tämä lällättely on täällä perinne. Mikkola tylytettiin huolella, Kukkonenkaan ei ollut viimeisenä vuotenaan enää koskematon. Tottakai M.Niemelä saa paskaa kasvoille, eikä siinä pitkä historia Kärpissä ja kolme mestaruutta merkkaa mitään. Eikä siinä mitään. Kritiikki kuuluu kuvioon...
Ylös