Hakutulokset

  1. M

    MM 2021: Jättiyllätykset – kisojen heikko taso vai onko ”pikkumaiden” esiinmarssi alkanut?

    Kauko-Idän kiintiöpaikka on menneen maailman juttuja. Silloin kun USA joutui putoamissarjaan niin Kalervo Kummola taisi televisiossa ehtiä jo kertomaan, että Amerikoilla olisi samanlainen kiintiöpaikka, mutta ainakaan virallisesti mitään sellaista ei ole ollut. USAhan selvitti tiensä sitten...
  2. M

    MM 2021: Jättiyllätykset – kisojen heikko taso vai onko ”pikkumaiden” esiinmarssi alkanut?

    Kukaan nelikosta Suomi, Ruotsi, Kanada ja Tsekki ei ole koskaan jäänyt kahdeksan parhaan ulkopuolelle siitä lähtien kun vuonna 1992 aloitettiin pudotuspelisysteemi (eikä toki sitä ennenkään pitkään aikaan, mutta kisatkin olivat kahdeksan joukkueen kisoja). Venäjä on jäänyt kaksi kertaa ja USA...
Ylös