Hakutulokset

  1. L

    Antti Toivanen HPK Liiga Oy:n toimitusjohtajana

    Ymmärtääkseni ensimmäisen pelin yleisömäärä ilmoitettiin vielä vanhalla tyylillä. Mää veikkaan sen olevan minä ja koko sydämestä toivon sen olevan sinä.
  2. L

    Antti Toivanen HPK Liiga Oy:n toimitusjohtajana

    Jos koronatilanne rauhoittuu, pelataan MM-lätkät, koska liitto tarvii rahaa. Ja maajoukkuetoiminnan osalta liigalla on sopimus liiton kanssa. Olen myös melko varma, ettei jääkiekko halua kilpailla katsojista jalkapallon kanssa, jolloin ne lätkäkisat on ennen EM-futiksia. Siinä on aikalailla...
  3. L

    Antti Toivanen HPK Liiga Oy:n toimitusjohtajana

    Sehän on ihan selvä, mutta en vieläkään saanut vastausta siihen kuinka monta peliä keväällä ehditään pelata. Enkä saakaan, kyllä minä sen tiedän, pahimassa tapauksessa sitä ruokaa ei tule kahden kuukauden päästäkään. Toivottavasti sitä tulee. Nyt kritiikkiä esittää se taho, joka on kantanut...
  4. L

    Antti Toivanen HPK Liiga Oy:n toimitusjohtajana

    Kritiikissähän kyse on siitä, että on tiedotettu toista ja sitten lopulta tehty toista. Pitkään on tehty yhteistyötä, varsinkin paikallisen koronanyrkin kanssa. Valtiovalta tiedottaa, että vastuu on paikallisilla toimijoilla. Paikallinen korona-nyrkki tekee päätöksen, että sisällä ja rajatuissa...
  5. L

    Antti Toivanen HPK Liiga Oy:n toimitusjohtajana

    Ehkä vähän rujo esimerkki, mutta söisitkö mielummin vähän tänään vai paljon kahden kuukauden päästä? HPK Liiga Oy:n toimitusjohtajan työtä on puolustaa edustamaansa yritystä. Kritiikki on aiheellista, mikäli tiedot aiemmasta jatkuvasta keskusteluyhteydestä ja seuraavan vaiheen jo valmiina...
  6. L

    Antti Toivanen HPK Liiga Oy:n toimitusjohtajana

    Kyllä herra katsomossa aika tuskastuneen oloinen oli. Tosiasiat lienee nähtävissä, mutta vielä ei haluaisi tunnustaa.
Ylös