Hakutulokset

  1. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Muutamille palstaveljille on jäänyt kyllä lapsen lailla levy päälle ykkössentterin hommaamisen suhteen. Liigassa Tyrväisen tasoinen pelimies on vuonna 2019 ykkössentteri, halusi sen myöntää tai ei. Meillä oli tänäkin vuonna paljon laatua laidoilla ja kyseisillä laitureilla kasa huippupaikkoja...
  2. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Kärpät oli lopussa ihan puhki. Ei vaan ollut enää paukkua minkäänlaiseen kiriin, vaan väsymys konkretisoitui virheinä. Aika huikea peli Hifk:lta! Boom!
  3. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Santala voisi kyllä jatkaa katsomossa. Ei lisäarvoa näin nopeassa pelissä. Pieniin asioihin ratkesi ja olisihan tuo voinut kääntyä toisin. Taisivat sekä Ikonen että Lundell raapia ylärimaa laukauksillaan. Perjantaina sama ryminä kuin mitä oli ekassa himamatsissa Pelsuja vastaan.
  4. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Jos napanuora jatkaa maalilla samoja otteita, niin varmasti Hifk:lla riittää joka ottelussa työnsarkaa saada maaleja aikaiseksi. Toisaalta, jos moraali työntekoa kohtaan on samalla tasolla kuin kahdessa edellisessä pelissä, niin kyllä se palkinto sieltä tulee. En tiedä muistanko oikein, mutta...
  5. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Jeeeeeeeessss!!!!! Fiddu!!!!!
  6. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Hieno erä, ennen kaikkea hyvää peliä omilta! Hylätyssä maalissa Olkinuora ei kyllä olisi ehtinyt torjuntaan vaikka Eronen olisi työntänyt vauhtia. Sinänsä ihan perusteeton hylkäys. No, ei anneta sen häiritä.
  7. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Hifk oli lauantain illassa ihan helvetin kova! Numerot mairittelevat pelikaaneja. Lennu esimerkkinään joukkue pelasi kauden parastaan ja suorastaan lensi välillä kentällä. Salminen oli myös helvetin loistava, unohtamatta Kerästä, Ikosta ja Talbergia. Tää on ihan meidän homma, kun jaksetaan...
  8. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Katselin tuossa pelin vasta nyt, kun eilen työkiireiden takia jäi välistä. Hifk ei missään nimessä ollut niin huono, kuin mitä täällä on tunnekuohuissa kirjoitettu. Isoksi ongelmaksi Pikkaraisen aikana ovat tulleet tyhmät jäähyt silloin, kun omalla joukkueella on pieni momentum alkamassa...
  9. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Lyytinen, Motin, Laakso, Varakas = tänään kasa paskaa. Tehdään seniilistä sankari vielä kaiken lisäksi. Menee komiikan puolelle.
  10. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Monesko hyökkääjän ottama huitomisjäähy viimeisen 4 matsin aikana????
  11. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Mielestäni Jääskä ollut ihan yhtä kujalla kuin paljon parjattu Lennu. Luokattomia ratkaisuja kiekollisena. Oisko aika päästää Pitkänen irti?? Muuten kokeilemisen arvoinen kokoonpano!
  12. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Eilen ei ollut HIFK:n päivä (eikä varsinkaan Engrenin), joten en vetäisi eilisestä matsista päätelmiä, jotka menevät kauheasti ison kuvan yläpuolelle. Edelleen 13 pelin otannalla ollaan oikeasti pelattu nousujohteisesti kaikilla mittareilla. Nyky lätkässä on hyvää joukkuetta vastaan lähes...
  13. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Atte oli The Man! Kiitos!
  14. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Ottelukooste ei tosiaan näytä kuin ne päästetyt. Engren otti monta hienoa torjuntaa eilen ja piti pystyssä ottelun ekan puolikkaan. Totuushan on aika lähellä sitä, että ilman tuota Tikan ääliömäistä keihästystä joukkue olisi lähtenyt ilman pistettäkään Vaasasta himaan. Hifk on nyt muutamassa...
  15. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Terry And The Peacemakers on tosiaan suht kevyttä kamaa vielä äijien estradeille. Ensi kaudella sitten uusi yritys, jos multa kysytään. Kyllä pojalla vauhtia riittää, eikä pelisilmäkään ole millään tavalla luokaton! Lisää muskeleita kesällä! Engren (+ vastustajan luokaton viimeistely) on tuonut...
  16. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Saas nähdä millä peliesityksillä mennään huomenna Lahdessa. Viime kaudella vastaava matsi hävittiin Stadissa 1-6. Toivottavasti joulusta palautuminen menee tällä kertaa paremmin. Löytäiskö joku tilastoninja 26.12.2017 sarjataulukon?? Itse en nopella googletuksella löytänyt kuin sen, että juuri...
  17. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Ai shaatana ku on kauheeta. Aina, kun tän porukan vene alkaa heilahdella, niin se kaatuu kokonaan. Sportin 3-1 kavennuksen tultua pystyi melkein lukemaan käsikirjoituksen ennakkoon. Voi, voi
  18. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Toivonen ehdottomasti perjantaina maaliin. En ymmärrä miksi sitä korttia on venytetty. Molempien veskareisen itseluottamus lähentelee nollaa tällä hetkellä ja paras tapa saada heistä peto ulos on toivoa, että Toivonen heittää unelmia hipovilla otteilla todellisen haasteen kehiin.
  19. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Osu ja uppos :D Tästä mahtavat naurut hyvänyönlahjaksi...sillain erittäin positiivisessa mielessä!
  20. M

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Lankista ikävöiden :( Ei pysty Atte tällä hetkellä lähellekkään viime syksyn tasoa. Perus sijoittuminenkin on epäluottamusta herättävän näköistä ja rauhatonta. Viime syksyisen Aten torjunnoilla meillä olis muutama piste enemmän taulukossa. Yllä jo muiden toimesta vihjattua, mutta sanonpa...
Ylös