Hakutulokset

  1. M

    HIFK Gimmat

    Yleisöä 550 eli loppuunmyyty. Hieno tunnelma hallissa, hyvää puolustamista lopussa vaikka vastustaja painoi päälle kovaa. Onnea Gimmat ja koko IFKn naisjääkiekon väki.
  2. M

    HIFK Gimmat

    Pejzlova merkitty kokoonpanoon tänään. Hieno homma jos pystyy pelaamaan. Pirkkolaan suuntaan minäkin. Jos tämä ainoa mestaruus mitä tänä vuonna juhlitaan, niin olkoon se sitten tämä.
  3. M

    HIFK Gimmat

    Lopussa vähän sai vastustaja eka pomppumaalin ja aivan hirveetä sekoilua sen jälkeen. 2-4 ja oltiin parempia kaikilla alueilla.
  4. M

    HIFK Gimmat

    Aivan loistavaa peliä Gimmoilta!
  5. M

    HIFK Gimmat

    Joo huomasin eli ostettu on.
  6. M

    HIFK Gimmat

    Ei näy lippuja vielä myynnissä torstaille.
  7. M

    HIFK Gimmat

    Huomasin saman viime vuoden finaaleissa, että Espoo pelaa sellaista pientä sikaa ja vetelee ihan rajamailla koko ajan. Tuomarilinja kun on sallivampi yleensä, mutta sitten toisaalta Espoon ylivoima on hyvä, joten Gimmojen kannattaa välttää jäähyjä eikä mennä mukaan siihen. Muutenkin tuntuu että...
  8. M

    HIFK Gimmat

    Varmaan puolustetaan nyt skarpimmin kun ykkösveska poissa rosterista, luulisin. Mutta kohta se alkaa, Go Gimmat.
  9. M

    HIFK Gimmat

    Skodova olisi ollut se maalivahti mikä tarvittiin, mutta päätti lähteä kovempaan sarjaan. Jos tosiaan nyt Lahtinen loukkaantui, niin ei kyllä hyvä heilu jatkossa.
  10. M

    HIFK Gimmat

    On aikamoista heittoa peleissä kun Ekassa matsissa ainoastaan yhteensä yksi tehty maali ja nyt niitä tehtiin yhdeksän. Lopputulos kuitenkin nippa nappa meille. Voitot 1-1. Mutta tuntui kyllä että heti kun vastustaja pääsi laukomaan hyvästä paikkaa tuli maali.
  11. M

    HIFK Gimmat

    Paikkoja kyllä oli mutta vastustajan veskari on myös erittäin hyvä. Uutta matoa vaan koukku.
  12. M

    HIFK Gimmat

    Tiukkaa on tässä kolmannessa ottelussa Kärppiä vastaan. 1-1 tilanne ja yksi erä jäljellä. Kamala myötähäpeä selostajan kommenteille, mutta eipä siinä mitään, ihan kiva että joku edes selostaa. Hirveä hehkutus "kun iso paha IFK on joutunut kaksi kertaa lyömään pitkän kiekon toisessa erässä."
  13. M

    HIFK Gimmat

    Tuosta jutusta saa sellaisen kuvan että Locatelli jatkaisi mielellään IFKssa, ja jopa jäisi suomeen pysyvästi, mutta Rozier vaihtaa maisemaa.
  14. M

    HIFK Gimmat

    Tosiaan, barrikadeille ja silleen. Kyllä ottaa päähän jos täältä aloitetaan säästäminen sen takia että äijien edarit alisuorittaa. Naisten liigassa ei muutenkaan montaa joukkuetta ymmärtääkseni ole, jossa pelaajien ei tarvitse itse kustantaa pelaamistaan. Kyllä hatuttais jos yllä mainitut...
  15. M

    HIFK Gimmat

    0-12 on kyllä karu tulos. Ollaan pisteen päässä piikkipaikasta taulukossa, tosin Kiekko-Espoo höykyttänee myös Rokin tänään. Mutta hyvin on Gimmat kuroneet kiinni pisteet jotka menetettiin pitkien loukkaantumisten aikana. Tänään sitten Kärpät vastassa Raksilassa.
  16. M

    HIFK Gimmat

    Itse asiassa lopputulos 4-1 näyttää että oltaisiin oltu parempia kuin mitä oltiin. Vasta lopussa vastustajan jäähyjen takia saatiin parit maalit, mutta muuten oli kyllä todella tiukka matsi. Vastustajan veskari oli erittäin hyvä. Sinänsä mukavaa että saatiin kunnon kilpailua kärkitaistoihin...
  17. M

    HIFK Gimmat

    Hieno fiilis oli hallissa, ja aikamoisten sekoilujen ja tarkistusten jälkeen voitto! Ei ollut Gimmojen paras peli, mutta se tärkein hoidettiin. Pakko oli ostaa mestaruuslippis mukaan hallilta.
  18. M

    HIFK Gimmat

    Eli ollut hyvä veto tulla kirkkaisiin valoihin. Tosi sekavaa on peli.
  19. M

    HIFK Gimmat

    Ilman muuta paikalla, ja toivottavasti sinne tosiaankin tulisi kunnon määrä katsojia. Aika kolkkoa pelata isossa hallissa parille sadalle katsojalle muuten. Pitänee vaan olla ajoissa, koska autolla on tultava.
  20. M

    HIFK Gimmat

    Jos en ihan väärin ole ymmärtänyt niin tiistaina olisi kausareilla ilmainen sisäänpääsy. 4-0 Gimmoille kolmannessa erässä nyt. Yle Puheellakin selostus.
Ylös