Hakutulokset

  1. M

    Pelicans kaudella 2015–2016

    No juu toki eikä tämmöinen tilasto-scouttaus toki ole mikään Jumalan sana. Tappara näki miehessä ison potentiaalin ja teki about miljoonan euron hintaisen, neljän vuoden sopimuksen. Kahden vuoden jälkeen Puistola koettiin niin turhaksi, ettei enää viime kesänä mahtunut Tapparan HARJOITUSrinkiin...
  2. M

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Puistola on pelannut tällä kaudella 25 Mestis-peliä tehoin 2+16=18 joista molemmat maalit ylivoimalla. Plus/miinus -tilasto näyttää pikkupakkasta -2. Puistolasta tuskin on meille mitään iloa tällä kaudella. Enkä nut ihmeitä odota ensi kaudestakaan mutta mahdollista kai se on... Lienee kuitenkin...
  3. M

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Tuhkasen lainaamista ihmettelin itsekin juuri nyt, kun Blood on pelikiellossa. Pakisto on melko heikko ja erityisesti haavoittuva, mitä ihmettä olisi tehty jos joku kuusikosta olisi loukkaantunut esim. tänään? Tuossa porukassa E.Sopanen näyttää vahvistukselta kunhan tervehtyy pelikuntoon...
  4. M

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Jo viime kotipelissä Leimu oli todella tuskaisen näköinen, YV-lämärin jälkeen irvisteli pahasti. Eilen ja tänään pelasi vain YV:t ja tänään ei edes koko 2min ylivoimaa pystynyt pelaamaan. Seisoi eilen ja tänään suurimman osan pelistä vaihtoaitiossa. Siis seisoi, ei istunut. Kevyenä arvauksena...
  5. M

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Olen aivan samaa mieltä. Materiaali oli jo alunalkaen täynnä kolmos- ja neloskentän pelaajia ja kun tuostakin porukasta KOKO AJAN osa, välillä iso osa on ollut telakalla, ei Lämsä ole edes päässyt näyttämään, mitä olisi saanut porukasta irti. Kannattaa lukaista tuo Sairastupa-ketju läpi. En...
  6. M

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Haa, olin kokonaan unohtanut Kouvolan, se tosiaan voisi olla hyvä loppusijoituspaikka Hemulle. En minäkään usko, että jatkoa tarjotaan mutta jos itse tekee ohittamattoman ehdotuksen... ;-)
  7. M

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Et siis näe Laurilaa pakistossa? Johtuuko tämä siitä että joku toinen Liigajoukkue olisi valmis maksamaan hänen palveluksistaan yhä tuon about 100 000€ kaudesta? Minä en tätä usko joten veikkaan, että Hemun on pudotettava palkkaansa NIIN paljon, että hän sopii meidän pakistoomme.
  8. M

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Joel Mustonen lipsautti tammikuun alussa haastattelussa, että "Viimeistään nyt kokeneiden pelaajien tulisi nousta esiin" ja tuskin tarkoitti itseään. Viikkoa (?) myöhemmin Lämsä kehui vuokramiesten työmoraalia ja sitä, että "He jaksavat tsempata myös kopissa". Noista(kin) kommenteista mielestäni...
Ylös