Hakutulokset

  1. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Ei tuo minusta ollut mitään turhautumista vaan se oli heidän peliään. En katsonut ensimmäistä enkä edes toista kertaa, mutta yleensä eivät ole pelanneet varsinkaan junnuissa tuolla tavalla. Nyt se pisti oikein silmään. Turhautumisesta johtuva mailankäyttö tai muut sikailut on kokonaan eri juttu.
  2. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Täytyy kyllä sanoa, että Puljujärvi sai mailaa käsilleen koko ottelun ajan surutta. Kuten Tuulolakin studiossa sanoi, aika rankasti tuomarit antoivat käyttää mailaa kiekottomaan peliin ja estämiseen. Oli jotenkin epätyypillistä tuo noin raju mailahäirintäpeli USA:lta, mutta samapa tuo kun hävisivät.
  3. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Veikkaan ja toivon Kanadaa vastaan. Suomi hävisi Kanadalle kertaalleen alkusarjassa tasaisen pelin jälkeen. Toista kertaa Suomi ei Kanadalle häviä. Kanadalla on tänä vuonna varsin laadukas ja hyvin kasattu joukkue jalkeilla ja myös huippumaalivahti, joten uskon Ruotsin kaatuvan.
  4. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Ei Puljujärvi lähtenyt ottamaan mitään viikateiskuja käsille vaan tekemään maalia. Sano Puljujärvelle tuo sama kun seuraavaksi näet. Vai onko pokkaa sanoa pelaajalle päin naamaa, että maalaisjärjen käyttö on sallittua? Minä en kyseenalaistaisi pelaajan valintoja tuossa kohtaa. Paitsi tietysti...
  5. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Ei, pitäisikö olla? Minkä kohdan ymmärsin väärin?
  6. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Se oli muistaakseni nimimerkki @Ck, joka piti Ahokasta liian kokemattomana tälle tasolle ja vaati nimekästä ja kokenutta valmentajaa penkin taakse. Minusta taas tämä malli on nuoremmissa ikäluokissa hyvä, jossa sama valmentaja on tuon ikäluokan mukana sieltä maajoukkuepolun alusta lähtien ja...
  7. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Kellossa oli vielä 0,3 sekkaa aikaa kun kiekko ponnahti jo verkosta takaisin kentälle eli ei mennyt edes tiukille.
  8. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Jep oma vika kun menee tuonne maalia yrittämään perhana!
  9. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    En tiedä huonommassa, mutta omassa 99-ikäluokassaan hän on kärkiketjujen kamaa. Eli ensi vuoden U18-kisoissa. Tämän vuoden joukkueen hyökkääjistä vain Vesalainen ja Tolvanen ovat Moilasen tavoin 99-ikäluokkaa.
  10. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Laakso on vuoden vanhempi eli tämän ikäluokan ykkösmolari. Luukkonen on noussut vasta tämän kauden aikana vähän puskista mukaan vanhemman ikäluokan maajoukkueeseen. Ja alkukaudesta Luukkonen oli omassa 99-syntyneiden ikäluokassaankin vasta kakkosmolarina ikäluokan "MM-kisoissa" Kanadassa...
  11. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Tshekit kaadettiin jo lukemin 4-1.
  12. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Voi juma Kuokkanen, noista pitää tehdä! Ja seuraavassa vaihdossa Vesalainen kilauttaa tolppaan. Muutenkin tuo "lisäaika" oli Suomelta hienoa pelaamista. Siitä on hyvä jatkaa.
  13. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Ihan siedettävä alku Suomelta. Etenkin nelosketju ollut tosi pirteä.
  14. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Veikkaan, että Venäjä pysyy Suomen kyydissä ensimmäisen erän ja vähän päälle, mutta sitten ero fysiikassa alkaa konkretisoitumaan ja Suomi karkaa helpohkoon voittoon. 5-2.
  15. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Katsomossa näyttäisi olevan seitsemän katsojaa, nekin varmaan pelaajia tai scoutteja.
  16. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Faija olisi voinut vähän enemmän lytätä poikansa ratkaisua tuossa läpiajossa.
  17. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Kyllä Suomi riittävästi maalipaikkoja on luonut. Enemmän kuin Kanada. Tolpissa käynyt kolme kertaa ja lisäksi Sompin paikka ja äsken Tolvasen ajo maalille.
  18. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Anna nyt vähän armoa. Viimeksi pelannut kapeassa kaukalossa noin 16 kuukautta sitten ja nyt taas. Ketkuverit ihan uusia kuten oikeastaan kaikki muutkin joukkuekaverit. Katsotaan vielä pari erää tänään ja pari matsia lisää ja arvioidaan sitten. Se, että Jesse halusi ylipäätään lähteä tuonne...
  19. M

    Alle 18-vuotiaiden MM-kisat 2016 – liveseuranta

    Tolvasella näyttäisi olevan varsin terävä laukaus, mikä on aina maininnan arvoinen asia kun suomalaispelaajista puhutaan. Vesalainen vakuutti minut ekassa erässä. Varsin hyvä paketti kaiken kaikkiaan noin isoon kroppaan. Puljujärven esitys menee plussan puolelle niin ikään. Varmasti menee...
Ylös