Hakutulokset

  1. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Omat veikkaukset ja toiveet Ruffin jatkon ja Brattin oletettavasti pitkän sopimuksen osalta eivät kohdanneet. Pidän molempia ratkaisuja tai valittuja suuntia oletettuina ja tietyllä tavalla myös perusteltuna, mutta myös riskialttiina. Toivon todella, että Ruffin ja mahdollisesti Brunetten...
  2. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Kausi 2022-2023 ja yhteenveto omalta osaltani Kautta on pureskeltu jo aiemmissa viesteissä niin paljon, että siitä en löydä paljoakaan uusia näkökulmia, mutta yritetään vielä kirjoittaa jotain kauden kokoavia havaintoja sekä mietteitä. Tappion jälkeen ja kauden päättymisen jälkeen harmitti...
  3. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Niin siinä kävi, että kesäloma koitti Devisille. Toinen kerta oli liikaa, kun sarjan alkuun kaivettiin iso kuoppa ja jäätiin heti 0-2 takamatkalle. Se olikin yksi isoimmista kompastuskivistä, sillä Devils oli todella epätasainen ja ailahteleva näissä pudotuspeleissä. Positiivista on se, että...
  4. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    En lainkaan kiistä, etteikö asia voi olla juuri noin eli henkinen ero organisaatiosta on jo tehty Brattin toimesta. Toisaalta yksi näkökulma ja vaihtoehto voi olla, että hän ei ole onnistunut käsittelemään ison sopimuksen tekemiseen ja siihen tarvittavien näyttöjen aiheuttamaa painetta. Ainakin...
  5. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Näinhän se iso kuva on, vaikka viime yön peli ja oikeastaan koko Canes-sarja nostaa eriasteisia kyrsiintymisen tunteita ja aaltoja edelleen esille. Runkosarjassa mentiin ainakin kaksi kautta edelle kehityksessä ja pudotuspeleissä hypättiin suoraan toiselle kierrokselle, eli joukkueen kasvukäyrä...
  6. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Kyllä, pahalta näyttää ja kovasti siltä, että tämän vuoristoratamaisen pudotuspelikevään päätepysäkki lähestyy. Hyvä alku suli mielestäni huolimattomuuteen, sillä esim. Hughes ja Bratt sortuivat ensimmäisessä erässä niin lepsuihin kiekonmenetyksiin, että hoh hoh. Kiekonmenetystysten tilasto oli...
  7. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Vaikka sitä miten yrittäisi käännellä, niin Bratt on ollut minulle hyökkäyspäässä isoin yksittäinen pettymys, kun suhteutetaan odotusarvoihin. Tuntuu, että hänellä on vain se yksi patenttivartaloharhautus ja muutoin keinovalikoimassa ei ole muuta tarjolla. Muutamia hyviä yksittäisiä syöttöjä...
  8. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Tärkeimmät on sanottu edellä. Devils-kannattaja voi olla innoissaan Hughesin veljesten aikakauden alkamisesta. Luke on huomattavasti valmiimpi kuin Jack oli liigaan tullessaan. Vahvuudet peittävät virheet alleen, vaikka tiukassa pelissä niiden merkitys korostuu eri tavalla, mutta toi...
  9. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Jääkiekko on momentumin hankkimista ja sen hyödyntämistä. Devils onnistui molemmissa kolmospelissä hyvin. Tai ainakin alku vaikutti siltä, pelin puolenvälin jälkeen peli muuttui täydeksi showksi. Plussana Canesin maalivahtien panssarin naarmuttaminen, joskin ei Vitekin vastaavakaan liene ihan...
  10. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Luke Hughes siis sisään ja nyt ei tarvitse tätä enää tarjoilla joka pelin jälkeen. Hänellä on nyt noin kolmen viikon tauko peleistä eli pelituntuman kanssa voi olla haasteita ja oletettavaa on, että Canesin paine tulee joihinkin virheisiin johtamaan. Toisaalta hänen liike, kiekonkäsittely ja...
