Hakutulokset

  1. L

    Nato

    Ota vähän enemmän faktoja haltuun ja mieti kokonaiskuvaa väittämissisäsi. Ammutaan yksi asia alas. Turkki EI TARVITSE apua isisn vastaiseen toimintaan kahdestakin syystä. Ensiksi koska se on alueella täysin ylivertainen sotilasmahti Israelin rinnalla. Toiseksi nykyinen ja vaalien jälkeen 100%...
  2. L

    Nato

    Itse olen elänyt nuoruuteni kasarikaudella ja muistan YYA-hehkutukset sun muut luottamusjargonit ihan hyvin. Oma mielikuvani oli, että välttämättömyys ymmärrettiin, mutta sinisilmisyyttä ei esiintynyt kuin taistolaishenkisissä höyrypäissä. Historiaa olen myöhemmin opiskellut/lukenut/luennoinut...
  3. L

    Nato

    Olen täysin eri mieltä eeroheinäluomien ja erkkituomiojien kanssa nykyisestä turvallisuustilanteesta ja Natosta, eli todennäköisesti kanssasi hyvin samaa mieltä. Historiassa ei kuitenkaan ole merkitystä jälkiviisaudella eikä aina edes tyylipisteillä. En puolustele Kekkosta, mutta kuva ei ole...
  4. L

    Nato

    Tuo ei ole ihan reilua, ei kaveria kohtaan, joka talvisodassa äänesti harvojen joukossa rauhansopimuksen solmimista vastaan. Kekkonen itse veljeili veteen piirretyn viivan "toisella puolella" mutta ei hyväksynyt muiden visiittejä väärällä puolella, esimerkkinä vaikka Yrjö Keinosen kohtalo...
  5. L

    Nato

    Pohjoismaiden suosituin talk-show Skalan, sai vieraakseen Naton pääsihteerin. Kannattaa katsoa mitä Stoltenberg kertoo rennossa ilmapiirissä Naton kovasta ytimestä ja Ruotsista sen ulkopuolella. Skavlan - Avsnitt 9 | SVT Play Ne joilta norja ei suju tai ruotsi tuottaa näppylöitä, kannattaa...
  6. L

    Nato

    Historiaa tuntevalle realistille kehitys ei voi tulla yllätyksenä. Venäjän kehitys noudattelee kaavaa: - Heikkous, lähialueet pyristelevät irti Venäjän vaikutuspiiristä. Vahvan johtajan kaipuu. - Vahvistuminen, Venäjä imee lähialueitaan takaisin omaan vaikutuspiiriinsä. Ideologinen...
  7. L

    Nato

    Tarkoitus ei ollut mitenkään väheksyä omia kansallisia ponnistuksia. Mutta kylmä tosiasia on, että ne eivät yksin olisi riittäneet. Ruotsin apu talvisodassa oli tärkeää. Madame Kollantayn toimipaikka ei ollut merkittävin. Mainittakoon, että Pohjois-Suomeen sijoitetut ruotsalaiset joukot...
  8. L

    Nato

    Suomessa turvallisuuspoliittisessa keskustelussa esiintyy, no voi kai sitä typeräksi kutsua, mielipide että Naton hyvänä vaihtoehtona on elää niin fiksun puolueettomasti kuin elimme kylmän sodan aikana. Kansakunnan tajuntaan iskostettiin 1940- luvun lopulta aina 1990- luvun alkuuan saakka, että...
  9. L

    Nato

    Tämän jäätävän analyysin mukaan suora toiminta Suomea vastaan voi alkaa ennen varsinaisen kriisin eskaloitumista. http://www.hs.fi/paakirjoitukset/a1419739374121 Järisyttävintä mitä Suomen turvallissuuspoliittisesta asemasta on kirjoitettu pitkään aikaan. Salonius-Pasternakin argumentit osuvat...
  10. L

    Nato

    Nyt tuli kyllä sellaista tuubaa, että...Tämä väite todistaa Pacepan kirjan sanoman. "On täysin selvää..."? USA ja myös Israel ovat aivan eri kategoriassa. Molemmissa maissa vapaa lehdistö/media pitään vahtikoiran roolillaan huolen disinformaation alasampumisesta. Ihan aikuisten oikeasti näissä...
  11. L

    Nato

    Miten tämä tuntuukaan tutulta, vrt kevät 1941. Silloin oli vain mahdollisuuksia aloitella yhteistyötä ilman liittosuhdetta Saksaan, koska Kolmas valtakunta ja Neuvostoliitto olivat vielä kavereita. Saksan joukot Suomessa eivät virallisesti olleet uhka "kaverille", vaikka Suomi sai tästä...
  12. L

    Nato

    Olen kyllä vähän eri mieltä. Minusta kylmän sodan aikainen tilanne oli kireimmillään 1960- luvulla. Joissakin historian kirjoissa todetaan kylmän sodan päättyneen Etykiin ja Helsingin sopimukseen 1975. Suomessa oltiin kyllä nöyrimillään itään päin 1970- 80- lukujen vaihteessa. Muistan, että...
  13. L

    Nato

    Tästä vahvasti eri mieltä. Historia opettaa. Venäjän agression ja Hitlerin Saksan toimien 1936- 1939 välillä voi vetää vahvoja yhtäläisyysmerkkejä. Tuolloin läntiset demokratiat (Britannia ja Ranska) olivat haluttomia ja osittain valmistautumattomia pitämään kiinni jopa sopimuksistaan...
  14. L

    Nato

    Ruotsilla on edelleen kohtuulliset ilma- ja merivoimat. Surkein tila on maavoimilla, joiden toiminta on sopeutettu kansainvälisen kriisinhallinnan tarpeisiin Ruotsin sotilasdoktriinin mukaisesti. Ruotsin ammattiarmeijan pohjalta on mahdollisuus muutamassa vuodessa tehostaa merkittävästi...
Ylös