Olin ysärin alkupuolella parin vuoden ajan töissä Tiksissä, se oli siihen aikaan vähän kun mikä tahansa
suomalainen pikkukaupunki, siellä ei ollut oikein mitään muuta merkittävää kun kaupungintalo ja
Hotelli Vantaa, ja tietysti Heureka.
Lisäksi siellä oli viikonloppuisin aika vilkas...
No joo, se alkaa kunnolla vasta Kehä 1:n jälkeen, se pitää paikkansa.
Siellä etelämpänäkin voi eksyä, mutta siinä on tosiaan nopsaan asutuksen
äärellä mihin suuntaan ikinä meneekään.
Se on paljon laajempi, sehän alkaa jo Laaksosta heti Nordiksen jälkeen ja päättyy Vantaanjokeen,
Haltialassa. Se on kyllä hieno juttu että sellainen on, siinä on viettänyt paljon aikaa kun vielä asui
Stadissa, enimmäkseen siellä eteläpäässä.
Keskarihan meinasi joutua osittain rakentamisen...
Siitähän on se kasku "lentokenttä jolla on kaupunkioikeudet", ensin tuli lentokenttä ja sitten
se vasta alkoi kasvaa, sehän oli silloin kaukana maaseudulla kun se kenttä valmistui
Helsingin olympiavuonna 1952.
Ennen vanhaanhan puhuttiinkin Seutulasta, eikä Helsinki-Vantaasta. Se...
Ja minäkin opin uutta kotikaupungistani, en tiennyt että Lauttasaari on kuulunut Helsingin maalaiskuntaan,
olin aina mieltänyt että se on yhtä kun nykyinen Vantaa.
Kun penkoo vähän paikallishistoriaa saattaa tulla yllättäviä tietoja vastaan , ei ole eka kerta.
Ja Kulosaaren rataan liittyy myös kuriositeetti, raitiovaunu meni aluksi lautalla nykyisen Kalasataman
kohdasta yli , kunnes ensimmäinen silta rakennettiin. Muita raitiovaunulauttoja ei ole koskaan ollut
Kulosaari, Lauttasaari, Haaga , Stadi, Turku, Tampere , Otanmäki ja nyt Espoo, eli kahdeksas, Viipurissa oli myös silloin kun se kuului meille , mutta en tiedä lasketaanko sekin
Tätä ei aikoinaan olisi uskonut näkevänsä, Espooseen menee spåra. Tai eihän tuo mikään
perinteinen spåralinja ole, vaan pikaraitiotie, saa sitten nähdä miten toimiva tuo kuvio sitten
oikeasti on. Väitän että sillä ei tule menemään 90 000 ihmistä päivässä kuten jotkut väittää.
Espoo on...