Hakutulokset

  1. L

    Jokipoikien juniorit

    Sivonen pelasi Jukureissa kaksi ja puoli kautta. Löytyyhän tästä lähivuosilta myös Vili Westermania ja Niko Hämäläistä keille sopimus on tehty. Joka tapauksessa hyvä että pidetään omia kasvatteja kaupungissa.
  2. L

    Jokipoikien juniorit

    Ehdottomasti hieno juttu. Onhan näitä vastaavanlaisia soppareita aikaisemminkin tehty lähivuosinakin jos en ihan väärin muista. Se on se peliaika sitten ihan eri asia. Roikotetaanko seiskapakkina hajapelejä sillon tällöin, vai annetaanko oikeasti mahdollisuus kokeilla vakiokokoonpanossa useampi...
  3. L

    Jokipoikien juniorit

    Mitä tuohon katkeruuteen tulee, niin olen huomannut että yleensä syyksi riittää se, ettei itse/oma poika ole mahtunut joukkueeseen. Siinä vaiheessa on hyvä kehua miten hyvä junioriorganisaatio jollain Kajastuksella on verrattuna Jokipoikiin. Mutta mene ja tiedä. Meitä on moneen junaan.
  4. L

    Jokipoikien juniorit

    Pienenä sivuhuomiona mainittakoon, että bongasin tuolta listalta porilaistuneen jokipoikakasvatti Tomi Pölläsen. On tainnut valmentaa Ässien junioreita myös, joten on tekemässä hyvää uraa jääkiekon parissa.
  5. L

    Jokipoikien juniorit

    Sanomalehti Karjalainen tietää kertoa Juniori-Jokipoikien ja edustusjoukkueen tiivistyneestä yhteistyöstä. Ensi kaudella juniorit pääsevät taas ilmaiseksi miesten peleihin, kuten moni tälläkin palstalla on jo jonkin aikaa toivonut.
  6. L

    Jokipoikien juniorit

    Tästä tulikin mieleen eräs kysymys jonka haluaisin esittää yhteisesti kaikille palstaveljille, jotka joensuulaista junioritoimintaa tarkemmin seuraatte. Eli onko tuotannosta nousemassa talentteja joiden nimi kannattaa erityisesti painaa mieleen? Ja vielä tarkennuksena, keillä on suurin...
  7. L

    Jokipoikien juniorit

    A-junioreilla on alkanut nahkean alkukauden jälkeen kulkemaan, ja nyt matkaa tuon "putoamisviivan" paremmalle puolelle on enää yksi piste. Osasyynä tähän lienee ykköshyökkäjien tervehtymiset, sekä edustuksesta puolustuksen apuun tulleet Seppälä ja Silvennoinen. Mutta siis kuusi ottelua tuota...
  8. L

    Jokipoikien juniorit

    Aivan, olihan herralla myöskin siviiliduuni Joensuussa tosiaan. Toivottavasti veri vetää vielä penkin taakse tulevina vuosina. Tulevaisuudessa käyttöä löytyy varmasti myöskin edustusjoukkueessa.
  9. L

    Jokipoikien juniorit

    Aivan pakko kysyä, kun en tietoa nyt äkkiseltään muualtakaan löytänyt. Onko sille joku erityinen syy ettei Juuso Akkanen jatkanut lupaavasti alkanutta valmennusuraansa C-nuorten kanssa?
Ylös