Hakutulokset

  1. M

    Liigan otteluohjelma 2021–2022

    Kyllä ne noihin saa ainakin jonkun verran vaikuttaa, esim. TPS - HIFK sarja alkoi 27.3. Sunnuntaina, mutta olisivat saaneet pelata jo 26.3. Lauantaina mutta HIFK ei tähän suostunut.
  2. M

    Liigan otteluohjelma 2021–2022

    Ja tällä kaudella taidettiin myös ihan tietoisesti pelata alkukaudesta verkkaisesti rajoitusten takia (säästeltiin pelejä aikaa jolloin rajoituksia ei ole), ei kai normisti näin tiukkaa tahtia ole ollut keväisin?
  3. M

    Liigan otteluohjelma 2021–2022

    Ei nyt toki koske kuin muutamaa joukkuetta mutta CHL alkusarjaa pelataan Syyskuun alussa joka tarkoittaa pidempiä vierasreissuja välillä.
  4. M

    Liigan otteluohjelma 2021–2022

    Nordis on ainakin tulevana Pe & Su varattu eli lauantai oli ainoa mahdollinen pelipäivä HIFK:n kotiottelulle. TPS olisi myös halunnut tuon sarjan aloittaa jo viime lauantaina, mutta HIFK ei tähän suostunut.
  5. M

    Liigan otteluohjelma 2021–2022

    Ei mitään faktaa mutta lonkalta väittäisin että HIFK:n on helpompi myydä lippuja arkipeleihin verrattuna muihin seuroihin. HIFK ja Tappara pelaa huomattavasti muita vähemmän kotiotteluita viikonloppuna, ja taas vastaavasti HIFK ja Tappara pelaa huomattavasti muita enemmän vierasotteluita...
  6. M

    Liigan otteluohjelma 2021–2022

    HIFK:llä tuo on jo useamman kauden ollut vakio. Ilmeisesti kassavirran takia halutaan keskittää HIFK:n pelit viikonloppuihin niin on erittäin yleistä että on viikkoja jossa pe & la pelit ja sitten venataan viikko. Satunnaisia arkipelejä sinne sekaan ripotellaan. Tälläkin kaudella pelkästään...
Ylös