Hakutulokset

  1. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Pidin Mikkelin yleisömäärää hyvänä, luonnollisesti vieläkin parempi se olisi voinut olla, mutta kuten muiltakin paikkakunnilta voidaan selvästi nähdä, raskas pakkasviikko verotti varmasti yleisömäärää ja illan kelikin oli taas tuima. Osa jahkaajista jäi kotiin.
  2. L

    Mestiksen yleisömäärät

    En muista viime vuodesta oliko jotain erityistä syytä, mutta mikkelin osalta en itse olisi ainakaan ihmetellyt, mikäli ne tosiaan olisivat olleet 'normaalin' huonot. Nythän näin ei ollut. 25% lasku, kun oma odotusarvo oli päinvastainen. Sovitaan että vain Mikkelissä tehtiin kunnon kyykkäys ja...
  3. L

    Mestiksen yleisömäärät

    No en uskaltanut kyllä epäilläkään etteikö Paraspelaaja tähänkin osannut jotenkin varautua. Minäkin ihan rehellisesti ja uskaliaasti totean, että tämän ottelun perusteella tuo 1500-1800 lauantaille on helppo veikata ja edelleen peräti rohkeasti totean, että nämä luvut eivät ole sellaisia mitä...
  4. L

    Mestiksen yleisömäärät

    No jos sinä turkulaisena osasit siihen varautua, niin minä mikkeliläisenä en osannut. Aika reilustikin runkosarjakeskiarvoa pienemmät katsojamäärät sanoisin. Vastaava matsi muuten käytiin toissa vuonna, kun Jukurit runkosarjan voittajana kohtasi ensimmäisessä pelissä Lekin 1600 katsojan edessä...
  5. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Kajjaani jysäytti pommin ja siellä 20 päätä yli keskiarvon! Turku, Mikkeli ja Kouvola taas kyykkäsivät ja kunnolla.
  6. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Niin, Sinä. Saat sanoa viimeisen sanan, sovitaan että sun sana on viimeinen, mutta laitoin sulle eilen että nämä keskustelut keskustellaan sitten kauden jälkeen, josta menit hervottomaksi eikä se mitenkään kelvannut.
  7. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Ettet nyt Tuusa vähän kuitenkin liioittelisi, ihan pikkaisen..? Laitappa tuo kirjoittamasi vaikkapa suoraan allekirjoitukseesi, niin tulee joka päivä automaattisesti parempi fiilis. Eiköhän se tosiaan tästä aiheesta riitä, ei taida lisä-arvoa tulla enää kenellekään, mutta kyllä nämäkin...
  8. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Täytyy sanoa että tällä kertaa PP sai provosoitua minut mukaan, vaikka tarkoitus ei tähän ollut juuri nyt ryhtyä. Toisaalta sinun harjoittama nami-nami fanitus takaa parhaan mukaan sen, ettei koskaan mitään muutoksia noihin mainittuihin asioihin tule. Selän takana jauhetaan yhtä ja sitten...
  9. L

    Mestiksen yleisömäärät

    No voit ottaa sen myös niin, että kun sulla puhkua on, niin miksi et kantaisi kortta silläkin puolella kekoon. Perimikkeliläinen tyylihän on antaa vinkkejä tekemättä itse mitään, niin ehkä se sitten kohdentui turhan paljon sinuun vaikka kuuluisi useammalle harteelle. Silti relevantti kysymys.
  10. L

