Hakutulokset

  1. M

    Pelipaidat 2018–2019

    SaiPa pelaa vain 1. erän retropaidoissa, joten eiköhän housut ja sukat ole ihan tavallisesta peliasusta. Ilves taitaa olla lähes tulkoon ainoa joka näissä retroiluissa on mennyt vielä sen extramailin ja hommannut myös sukat sekä housujen päällysteet asuihin sopiviksi.
  2. M

    Pelipaidat 2018–2019

    Ilves pelaa perjantain SaiPa-ottelun violeteissa pelipaidoissa. Esikuvana tietysti Ilveksen kausilla 1982-84 käyttämät Säästöpankin sponsoroimat paidat. SaiPa pelaa myös ensimmäisen erän jonkinlaisissa retropaidoissa. 80’s Night -teemaottelu: Ilves-SaiPa perjantaina 30.11. • Tampereen Ilves
  3. M

    Pelipaidat 2018–2019

    Niin, pääväriltään musta pelipaita Ilveksellä on ollut vuosina 1942-1982 ja uudestaan 1992-2005 ykkös- tai kakkospaitana sekä 2007-08 ja 2015-16 kolmospaitana ja uudestaan ykköspaitana 2017- ja siihen vielä lisäksi 1932-1942 pelattiin niissä mustavihreä-raitaisissa (ja kaudella 2016-17 oli...
  4. M

    Pelipaidat 2018–2019

    Ilveksellä on ollut pääväriltään vihreät pelipaidat kausilla 1983-1992 ja 2005-2017. Noissa 2000-luvun paidoissa sävy tosin oli melko tumma lukuunottamatta Tapparaa vastaan pelattua ulkoilmaottelua talvella 2016 (kuva: http://tappara.fi/liiga/wp-content/uploads/2016/12/liiga30_2.jpg ). Erona...
Ylös