Hakutulokset

  1. L

    Colorado Avalanche 2018–2019

    Mä jo hiukan ihmettelin, kun odotin näkeväni jonkun Girard vol.2. Tuohan on kuitenkin ihan ihmisen kokoinen.
  2. L

    Colorado Avalanche 2018–2019

    Rohkenen esittää lievästi eriävän mielipiteen. Johnson on ollut välillä aivan pihalla hyökkäyspäässä. Kiekko ei pysy lavassa, syötöt eivät napsu kohdalleen ja muutenkin vituttaa (lisäsin, kun en keksinyt enempää esimerkkejä). Minulle toistaiseksi suurin pettymys. Landeskog on toki pelannut...
  3. L

    Colorado Avalanche 2018–2019

    Girardin loukkaantuminen teki lopulta Makarin signaamisen jo tässä vaiheessa suhteellisen helpoksi. Vaikka olihan siitä vahvaa huhua jo aikaisemmin. Silloin olin vielä sitä mieltä, että Avsilla oli tässä vain hävittävää, kiitos Seattlen. Mutta nyt oli no-brainer. Aamulla telkku auki. Pakkohan...
  4. L

    Colorado Avalanche 2018–2019

    Ooksää koskaan seurannut sitä MacKinnonia tarkemmin? Kyllä sen näkee naamasta. Mulla ei ole koskaan ollut ongelmia tehdä keittiöpsykoanalyysejä.
  5. L

    Colorado Avalanche 2018–2019

    Noi muodostaisi Skinnerin kanssa vissiin sellaisen parin, että en hämmästyisi edes keskinäistä tappelua kesken pelin.
  6. L

    Colorado Avalanche 2018–2019

    Toi MacKinnon vaikuttaa kyllä aika takakireältä tyypiltä, kun sen touhuja katselee. Sikäli en paljon laittaisi painoarvoa millekään penkkipurkauksille. Summas-efektiä vissiin hiukan pelissä, siis pelaajana.
  7. L

    Colorado Avalanche 2018–2019

    Eiköhän Jost kuitenkin pelaa sentteriä kakkosessa.
  8. L

    Colorado Avalanche 2018–2019

    Meinasin hyperventiloida, kun Bednar hajotti ykkösketjun kolmanteen erään Panthersia vastaan. Mikko pistettiin Jostin ja Kerfootin vierelle, Compher tilalle. Oliko sitten taktinen muuvi, kun peluuttivat vaihtoedun turvin barkoveita tuhokolmikkoa vastaan. Ainakin näytti tehoavan. Toisaalta, Avs...
Ylös