Hakutulokset

  1. M

    Mikko Rantanen – parasta sitten RR55:n

    Minun mielestä ihan ok juttu laittaa farmiin kasvamaan. Tuo Royn peluutus ei oikein auennut minulle. Periaatteessa annettiin näyttöpaikka osaavien miesten ketjussa, mutta samalla ei annettu sekuntiakaan yv-aikaa, mikä tarkoitti pahimmillaan pitkiä pätkiä istumista penkin päässä, kun nämä muut...
  2. M

    Mikko Rantanen – parasta sitten RR55:n

    Rantanen on jo pari peliä pelannut kakkosketjussa Iginlan ja Duchenen kanssa. Peliaika on silti jäänyt vähäiseksi, koska vielä ei ole irronnut yhtään yv-aikaa eikä esim. tasavajaalla pääse pelaamaan. Aika haastava tuo Rantasen alkukausi on ollut, kun koko joukkue pelaa aika kehnosti ja välillä...
  3. M

    Mikko Rantanen – parasta sitten RR55:n

    Loistavaa. Toivottavasti pysyy ylhäällä niin on taas yksi joukkue lisää seurattavana. Oliko se niin että yhdeksän peliä voi pelata kunnes pitää päättää jatkaako ylhäällä vai siirtyykö AHL:aan?
  4. M

    Mikko Rantanen – parasta sitten RR55:n

    En ainakaan TPS-paidassa ole vastaavan tason junioria nähnyt 2000-luvulla. Ristolainen pääsee edes lähelle mutta jää silti vakuuttavuudessaan vähän jälkeen, vaikka tietysti pakin paikka on juniorille vähän haastavampi. Lehkonen oli myös heti kokoonpanoon päästyään sähäkkä mutta ei pystynyt...
  5. M

    Mikko Rantanen – parasta sitten RR55:n

    Vähän pelotti ennen turnausta, että miten mahtaa putki kulkea oman ikäisiä vastaan kun onnistumisia on tullut niin vähän liigassa. Joillainhan pelaamisen taso on vähän pudonnut noissa junnupeleissä, mutta Rantanen säilytti kyllä hyvän tasonsa ja pelasi aivan kuten liigassakin. Turnauksessa vain...
Ylös