  11. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Yksi näkökulma unohtui, jota uskon Ruffin vakaasti harkitsevan eli Blackwood maaliin kolmospeliin. Hän on vahvasti puhunut kolmesta maalivahdista pudotuspelien ajan, joten tämä ei minua yllättäisi. Itse olen vahvasti sitä mieltä, että katsottaisiin Akira-kortti loppuun saakka. Tämä jo ensi...
  12. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Täyttyikö masut kuitenkin Rags-sarjan voitolla ja oliko siinä meidän 'mestaruus'? Siltä se vähän näyttää, sillä vastauksia ei tosiaan löytynyt ja nyt ollaan taas selkä seinää vasten. Kyllä kotipelit tai ainakin toinen hoidetaan, jotta tehdään elämä Canesille vähän vaikeammaksi. Näin haluan...
  13. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Toivoa sopisi, sillä hänen fyysisyyttä ja vauhtia tarvitaan. Mahdollisuudet siihen on ilmeisesti olemassa, jos nenä ei ole enää niin kipeä. Linkki: https://twitter.com/amandacstein/status/1653944894862311424?t=kJ-eyGdD_gTW_NgHRPt8Bg&s=19
  14. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Hyvä herätys Canesilta meille. Kunnia(hieman) Rangersille, mutta nyt haaste ja ylikiivettävä vuori on erilainen kooltaan. Nopeus tulee olemaan ratkaisutekijä ja siinä Canes antanee meille parhaan haasteen, jopa koko liigan tasolla. Olivat edellä nimittäin niin paljon myös siinä ekassa pelissä...
  15. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Devilsin kausi joukkueena on ollut huikea kasvutarina ja siten myös yksilöt ovat nousseet esille. Hischier ehdolla Selke Trophyyn ja Hughes Lady Byng Trophyyn. Katsotaan miten käy, vanhat sotaratsut Bergeron ja Kopitar antanevat molemmissa kategorioissa kovimman vastuksen. Loistava kausi...
  16. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Devils-juna ei ollut lopulta pysäytettävissä Rangersin toimesta. Olimme edellä pelien 3-7 aikana niin selvästi ainakin kolmessa, että ottelusarjan voitto oli ansaittu. Mitä enemmän tätä seiskapeliä miettii ja analysoi, sitä vakuuttuneempi olen Devilsin esityksestä(pl. ekan erän lopun ja tokan...
  17. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Näin se sarjaan sisältyvien pelien ja tunteiden vuoristorata sitten eteni viimeiselle pysäkille ja seiskapeliin. Yksi peli muuttaa kaiken voi, sillä ainakin itsellä osa luotosta ja fiiliksestä meni, joka oli vielä kutospelin alla ja nyt on vaikea olla näkemättä&huomioimatta niitä isoja...
  18. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Rangersin joukoista nostettiin esille ottelusarjan ketjussa Kevin Bahl, joka on hiipinyt yhdeksi tämän playoff-kevään huikeista kasvajista. Täysin virheetöntä kiekollista peliä ja fyysiset ominaisuudet sekä halu hyödyntää niitä ovat huimaa luokkaa. Alla Twitter-feedissä osoitus siitä, mitä herra...
  19. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Kirjoittelin pitkän selostuksen ottelusarjan ketjuun joukkueista, niiden tilasta sekä voimasuhteista, hyvässä ja huonossa näkyvistä yksilöistä jne. Kyllä juna puskuttaa nyt niin vahvasti, että Rangersilla on vaikeaa ja sitä voi olla tässä kohdin hyvin vaikea pysäyttää, kun Devils on haistanut...
  20. L

    New Jersey Devils 2022–2023

    Tuli mielenkiintoinen, jossittelu mieleen, joka luultavimmin oli todellisuudessa aika lähellä tai ainakin vakavassa harkinnassa. Ruffille, kun tuli annettua sapiskaa, niin nyt voi antaa krediittiä rohkeasta maalivahtivalinnasta. Pitkän linjan koutsi on varmasti Fitzin ja Brodeurin kanssa...
Ylös