    Mestiksen yleisömäärät

    En vastaa Tigin puolesta, mutta koitan vastata mikkeliläiskatsojan puolesta. Sinulle on kyllä nämä asiat kerrottu moneen kertaan, mutta syystä tai toisesta jo seuraavana päivänä olet ne unohtanut ja vänkäät samaa asiaa. - Jotta Jukurit jonain päivänä pystyisi pelaamaan liigaa, siihen tarvitaan...
  11. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Tämän kauden urheilullinen menestys on taannut sen, ettei superkatastrofia päässyt syntymään, hyvä niin. Ei se kuitenkaan poista noita asioita, joita edelleen on siellä auki, aivan niin kuin tekstissäsi kirjoitat. Itse uskon vahvasti, että Jukka on saunonut Jukurit liigaan. Siis mikäli...
  12. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Vastaan asiallisella tekstillä, ainakin sinun mielestä, koska se on sinun kirjoittamasi. Siitä voit sitten ynnäillä kuinka peräänkuuluttamasi asiat ovat muuttuneet, tai sinun mieli muuttunut. Teksti on lainattu tämän vuoden Jukurit kausiketjusta 19.10, eikä sitä ole mitenkään muokattu tms. Ehkä...
  13. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Voidaan käydä keskustelu asiasta sitten kauden jälkeen. Löydät kyllä vastaukset omista teksteistäsi niin halutessasi. Käyt vain joka kohdan läpi ja mietit oliko se nyt tarkalleen, mitään pois jättämättä, juuri noin kun kirjoitin. Silloin keskustelu on tasapuolista, ja faktoihin perustuvaa, kuten...
  14. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Mä ymmärrän paraspelaaja että sulla on vahva missio toimia seutukunnan anonyyminä kiekkoverkkolähettiläänä, mutta enemmän propagandaa tuossa on kuin tosiasioita. Jos aihe on arka, niin varmaan siitä ei pleijareiden alla kannata alkaa vääntämään, mikäli haluaa vaan osan tosiasioista nähdä.
  15. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Ne asiat löytyvät mm. Jukureitten kausiketjusta, ollaanhan tästä sinun kanssa juteltu ihan yksityisestikin, joten varmasti tiedät kyllä. Miltäpä tuntuisi tällainen sunnuntai-aamun Länsi-Savon avaus kahvipöydässä: Jukka Toivakka omalla kuvallaan kertoo, että hallimaksut ovat hoidettu viimeistä...
  16. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Ei kuulukaan, ja ymmärrät varmaan että jos tälle tielle lähdetään, niin paikallisista löytyy aika paljon vastakkaisiakin näkemyksiä hra. Tuusan toiminnasta. Ei mulla ole syytä kuitenkaan kenenkään muun suulla täällä palstalla puhua, kuin omani. Mutta edelleen kerro ihmeessä vaikka YV:llä minulle...
  17. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Ei tässä asiassa tarvita mielikuvitusta, tämähän me tiedetään todeksi. Sun on täysin mahdoton ottaa minkäänlaista kritiikkiä (näin julkisesti) vastaan, vaikka itse olet monesta asiasta yksityisesti ollut samaa mieltä kuin minä. Tällä 'paljastuksella' jos haluat minulle Pekkaa palstalle yrittää...
  18. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Kun sinä Tuusa painit 24/7 saman asian ympärillä käppyröittesi kanssa, niin ymmärrän että silloin terve kokonaisuuden hahmottaminen hämärtyy. Nyt on suunta ilmeisesti jyrkästi alaspäin, en ainakaan muista aiemmin että olisit sortunut tulkitsemaan tilastoja mielesi mukaan. Jokaiselle...
  19. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Nyt alkaa Tuusalla olemaan niin tyhmät jutut, että lienee paikallaan pieni oikaisu, ennen kuin jää kokonaan pettää miehen. Mitä tulee Kouvolan tilanteeseen, niin on täysin järjetöntä alkaa vertailemaan heidän katsojalukujaan, koska ovat ansaitulla välikaudella matkalla kohti kirkkaampia valoja...
  20. L

    Mestiksen yleisömäärät

    Kalevankankaalla on parissa pelissä ollut niin suuri epäsuhta ilmoitetun katsojamäärän, ja ihmisten omien havaintojen välillä, että luulen että Jukurien kohdalla tuo on se virallinen totuus. Yhteistyökumppanit saavat paljon ilmaislippuja otteluihin, joita todellisuudessa ei läheskään kaikkia...
Ylös