Hakutulokset

  1. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Aika harva pitkän linjan NHL-GM lähtee AHL:ään. Itse asiassa ei tule ainuttakaan nimeä mieleen. Tai no tulee sittenkin yksi: John Ferguson jr. Harvassa kuitenkin ovat enkä usko Kekäläisen tähyävän AHL:n suuntaan.
  2. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Sens tarjosi sen minimin eli QO:n, millä säilytti oikeudet pelaajaan. Pelaaja olisi voinut sen hyväksyä, mutta toki markkina-arvo oli silloin enemmän kuin alle miljoonan minimisoppari. Voidaan tietysti vain arvailla taustoja, mutta lienee kuitenkin selvää, että Formentoniin jo silloin...
  3. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Columbus ja GM-Kekäläinen ovat taas tapetilla. Vaikea arvioida näin ulkokehältä Kekäläisen asemaa. Sitä olen kuitenkin monesti miettinyt, että jos jokin Kekäläisen GM-uran kaataa, niin se on toistuvasti epäonnistuneet valmentajarekryt. Ostan ajatuksen Babcockin palkkaamisesta kuten ostin...
  4. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Juu en tarkoittanutkaan etteikö Dubas saisi hoitaa työtään rauhassa. Lähinnä kai tarkoitin, ettei nykyisessä tilanteessa oleva Pens ole helpoin paikka GM:lle. Mutta kyllähän Dubas tietää mihin lähti.
  5. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Puhdas pöytä taitaa olla vasta siinä vaiheessa kun Crosby lopettaa. Siihen saakka yritetään pitää menestyvän joukkueen kulissia yllä. Ei ihan helpoin paikka tämäkään. Sen jälkeen vasta alkaa se vuosia kestävä korpivaellus ja sen hedelmistä Dubas tuskin on enää nauttimassa.
  6. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Ihmiset, jotka työkseen arvioivat pelaajia, niin kuitenkin näkivät lapsissasi NHL-potentiaalia. Jopa niin paljon, että joku myöhäiskierroksen varaus saattaisi olla mahdollinen. Käytkö sitten sanomassa näille ammattilaiselle, että kyllä faija tietää paremmin? Tuo yllä oleva kuvaus, jotta saadaan...
  7. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Eli Detroitin olisi pitänyt osata nähdä, että kehitys tyssää täysin varauksen jälkeen? Vaikea tuollaista on nähdä.
  8. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Itsekin on tullut monesti hymisteltyä tuolle Draperin pojan varaamiselle. Mutta onhan sekin sanottava, että eihän tuo nyt mistään kaikkien rankkien ulkopuolelta tullut varatuksi. NHL Central Scoutingin viimeisellä listalla hän oli Pohjois-Amerikan kenttäpelaajista sijalla 186. Ihan samoilta...
  9. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Itse olisin kyllä enemmän kuin hämmentynyt jos Detroit palkkaisi apu-GM:ksi ja amatööriscouttauksen johtoon jonkun täysin lajin ulkopuolelta tulevan Harvardin kasvatin. Ehkä sellainenkin päivä vielä koittaa.
  10. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Twitterissä mm. Friedman ja Mirtle tietävät Kyle Dubasin saaneen Penguinsilta 7-vuotisen ja yhteensä 40 miljoonan arvoisen sopimuksen. Onkohan tuo kovin GM:n tai pressan sopimus NHL-historiassa?
  11. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Joo tosin sekin vaati sen seitsemän ottelun pelikiellon ja mestaruuden karkaamisen ennen kuin tärppäsi.
  12. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Aika paljon jos-sanoja jää tuohon teoriaan siitä, miten Dubasin olisi pitänyt toimia toisin. Kun Tavares olisi jätetty sainaamatta, niin siitä vasta mediaryöppy olisi alkanut. Ja vaikka olisikin jätetty, niin tuollaisten ale-lappujen myyminen Matthewsille ja Marnerille kuulostaa paperilla...
  13. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Vakuuttelihan Shanahan toisaalta Dubasillekin, että hommat jatkuu… Muutta samaa mieltä, haastavaan paikkaan pääsee myös Leafsin seuraava GM.
  14. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Craig Conroy oli pirun tyylikäs pelaaja. Eihän se mitään sinänsä tarkoita hänen GM:n pestin onnistumisesta, mutta kiva saada GM-kentälle uutta verta. Ensimmäinen homma onkin valita uusi päävalmentaja ja sen jälkeenkin hommia riittää. Periaatteessa joukkue on ihan kilpailukykyinen, mutta...
  15. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Samasta roolista löytyy myös Bobby Clarke ja Paul Holmgren, joilla molemmilla pitkä kokemus GM:n pestistä. Olisko aika nelipäisen hirviön teemalla Briere ja kolme muskettisoturia.
  16. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Briere ja Drury olivat hieno kaksikko aikanaan kaukalossa Buffalon paidassa eikä tuosta nyt niin paljoa ole aikaa. Ja nyt sitten molemmat legendaaristen seurojen GM:iä. Toivotaan, että Flyersin mädättynyttä organisaatiota uudistetaan isomminkin kuten tuosta yllä olevasta jutusta voisi päätellä.
  17. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Antero Niittymäki on varmaan se kolmas. Vahvat näytöt kuitenkin vastaavasta roolista Tepsissä ja Sharks-tausta. Ei voi mennä pieleen.
  18. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Niin pitäisi, mutta nyt puhutaankin Philadelphiasta. Holmgren ja Clarke etunenässä olivat ajamassa Hextallia ulos GM:n paikalta ja onnistuivatkin siinä. Hextallin potkujen jälkeen Phillylandissa onkin mennyt tosi hienosti.
  19. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Mutta Detroitissa ainoastaan pätevyyden perusteella. Muualla palkataan henkilösuhteiden perusteella pätevyydestä välittämättä.
  20. M

    Managerien ja muun johdon toiminta NHL:ssä

    Mikäs tässä Komarovin tapauksessa oli se pykälä tai loophole?
Ylös