Hakutulokset

  1. L

    Helsinki

    Uusi ilmiö tuo on. Tampereelta Helsinkiin muuttaneena ekat 15 vuotta en kiinnittänyt teiden huonoon kuntoon mitään huomiota. Nyt ei tarvitse edes kiinnittää huomiota. Huonossa kunnossa ovat.
  2. L

    Helsinki

    Nyt jännittää. Pitää ajaa iltapäivällä tuon kaamean Viikin ympyrän kautta. Jos musta ei kuulu muutamaan viikkoon mitään, uutisissa voi olla taas juttua kiskoille eksyneestä maalaisesta.
  3. L

    Helsinki

    Jokohan ovat saaneet palkattua sen henkilön, jonka tehtävä on vastata palkitsemisista?
  4. L

    Helsinki

    Ei nyt ihan valtavasti vaikuta meikäläisen pendelöintiin. Pitää vaan jäädä Kaisaniemessä (!) pois ja suunnata raiteille 1-3 14-19 sijaan. Ja sekin vaan osa kesää, lomakausi välissä.
  5. L

    Helsinki

    Metroissa on nyt paremmin tilaa kuin pitkien junien aikaan ruuhka-aikoina. Osasyy on tihentyneet vuorovälit, toinen syy on korona ja etätyöt. Mutta ennen koronaakin tihentyneet vuorovälit toimivat paremmin kuin pelkäsin.
  6. L

    Helsinki

    Eikä sinne olisi kai päässytkään ilman muutaman kuukauden jonottamista.
  7. L

    Helsinki

    Kluuvissa on kasa aasialaisia. Oma suosikkini on korean bbq Oppa.
  8. L

    Helsinki

    Steissin edessä noita on about kerran viikossa. Todella hurmahenkisen tuntuista possea. Tosin ketään ei voisi vähempää kiinnostaa.
  9. L

    Helsinki

    Samrat etelä-espalla.
  10. L

    Helsinki

    @alwahla @Malmi En nyt tällä kertaa puuttunut noihin väreihin, kun ne on jo käsitelty. Mutta kerrataan nyt vielä, että keskenään nuo värimaalimat eivät mätsää edes hiukan alusta. Sekin sattuu päähän. Mutta enemmän sattuu päähän tuo yhtäkkinen tarve rakentaa noin ahtaasti. Tai sitten tuo noiden...
  11. L

    Helsinki

    Aurinkolahti on tähän mennessä ollut aavistuksen väljemmin rakennettua aluetta, vaikka taloja onkin noussut kuin sieniä sateella koko sen vajaat 15 vuotta, minkä olen täällä viettänyt. Tuo uusi kompleksi sattuu päähän joka kerta, kun sen ohi kävelee.
  12. L

    Helsinki

    Jees. Se vanha paahtimoalue on viimeistä nurkkaa vaille valmis. Nyt rakennetaan sitä entistä S-Marketin parkkipaikkaa täyteen noilla punaisilla taloilla. Keltaisten talojen paikalla oli ennen aidattu joutomaa-alue. Vuotietä satamaan päin on vielä yksi joutomaa, mutta sekin on muistaakseni jo...
  13. L

    Helsinki

    Palataksemme Aurinkolahden ylöspäin rakentamiseen, tässä hiukan lähemmästä kuvakulmasta noita kaunokaisia. Tuo punertava kasvaa vielä, samoin sen vasemmalla puolella oleva. Kullankeltaiset lienevät jo täydessä korkeudessaan. Varmaan kiva tuijotella vastapäistä asuntoa, kun ei paljon muutakaan...
  14. L

    Helsinki

    Joo se työmaa on toki nyt rumimmillaan. Mutta mikään ei poista sitä ahtauden tuntua alueen valmistumisen jälkeenkään. Viereinen kahvikortteli on viimeistä nurkkaa vaille valmis. Se on minusta ihan viihtyisän oloinen kompleksi. Puhuin noista torneista jo hiukan siitäkin, että ei ne kaukaa...
  15. L

    Helsinki

    No kai ne Vuotalolta näyttää siedettäviltä. Mutta kun duunimatka menee noiden vierestä, totuus on hiukan toinen.
  16. L

    Helsinki

    @Hiihtäjä Nuohan ne. Tossa jutun kuvassa se rumuus ei välity. Livenä ovat oikeasti hirveitä. Ne kullankeltaiset taitavat olla jo täydessä korkeudessaan, mutta ne marjapuuron punertavat kasvavat yhä korkeutta. Toinen on nyt n. 26-kerroksinen. En tiedä kumpi niistä on se korkein valmiina vai...
  17. L

    Helsinki

    No jos vertaa toiseen korkeiden talojen keskittymään, Kalasataman talot ovat ihan jees, mitä nyt metron ikkunasta ehtii nähdä. En kyllä keksi, kenen silmää nuo Aurinkolahden tornitalot voisivat miellyttää. Tänne on rakennettu paljon kymmenen vuoden sisään ja kanavanrannassa on väljää eivätkä...
  18. L

    Helsinki

    En ole nimby, mutta onhan nuo Columbuksen viereen tulevat kolossit aivan vitun rumia ja korkeita. Ja näin valmistumisvaiheessa näyttävät myös ahtaasti rakennetuilta. Eivät sovi yhtään alueen muuhun arkkitehtuuriin.
  19. L

    Helsinki

    Molemmista on kokemusta. Voisin muuttaa koska tahansa takaisin Herttoniemenrantaan, mutta asuntojen hintalappu alkaa olla siellä melko korkea, jos ei halua tinkiä neliöistä. Aurinkolahti on tosiaan rantoineen ja ulkoilualueineen todella miellyttävä asuinympäristö.
  20. L

    Helsinki

    Näin Tampereelta Helsinkiin muuttaneena ja yli 10 vuoden kokemuksella molemmista voin sanoa, että molemmat kaupungit ovat hyviä asua. Jos ei arvosta keskustan lähistön siisteyttä tai ilmanlaatua, miksi pitäisi asua ytimessä? Vartin metromatkan päässä keskustasta puhdas luonto on melkein...
Ylös