Hakutulokset

  1. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Lähinnä ne prosentit kiinnostaisivat, että mikä on mahdollisuus vakavaan tautimuotoon kahden shotin jälkeen. 25% oireellinen tartunta vielä menettelee, kunhan pysytään poissa teholta edes 75% todennäköisyydellä.
  2. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Nimenomaan. Lol. Elävää heikennettyä adenovirusta käytetään mm. astrazenecalla.
  3. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Eli haluat elävän rokotteen ? Käypä sitten ottamassa astrazeneca. Valitettavasti tuossa on kuitenkin suurempi riski vakaville haittavaikutuksille.
  4. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Samat höpinät oli kakkospiikistä aikanaan. Hienoja numeroita nostettiin esille.
  5. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Itselle kyllä piisaa kaksi piikkiä. Sillä kaiketi matkustelee ensi syksyyn. Muutama kuukausi kolmannesta piikistä kauhistellaan taas numeroita ja ei kun neljäs piikki. Ei näy loppua tuolle oravanpyörälle. Taitais olla rokotetta tehokkaampi se enemmän tarttuva/vähemmän tappava variantti.
  6. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Kyllähän aikoinaan myös isorokkorokote pakotettiin kansalaisille. Ei sinänsä uutta. Netin aikana kaikesta vaahdotaan aivan liikaa.
  7. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    No AIDS siitä Heikkilän veltosta vehkeestä enää puuttukin. Tainnut mennä eläkkeellä kuppi totaalisen nurin ja seurauksena pienet nitkahtelut.
  8. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Kaipa ne laskevat, että rokotteesta saat 90% todennäköisyydellä haittavaikutuksia + sitten mahdolliset tulevat haitat ja mikä on se todennäköisyys että arpa osuu rokottomattomana vaikeaan tautimuotoon. Hölmöä lottoamista jokatapauksessa. Ihan sama. Minä piereskelen nyt pari kuukautta Fugen...
  9. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Ei ole uusi juttu, mutta kyseisellä teknologialla ei ole ennen rokotettu. Kaipa niille sydänlihas/pussi tulehduksille löytyy myös joskus looginen syy. Toivottavasti jäisi bugit noihin.
  10. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tuohon on tosiaan saatu jo vastaus, että suurempi annos = suurempi riski pumpputulehduksille. Mutta miksi nämä mrna-lähetit aiheuttavat reaktion jossa pumppu tulehtuu ja miksi vain nuorilla miehillä..
  11. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tuo on kyllä erikoista miten Moderna käy vain nuorten miesten pumpulle. Miksi ei nuorten naisten ? Aikuisten ? Tuskinpa edes asiantuntijoilla on suoraa vastausta tuohon. En pidä edelleenkään siitä, että ollaan pakon sanelemana kaikki koekaniineja ensimmäisessä mRNA-teknologiaa kaytettävässä...
  12. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Ei selvitty aivan pelkällä pistoskohdan kivulla toisesta piikistä. Lieviä lihaskipuja ja piikin jälkeen kaksi yötä nukuttu todella huonosti. Toivottavasti ensi yönä saisi jo nukuttua.
  13. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    14h toisesta piikistä ja toistaiseksi selvitty vähemmillä oireilla kuin ensimmäisestä. Se perus pistoskohdan kipu kättä nostaessa. Kolmannen saavat pistää väkisin. Mulle riitti tämä rumba.
  14. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Tuo piikkikammo on kyllä hassu ilmiö ja sitä tuntuu olevan kohtuullisen monella. Omassakin tuttavapiirissä on yksi veijari joka pyörtyy joka kerta vaikka ei tuntisi edes pistoa.
  15. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Israelin tilanteen perusteella tämä RNA-piikki on kyllä aivan susi, ainakin tietyllä leveysasteella suhaileville ihmisille. Mikäli kaksi piikkiä ei piisaa noin lyhyellä aikavälillä, niin mitä kuvittelette kolmannen piikin saavan aikaiseksi ? Heh, eikös soluihin pitäisi jäädä muistijälki...
  16. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Muksujen kohdalla itse rokote saattaa olla suurempi riski terveydelle kuin virus. Mutta toisaalta rokottamattomat muksut ovat varttuneemmille riski. Varttuneiden kohdalla "valinta" on selkeääkin selkeämpi. Se on kuitenkin selvää, että mikäli tulipalo halutaan sammuttaa nopealla aikataululla...
  17. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Olen melkoisen varma, että uskon(myös alitajuisesti) viruksen olevan vaarallisempi kuin rokote. Pysytään nyt siinä rokotteessa kun siitä kerran oli puhe.
  18. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Harmi että tuota RNA-teknologiaa ei ole koskaan ennen käytetty rokotteessa. Tuo on ainut asia mikä askarruttaa ja miksi en itsekään olisi tätä vielä muksuille tyrkyttämässä. Tässä ollaan kaikki koekaniineina mitä tuleman pitää. Asiantuntijat toki vakuuttelevat kuinka yksinkertaisella ja...
  19. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Heikkilällä on todennäköisesti Vellu Ketolan tapaan iso, mustaksi ryskitty vehje jota painovoima rankaisee iän myötä.
  20. M

    Koronavirus – keskustelua rokottamisesta

    Haha, sain pidettyä itseni jotenkuten kasassa piikin jälkeisen seurannan ajan, mutta luulotaudit iski vasta kun irtaannuin "vartioinnista" ja lähdin polkemaan kotio päin. Hetken jo luulin etten selviä kotiovelle saakka. :P Tänään pyörälenkillä tuntui siltä kuin olisivat antaneet doping-piikin...
Ylös