Hakutulokset

  1. M

    Jordan Schmaltz IFK:ssa

    Turkulaisten puolesta toivoisin että sieltä joku pate lähtisi Schmaltzin kanssa hippasille vaikka heti aloituksesta.
  2. M

    Jordan Schmaltz IFK:ssa

    Ei tullut huitaisusta kakkua. Vilttiin ei kaveria toki voi jättää, vaikka olisikin kaverille oikein. Toivottavasti on tänään iskussa.
  3. M

    Jordan Schmaltz IFK:ssa

    Jollain tasolla tähän Schmaltzin tekoon kiteytyy oikeastaan kaverin koko kevät. On oikeasti ollut jostain syystä aivan sysipaska ja paikoin jopa ylimielinen. Tänään tuli sitten teko mikä vesittää mun fiiliksen tästä jätkästä. Olisi ollut edes vähän perusteltavissa vahingoksi, mutta ei -...
  4. M

    Jordan Schmaltz IFK:ssa

    Spekulointi on hauskaa ja se kuva minkä herrasta saanut, ei oikein tue nykyistä käytöstä. Tänäänkin hän kyllä tajusi heti maalin jälkeen, että vituiksihan se meni. Pää oli kolmantena jalkana eikä edes kuitannut maalivadille virhettään, ainakaan heti. Istui vaihtoon ja aika yksin sai olla...
  5. M

    Jordan Schmaltz IFK:ssa

    Schmalle naputellut tänään jo 1+2. Nousee vähintään 31 pisteeseen illan jälkeen. On nyt jo hyvällä tasolla, ensimmäisellä kaudellaan Suomessa. Mitähän ensi kaudella olisi, +50p?
  6. M

    Jordan Schmaltz IFK:ssa

    "Viljo, lapsenlapseni. Kun minä olin ikäisesi, oli punaisissa olleita ulkkareita; Rafalski, Zidlicky, Murphy, Harkins, Elkins, Schmaltz"
  7. M

    Jordan Schmaltz IFK:ssa

    4+11, 15 pongoa Schmaltzilla. Hyvä kausi ja varmasti osakkeet kasvavat hyvää korkoa.
  8. M

    Jordan Schmaltz IFK:ssa

    Ehdottomasti pelimies. Eilisen matsin jälkeen Schmalle luukulla taputteli jokaisen kanssa. Kaikesta eleistä ja tyylistä päätellen on varmasti iso pukukoppipelaaja jo muuten hyvän pelaamisen lisäksi. Jatkoa vaan jos kaveri halukas.
  9. M

    Jordan Schmaltz IFK:ssa

    Ajattelin jättää Schmaltzin kommentoinnin sinne 10-15 pelin tietämiin, mutta tämä ottelu viimeistään näytti sen että kaveri on paininut eri sarjassa. Jos jotain negatiivista lähtee hakemaan niin en keksi muuta kuin: Schmaltz jos pelaisi Pelsuissa tai ihan missä muualla niin harmittaisi kovasti...
Ylös