Hakutulokset

  1. M

    MM 2021 Riika

    Tuosta kyseisestä mainoksesta oli toisaalla juttua, että tuli viime hetkillä mukaan eli lienee maksettu varsin hyvin. Suomalaiset jäämestarit sitä harmittelivat kun jää oli saatu jo priimakuntoon ja piti vielä sulattaa aivan kisojen alla kun tuo ko. mainos piti saada mukaan.
  2. M

    MM 2021 Riika

    Turha ehkä nillittää toisten valinnoista, mutta sanonpa kuitenkin, että Määttää on vaikea saada mahtumaan tuohon mukaan. Esimerkiksi saman joukkueen Sean Walker ja Matt Roy pelasivat isompaa roolia ja olisivat siten paremmin perusteltavissa. Tai vaikkapa Mario Ferraro.
  3. M

    MM 2021 Riika

    Ongelma taitaa vain olla se, että yhtään treenipeliä ei ole EHT:n jälkeen. Eli suoraan kisajoukkueeseen tai ei ollenkaan. Eli tuollainen ”vähintään leirille” ei enää tässä kohtaa taida olla vaihtoehto.
  4. M

    MM 2021 Riika

    Päättyvien sopimusten ohella Välimäen ja Juolevin kausi jatkuu vielä muita pidempään noiden Vancouverin rästiottelujen vuoksi. Viimeinen peli taitaa olla 2 päivää ennen MM-kisojen alkua ja karanteenit huomioiden tuo yhtälö taitaa olla mahdoton. Vaikka siis sopimustilannetta ei huomioisi.
  5. M

    MM 2021 Riika

    Juu oikeassa olet. Eikä nyt ehkä sinänsä kannata takertua noihin nimiin. Ne olivat vain antamassa ikäänkuin suuruusluokkaa siitä minkä tason ja statuksen pelaajia uskon Suomen saavan.
  6. M

    MM 2021 Riika

    Veikkaan, että jokunen ei-niin-meritoitunut NHL-pelaaja sieltä tulee. Yhtäkään nimeä ei ole vielä tiedotettu jos sitä kysyit. Viimeksi tuli NHL/AHL:n välimaastosta Jokiharju ja Lammikko sekä AHL:stä Lankinen ja Mikkola. Jotain tuon suuntaista voisin veikata nytkin. Eli tämän kauden nimillä...
  7. M

    MM 2021 Riika

    Noilla puheilla olisin yllättynyt mikäli Kaski ei saisi kutsua Jaloselta. Ja on kyllä vahvitus tuohon puolustukseen ja kiekollista osaamista mukaan.
  8. M

    MM 2021 Riika

    Eli kiinnostiko vai ei?
  9. M

    MM 2021 Riika

    Ilmeisesti joukkueeseen voisi tulla täydennystä vielä Liigan välieräjoukkueista, Omskin suomalaiskaksikosta sekä SHL:n välieräjoukkueista. Saksassa ja Sveitsissä on myös välierävaihe menossa, mutta siellä ei potentiaalisia nimiä ole. Ruotsissa on sentään jokunen: Miika Koivisto, Kristian Näkyvä...
  10. M

    MM 2021 Riika

    Ei hänelle pitänyt olla kaksi vuotta sittenkään mitään käyttöä. Toisin kuitenkin kävi.
  11. M

    MM 2021 Riika

    Olisi ihan virkistävää jos toteutettaisiin NHL:n malliin eli joukkue koolle, siinä sitten viikon verran lyhennetty training camp ja ehkä joukkueen sisäisiä pelejä. Sitten ylimääräiset kotiin ja MM-kisat käyntiin.
  12. M

    MM 2021 Riika

    Mitä väliä Riikan koronatilanteella on kun kisat varmaan vedetään läpi ihan omassa kuplassa, vai miksi noita nyt kutsutaankaan?
  13. M

    MM 2021 Riika

    No ei niitä kovin montaa ole tämän hetken tiedon valossa. Ykköskorin pelaajista ainoastaan Barkov ja Ristolainen ja jälkimmäisen kiinnostus MM-kisoihin on tiedossa.
  14. M

    MM 2021 Riika

    Toisaalta ei IIHF:n MM-kisoissa ole pääasiallisena tarkoituksena ratkaista mikä maa on paras kiekkoilussa, vaan järjestää jokakeväinen karnevaali, joka tuottaa valtavasti rahaa.
  15. M

    MM 2021 Riika

    Varmasti voisi, mutta onhan Riika nyt siistimpi kiekkokaupunki tällaiselle sirkukselle.
  16. M

    MM 2021 Riika

    Vaikka ilmiselvästi heititkin tuon ihan puhtaasti haastaaksesi riitaa, niin todettakoon, että tuo skenaariosi ei ole kovin todennäköinen, sillä Jokereilla ei ole riittävästi kotimaisia pelaajia yhden maajoukkueen tarpeisiin. Joutuvat pahus lainaamaan saman kaupungin punaiselta seuralta useamman.
  17. M

    MM 2021 Riika

    Valko-Venäjähän on koronavapaata aluetta, joten tuskin niitä ainakaan tuon kiinalaistaudin vuoksi perutaan.
Ylös