Hakutulokset

  1. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Okei kiitti. Tuohan on noin 1000 euroa kuussa eli ihan sellainen keskitasoa paremman Mestis-pelaajan palkka.
  2. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Mietin kyllä edelleenkin, että mikä olisi hyvä liiga ja pelipaikka Tolvaselle ensi kaudeksi kun siirtyy yliopistoon vasta vuoden kuluttua ja USHL on jo pelattu läpi. Kanadan pääjunnusarjat ovat poissa laskuista. Suomeen tai muualle Eurooppaankaan ei voi tulla pelaamaan kuin junnupelejä...
  3. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Kyllä menee, sillä NCAA:n säännöissä ammattilaisuudeksi lasketaan myös CHL:ssä (WHL, OHL, QMJHL) pelaaminen. Hauskaa sinänsä kun CHL nimenomaan ei ole ammattilaissarja eikä siellä makseta pelaamisesta palkkaa. NCAA Eligibility | College Hockey, Inc.
  4. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Jos hän nyt päättää hypätä OHL:ään, niin ei voi enää siirtyä yliopistoon, joka on kuitenkin Tolvasen tavoite. Kyllä siinä saa agentti ja muut aika hyvin puhua pojan pään ympäri, että saavat hänet vielä OHL:ään houkuteltua. Hänhän ehti jo tosiaan sitoutumaan Boston Collegeen vuoden kuluttua...
  5. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Hyvä tarkennus, sillä minulta oli mennyt tuo Tolvasen valinta kokonaan ohi. Paljonhan siitä oli puhetta, että valinnee yliopistoreitin, mutten muistanut hänen sitä vielä vahvistaneen. Boston Collegeen näyttää siis suuntaavaan vuoden kuluttua. Meneekö tuleva kausi vielä viime kauden joukkueessa...
  6. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Itse itselleni vastaten, tuo Import draft pidetään tänään klo 11 itäistä aikaa eli olisikohan se jotain klo 18 Suomen aikaa? Siis about 16 tunnin kuluttua.
  7. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Windsor isännöi ensi kevään Memorial Cupia, joten joukkueen vahvistaminen on paikallaan. Nättinen sopii tuohon kuvioon hienosti, sillä onhan hän OHL:n senttereiden parhaimmistoa. Milloin muuten tuo CHL:n (OHL, WHL, QMJHL) import draft olikaan? Taas liuta suomalaisia varataan sinne...
  8. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Olen samaa mieltä tuosta. Tottakai siitä pitäisi suodattaa pienen pelimäärän pelaajat pois. Ei se tilanne täysin reilu ole nykyiselläänkään.
  9. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Hieman OT mutta pitäisikö myös pelaajatilastoissa ottaa käyttöön keskiarvo eri tilastoissa. Esimerkiksi pistepörssin voittaisi parhaan pistekeskiarvon omaava pelaaja jne. AHL:ssä on kuitenkin palkintoja, jotka jaetaan suoraan piste- ja maalipörssin perusteella ja nythän tilanne ei ole mitenkään...
  10. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Niin ja Antti Raanta ei näe joulua Pohjois-Amerikassa. Se oli toinen mieleeni jäänyt väite liittyen suomalaismaalivahteihin.
  11. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Tuon @jalperi 'n linkkaamaan jutun perusteella Kapanen loukkaantui viime viikon pelissä Uticaa vastaan. Sen jälkeen Marlies on pelannut (ilman Kapasta) kolme ottelua. Kapaselta on jäänyt tällä kaudella väliin yhteensä viisi ottelua, joten ei niitä scratchattyjä matseja ole kuin pari ellei sitten...
  12. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Niin eli siis Armia syntyi väärälle mantereelle oppimaan ja pelaamaan kiekkoa. Noin karrikoiden. Vai miten neuvoisit Armiaa näin jälkikäteen ja mitä tekisit hänen asemassaan toisin?
  13. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Yrität siis sanoa, että Armian epäonneksi hän sattui syntymään juuri Eurooppaan ja Suomeen. Näin ollen hän tottui koko pienen ikänsä pelaamaan eurooppalaisessa kaukalossa ja tämä karmea tyyli ehti iskostua selkäytimeen. Niinkö?
  14. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Ja jottei keskustelu ajaudu ihan sivuraiteelle, niin todettakoon Juuse Saroksen ottaneen AHL-uransa ensimmäisen voiton viime yönä kun Iowa kukistui jatkoajalla lukemin 3-2. Saros valittiin myös ottelun parhaaksi pelaajaksi. Hyvä Juuse, nyt vain lisää startteja alle.
  15. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Kiitos samoin. En yrittänyt olla negatiivinen vaan hyvällä tavalla hölmö. Epäonnistuin kuitenkin nolosti ja tässä sitä nyt ollaan. Onhan se selvää, että Armian on onnistuttava täydellisesti jos/kun saa kutsun ylös. Jos se oli juttusi tärkein pointti, niin löysin sen. Mikään rakettitason...
  16. M

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Harmihan se on jos Armian NHL-ura tyssää siihen ettei kolmeen kauteen saada hänelle riittävän tasokkaita pelikavereita ja sitten loppuukin jo sopimus. Ja annas olla jos Armia nostetaan ylös, mutta laitetaan pelaamaan alaketjuihin joidenkin thorburnien tai coppien kanssa. Eihän siinä voi onnistua.
Ylös