Hakutulokset

  1. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Ehkä epätodennäköistä, mutta ei kai nyt sentään erittäin epätodennäköistä. Ei esimerkiksi Tanskan voittaminen vieraissa mikään maailman seitsemäs ihme olisi. Tanska on Suomea kovempi joukkue tällä hetkellä, mutta ei kuitenkaan maanosan kärkeä. Eli siellä kerrosta ylempänä kuin Suomi. Oikeastaan...
  2. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Saattaa mennä kolmekin jatkoon. Kuusi neljän joukkueen lohkoa eli 24 joukkuetta, joista jatkoon menee 16. Lohkojen kaksi parasta sekä neljä parasta lohkokolmosta. Kahdella tasurillakin ollaan vahvoilla.
  3. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Eli siis maanantaina Kreikka-pelin jälkeen? Vai vasta tiistaina lähes puolenyön aikoihin kun viimeinkin karsintapeli on pelattu? No joka tapauksessa kiitos kauniista sanoistasi. Nautin kyllä.
  4. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Voit alkaa juhlia. Silleen oikein spontaanisti.
  5. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Karjalalippis on jo vakiintunut termi suomalaiselle lätkäfanille, joka ryömii joka kevät kolostaan esiin kannustamaan Leijonat voittoon. Mikä onkaan vastaava termi Huuhkajien fanille? Tai ehkä sellaista ei vielä ole keksitty, mutta mikä voisi olla sopiva? Vai onko foorumisti hyvä?
  6. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Juuri näin. Suorastaan ihmetyttää miten jollekin voi tulla yllätyksenä se, että tavallinen suomalainen urheilufani ei ole välttämättä koskaan kuullutkaan mistään Via...mikä se nyt olikaan.
  7. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Samaa mieltä, mutta toisaalta Mikon kausi Interissä oli hieman kaksijakoinen. Loppukaudesta jäi vaihtomiehen rooliin, joten ehkä ei kuitenkaan Huuhkajiin tällä kertaa.
  8. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Eikä unohdeta Armeniaa, joka on Bosnian tavoin 10 pisteessä. Armenialla jäljellä enää helpot, Kreikka kotona ja Italia vieraissa.
  9. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Ehdotan Turun kauppatorin monttua. Ja tottakai innokkaimmat fanit voi hypätä viilentymään kristallinkirkkaaseen Aurajokeen sitä ennen.
  10. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Olet oikeassa. Laskupääni petti kun kuivasin Armenian kotivoiton kiiman jälkeen housujani. No korjataan siis sen verran, että Armenian ja Liechensteinin voittamalla ollaan jo todella lähellä kisapaikkaa. Ja itseasiassa uskon, että jopa alle 6 pistettä jäljellä olevista peleistä saattaa riittää...
  11. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Kyllä ja yhtä moni Suomen potkupallon tasolle naureskeleva itkee itseään uneen pimeässä komerossa ja toivoo tämän pahan unen jo päättyvän.
  12. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Niin absurdilta kuin tämä kuulostaakin, niin totta se on! Viisi matsia jäljellä ja ennakolta helpoimmat pelit ovat ne, joiden voittaminen riittää viemään Suomen kisoihin. Hienoa ja epätodellista samaan aikaan.
  13. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Olisihan nuo pitänyt muistaa. Ja eiköhän laiteta sunnuntaina historiankirjat uusiksi.
  14. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Onko Suomi koskaan voittanut Italiaa? Tai ottanut edes tasuripistettä? Puhun nyt karsintapeleistä. Sunnuntain peli on tietenkin iso ja tärkeä, mutta ei nähdäkseni ihan niin tärkeä kuin eilinen. Silti tasurikin sunnuntaina olisi massiivinen voitto kisoihin pääsyn kannalta. Ja pidän tasapeliä...
  15. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Mitä veikkaatte moniko noista lopettaneista (Moisander, Hetemaj, Ring ja oliko muita?) ilmoittaa olevansa käytettävissä jos EM-kisoihin mennään? Ja toisaalta moniko niistä mahtuu Kanervan suunnitelmiin?
  16. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Juu kyllä systeemi ihan tiedossa on. Siltikään karsinnat ei nykyään ole itselle enää se juttu kun Kansojen liigastakin mennään kisoihin, jopa helpompaa reittiä. Ja siis toki Huuhkajien pelin aion tänään katsoa ja tottakai toivon, että Gijonin ihmettä pukkaa. Tai no siis Udinen ihmettä tässä...
  17. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Itsellä taas päinvastoin. Huuhkajilla menee paremmin kuin aikoihin ja sitä kautta kiima voisi olla käsinkosketeltavissa, mutta itselle tämä nykyinen kahden kilpailun systeemi on vienyt mielenkiintoa sekä karsinnoista että Kansojen Liigasta. Karsinnoilla ei niin väliä kun ollaan jatkossa Kansojen...
  18. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Olen jo monenmonta kertaa vakuutellut itselleni, että hallitsen tämän kuvion koskien Kansojen Liigaa, EM-karsintoja ja itse EM-kisoja. Siis mitä eri reittejä kisoihin mennään ja miten jne. Nyt taas luettuani tämän ketjun pari viimeistä viestiä, niin putosin ihan täysin kelkasta. Olisiko ollut...
  19. M

    Huuhkajien uusin mahdollisuus arvokisoihin – karsinnat EM-kisoihin 2020

    Onko tietoa nousiko Suomi arvontakoreissa ylöspäin Kansojen Liigan menestyksen myötä?
Ylös