Hakutulokset

  1. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Tää olisi kyllä valtava pettymys. Varsinkin kun näin Ilveksen miehenä, sitä kerrankin odotti kevättä muutoinkin, kuin että se via dolorosa päättyisi. Oma mutuilu taas on, että parin kolmenviikon päästä alkaa koko korona "hypetys" taittumaan ja maailma palaa raiteilleen. Mutta katsellaan miten käy.
  2. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Jep. Ilveskin on onnistunut voittamaan Jyväskylässä. Ja sitäkin saatiin yrittää jokusen kerran.
  3. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Totta. Mutta vastasin vain hämmästykseesi, että maksaako A-junnut noin paljon.
  4. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Uskoisin, että menee ja helposti. Ei tuo mitään halpaa lystiä ole. Aikanaan oman kylän joukkue oli päästä miesten suomisarjaan ja silloin puhuttiin, että kausi maksaisi yli 100k. Siksi sinne ei oikeastaan edes haluttu, kun alkaisi olla hiukan suolaisia kausimaksuja ilman jotain ulkopuolista...
  5. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Muusta en tiedä, mutta tamperelainen jääkiekko elää ja voi hyvin. Valtikka on palannut suomen kiekkopääkaupunkiin varsin vahvasti. Tapparahan sitä on kannatellut viimevuodet, mutta nyt Ilves on kantanut myös kortensa kekoon ja lisäksi KooVee dominoi Mestistä.
  6. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Puhut pötyä! Puolet tamperelaisista ottaa mieluummin Ruotsalaisen.
  7. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Ei tullut Ilvekselle lopulta nuorten kisojen ajalta mitään isoa droppia, vaikka sitä hiukan pelkäsin. Pari tappiota tuli JYP:ä ja HPK:ta vastaan, mutta niitä väkisin tulee välillä. Ja noistakin olisi ehkä paremmalla mv pelillä ollut pisteitä raavittavissa. Ensi viikolla päästäänkin taas...
  8. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Itseä ihmetyttää tämä, että liigaa tasotellaan keinotekoisesti noilla nuorten mm kisoilla. Ilveskin menettää viisi pelaajaa sinne useammaksi viikoksi. Ei ole kyllä reilu kuvio.
  9. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Kyllä Ilves kävi sen viitan eilen noutamassa pois kuleksimasta Helsingistä.
  10. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Menin äsken liigan sivuille ja huomasin, että nyt nämä voimasuhteet ovat heittäneet oikein kunnolla häränpyllyä.
  11. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Sehän on Ilveksellä ihan haarukassa vielä. *hymiö*
  12. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Ihan ilman mitään asiaan liittyvää, tahdon jo tässä vaiheessa esittää jäsen @fakki :lle kiitokset näistä välitodistuksista ja nostan virtuaalista hattua.
  13. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    No joo, varmasti siinä oli paikoitellen hieman varomatonta innostusta meidän fanienkin puolelta. Mutta ainakin täällä foorumien puolella, hieman valistuneemmat seuraajat olivat ihan jalat maassa vielä. Kyllä Ilves on, ainakin suunnilleen niillä sijoilla, mitä itsekin veikkailin kaudenalla...
  14. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Näinhän ne asiat oli, mutta osalle Tapparaleirissä meni nahanalle, kun Ilvestä aseteltiin suuren ja mahtavan Tapparan edelle ja tuo asia muuttui, niin, että Ilves faneilla oli noussut päähän. Nyt sitten lyödään takasin, kun saatiin huokaista helpotuksesta.
  15. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Se on totta. Kaikki dynastiat murtuvat aikanaan. Sitten tulee uudet dynastiat joiden sortumista odotetaan ja toivotaan. Mutta kieltämättä en kyllä näe vielä kauheasti merkkejä Tapparan sortumiselle. Sen verran vahvaa tekemistä siellä on jokaisella sektorilla.
  16. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    En ole Beast, mutta vastaan silti omasta puolestani. Kyllä itsellä oli ainakin odotuksissa jonkinmoinen viivapelote ylivoimalle ja kiekonkanssa hyvin pärjäävä ja luisteleva kiekollinen puolustaja, joka kykenisi avaamaan peliä ja antamaan hyviä syöttöjä. Nyt ollaan nähty lähinnä hasardi avauksia...
  17. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Jääny korkki auki vähän vielä pyhän puolellekin? Vai menikö vaan tasottavia pari liikaa?
  18. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    En ota kantaa ketkä ja miten ne tulisi valita, eikä siihen kyllä tulla menemäänkään, joten sinällään turha keskustelu. Tiedän kyllä, että oma suosikkini olisi lähtöuhan alla siinä kohtaa. Mutta ehkä aikoinaan liigaa ei olisi edes pitänyt alkaa laajentamaan.
  19. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Minusta riittäisi, kun kolme jengiä vaan heivattaisi WEKS sarjasta. Se kyllä tasottaisi eroja jo riittävästi. Mutta tämä vain minun vaatimaton mielipiteeni.
  20. L

    Liigajoukkueiden voimasuhteet kaudella 2019–2020

    Jossain kohtaa on Ilveskin hilannut itsensä kurkkimaan sinne kuuden sakkiin ja alkanut vastaamaan kesän huutoihin. Nyt näyttää peli kyllä varsin hyvältä. Katsotaan miten sujuu tuo aina paha marraskuu. Luulen että se määrittelee paljon Ilveksen loppukautta. Hyvä marraskuu ja Ilves pelaa kyllä...
Ylös