Hakutulokset

  1. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Joku Doug Sheddenkin saisi tuon porukan pelaamaan paremmin ja tuloksekkaammin eikä peli olisi munatonta hiiviskelyä. Josta muuten tuli mieleen että olisipa raikas tuulahdus saada joku kanukkikoutsi penkin taakse!
  2. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Eipähän siinä mittään. Neljä edellistä matsia vastustajina HPK, JYP, Tappara ja Lukko. Top6- joukkueita kaikki kuntopuntarissa. Mites nää pelit menikään...? Tepsi niisti ne kaikki, puhtaasti.
  3. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Haiskahtaa vaihteeksi vähän laajemmalla esiintyvältä ongelmalta kuin yksittäinen pelaaja. Esim. kolme jäähyä kuuteen minuuttiin ja näistä kahdessa kolisi omissa. Edit. Neljä kakkosta kahdeksaan minsaan plus käytöskymppi. Jotenkin tuntuu että siellä on aika monikin asia perseellään.
  4. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Siis katsokaa Kärppien ja Tapparan suoritusvarmuutta, rutiinia ja tuloksia. Ei sitten mitään palaa pärjätä noille. Jos nyt sais edes vältettyä ne puolivälierissä.
  5. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Päivänselvää on että Tepsin pitäisi viedä Jukureita aika selvästi, sekä tuloksellisesti että tilastollisesti. Erityisesti vuodenaika huomioiden kun runkosarja kääntyy hiljalleen loppusuoralle. Vaan ei, samaa sontaa edelleen. Aika pitkään jaksoin olla luottavainen mut en enää. Kausi päättyy...
  6. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Ei vittttu. Näitä pelejä tulee ihan liikaa!! Hyvälle jengille ei vaan käy näin. Tarkoitan tällaisia aivan pystyyn hävittyjä (koti)pelejä. Jotain pitää muuttua kovalla kädellä jos keväällä aikovat pellailla.
  7. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Pojat taistelee. Viimeiseen veripisaraan saakka. Sen takia vastustaja saa välillä hiukan kovuutta.
  8. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Olipa nolo päätös upealle syyskaudelle. Ammattiylpeys ei ihan riittänyt loppuun saakka. Nyt jos Kärpät häviää Vaasassa niin ketutus on suurimmillaan..
  9. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Mitä helvettiä?? Joukkue kusessa Lukkoa ja SETÄSTÄ vastaan.. :D! No, onhan tuossa aikaa vielä kääntää kurssi mutta joka tapauksessa, mitä selkeämpi ennakkosuosikki TPS on, sitä varmemmin se joutuu vaikeuksiin! Varsinkin kun alla on mukava voittoputki ja tauko edessä.
  10. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    :D! Niämine omaa kyllä eväät vähintäänkin testimielessä jopa kakkosesta. Ajattelin että voisin siirtää Bjorkstrandin kolmosen keskelle kun hänellä kerran sentterikokemusta on. Tiedä sitten riittääkö kakkoseksi Nieminen-Palve-Kakko mutta pitää huomioida myös kolmosen potentiaalin nousu kun...
Ylös