Hakutulokset

  1. L

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Tais tosiaan olla Tapparalla tuossa Tuhkanen - Puistola treidissä pelkästään tavoitteena päästä eroon MM2011nevöföget-Puistolasta. Seikolan TUTO-pesti varmistui - puolustaja matkasi Tapparan kautta Mestikseen | Yle Urheilu | yle.fi Linkki vie Ylen uutiseen, jossa kerrotaan Tuhkasen...
  2. L

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Pakko myöntää, että odotukset oli aika helvetisti korkeammalla. Ootteko tosissanne? Onko markkinat oikeasti näin kuivat? Saatiin siis jo yksi loukkaantumisherkkä ikämies lisää tuonne puolustukseen Leimun ja Latvalan seuraksi. Eiköhän se Bloodikin vielä itsensä sieltä pelikiellosta löydä, joten...
  3. L

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Mitä noista Matikaisen sekä Bloodin haastatteluista ymmärsin, niin hieman keskenkuntoisena Blood joutuu askiin hyppäämään. Toivottavasti pysyy vauhdissa. Harjoituskausi oli kuitenkin lupaava äijän osalta.
  4. L

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Lahden Pelicansin Facebookiin ilmestynyt video, jossa Miro Hovinen kutsuu veljensä Nikon seuraavaan matsiin. Videolla Niko kertoo kuinka hienoa on päästä pelaamaan loppukausi vanhassa kotikaupungissa. Eli Niko Hovinen loppukauden diilillä turkoosiin! Liitteenä kuvakaappaus videosta.
  5. L

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Olisko tässä ensi kauden pelipaitamallia vai pelkkää harkkapelipaitaa? Pelicansin Facebookista poimittu kuva: https://scontent.xx.fbcdn.net/hphotos-xpt1/v/t1.0-9/11811369_996126303773385_8147207578814813022_n.jpg?oh=f553ae072882d06da199bb349ed0e293&oe=563B3DAA (Kuvassa Ben Blood).
  6. L

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Tulihan se sieltä. Antti Erkinjuntin soppari julkistettiin juuri. Sopimuksen pituus 2v! Pelicans vahvistaa hyökkäysosastoaan Antti Erkinjuntilla | Pelicans
  7. L

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Stefan Lassen (2v), Ben Blood (1v) ja Henri Heino (3v) Pelicansiin. Suluissa sopimusten kestot. No nyt tuli kokoa ja järkälemäisyyttä! :D Linkki pelicans.fi uutiseen: Pelicansin puolustukseen kokoa ja kovuutta - Henri Heino palaa Lahteen | Pelicans
  8. L

    Pelicans kaudella 2015–2016

    En tiedä käsitinkö väärin, mutta ihan kuin olisi rivien välistä Kaarnan lehdistötilaisuuden kommentista kuulunut että Nupe hoitaisi apuvalmentajan paikalta myös jossain määrin ehkä pelaajakoordinointia? Kelpaahan tuo toki, jos saadaan Hodgmaneja lisää. Ainakaan Saarisen paikkaa ei tulla...
  9. L

    Pelicans kaudella 2015–2016

    KUN tuo Matikainen + Nupe parivaljakko tänään julkaistaan niin kyllä itselleni ainakin kelpaa erittäin mainiosti! Nyt joukkueeseen tuodaan väriä ja tunnetta, tuskin fyysisyyttä ensi kauden jengistä puuttuu. Uskoisin, että nyt kyseessä on valtakunnallisesti niin tuttuja heppuja, että tämä tuo...
  10. L

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Vielä Komarov, niin ostaisin noin 50 kausikorttia ihan vaan tämän vuoksi: Sihvonen - Heino - Komarov Okei, kyllä se Tyrväinenkin tuohon istuu, JOS ei Leksaa saada vielä kotiutettua. ;)
  11. L

    Pelicans kaudella 2015–2016

    Tällaista signaalia sieltä joukkueen puolelta on pitkin kautta huokunut, että vähän olis auktoriteetissa parantamisen varaa. On se mun mielestä myös näkynyt kentällekin ainakin osittain viimeisten erien sulamisina.
Ylös