Hakutulokset

  1. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Tämänkin viestin voisi laittaa aika moneenkin ketjuun, kuten PS:n ketjuun, mutta laitetaan se nyt sitten tänne. Viimeistään nyt pitäisi aivan jokaisen herätä tähän vasemmistolaista alkuperää olevaan aikalaishulluuteen, joka länsimaita vaivaa ja jonka leviämistä yliopistoissa ja kaikissa...
  2. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Isossa mittakaavassa muutosta on tapahtunut, mutta muutoksen airue ei ole ollut journalismista itsestään lähtenyt korjausliike, vaan tosiasiat. Siellä on jouduttu ladattuja haulikoita laittelemaan toistaiseksi asekaappiin, mutta siellä ne odottavat. Ylelle ei ainakaan ole kunniaksi päästää...
  3. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Kyse ei tietenkään ole pelkästään siitä minkälainen koulutustausta ja minkälaiset arvot toimittajilla ovat. Kyse on myös siitä minkälaista viestiä päästetään läpi ja mistä näkökulmasta. Vaikka taustalta löytyisi myös toisenlaisia toimittajia, voimakas vinouma aiheuttaa itsesensuuria ja...
  4. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Purjeista lähti ilma? "Trumpilla on tietysti 0 % mahdollisuus" - Saarikoski totesi jo aikanaan legendaarisessa Halla-aho, Stiller ja Sálmen kohtaamisessa toimittajien olevan ns. maailmanparantajia. Kokoomuksen Sammallahti toi aikanaan Ylen kolumnituotantoon liittyvät ongelmat esille, joten...
  5. L

    Yleisradio Oy – YLE

    En tiedä mihin tutkimukseen viittaat, tähänkö valtiotieteiden tohtori Jussi Westisen artikkeliin, minkä taustaksi selvitettiin vuonna 2015 Tampereen yliopiston journalistiopiskelijoiden puoluekantoja? ”Koulutusalan yhteys yliopisto-opiskelijoiden poliittiseen orientaatioon”? Selvisi, että 86,4%...
  6. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Tuskinpa. Eiköhän suurin osa kritiikin esittäjistä haluaisi, että meillä tehdään puolueetonta journalismia ja kaikkia aihepiirejä uskalletaan käsitellä eri näkökulmista. Motiivit ovat luultavasti juuri päinvastaiset kuin esität. Aivan ensimmäiseksi pitäisi käynnistää keskustelu miksi...
  7. L

    Yleisradio Oy – YLE

    "Vain pieni prosentti Ylen sisällöstä". Kahtiajakautuneen tai polarisoituneen kansan (kansojen) kontekstista käsin kysymys on tosiasiassa huomattavasti laajemmasta sisällöllisestä käsitteestä ja kokonaisuudesta. Ukkola tuo kolumnissaan selkeästi esille, kuinka journalismi on vinoutunut...
  8. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Ukkola tuo hienosti esille journalismissamme pesivät ja piilevät ongelmat. Oikeastaan ongelmaan heräillään liian myöhään. Ihmiset ovat jo tässä vaiheessa opetettu epäilemään kaikkea ympärillään ja erilaiset salaliittoteoriat ja vaihtoehtomediat vievät jo valtavan palan mediakakusta. Monet niistä...
  9. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Tästä Yleisradion toteuttamasta vaalihaastattelusta on nyt noin 7 vuotta ja keskustelu objektiivisesta journalismista on noista ajoista edennyt, itseasiassa journalismi itsessään ei ole enää noin vinoa kuin noihin aikoihin, vaikka Hesaria kannattaakin edelleen käyttää lähinnä wc-paperina. Nyt...
  10. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Olen tässä vähän odotellut milloin Ylen Mika Hentunen innosta puhkuen ilmestyy haukkumaan Bideniä, mutta hiljaista on ollut. Biden kommentoi kaksi päivää sitten muslimi Uiguurien kansanmurhaa Kiinalaisten erilaiseksi normiksi. "Kulttuurisesti on olemassa erilaisia normeja, joita jokaisen maan ja...
  11. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Nyt kun Anssi on selvästi ajanut päästövapaalla Jopolla täyttä vauhtia päin lumista koivua, niin suosittelen lämmittelyä töpselisähkön parissa vasemmiston nousu montun pohjalta vol 21- kirjan parissa. Sosialismi ainakin on rikkaus.
  12. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Nyt on meinannut mennä yksi merkittävä huonosta faktantarkastuksesta kertova uutinen läpi siivilän. Vai pitäisikö puhua peräti aidosta valeuutisesta? Yle 20.1.2019 Amerikan alkuperäisväestöön kuuluva sotaveteraani joutui opiskelijoiden pilkan kohteeksi Washingtonissa – koulu pyysi anteeksi...
  13. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Laitoin Ylen Venäläiselle, Pihlajamäelle, Jokiselle ja Happoselle itselleen yhteispalautteen Päivin pökäleestä. Siitä huolimatta että Yle saanee älypuhelin ja someaikakautena paljon palautetta, päällikötkin alentuvat useimmiten vastaamaan mikäli jonkunlainen säällinen vasta-argumentti löytyy...
  14. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Ylen Päivi Happosen bloggaus kertoo miksi yleisradiossa olisi todellisen tuuletuksen paikka. Tämä näkökulmajournalismin taidonnäyte on luettavissa täältä: Päivi Happonen: Onko Oulu ainoa paikka, jossa tutkitaan seksuaalirikoksia? Mitä Oulun poliisin tiedotuskampanja sai aikaan? (yle) Happonen...
  15. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Oman ylimielisen kuplatiedon varassa saattaa syntyä kansakunnan tulevaisuutta horjuttavaa vaarallista tekstiä. Tästä saimme juuri esimerkin palstan oman Panu Raatikaisen tarjoiltua palstalaisille auringon kauniin tausta loimotuksen kera kuplivan pikarillisen helmeilevää "no worries" -shampanjaa...
  16. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Saksassa GMC - sopimus on herättänyt hyvin laajan kansalaiskeskustelun. Koko Merkelin toimisto liittovaltiopäivät mukaan lukien pähkäilevät ko. sopimuksen kanssa. Se on isoissa sanomalehdisissä ykkösuutinen. Mitä tekee Yle? Se juoksuttaa Mykkäsen ykkösaamuun toistelemaan samoja vanhoja "ei...
  17. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Uskaltauduin katsomaan A-studion. Ylivieska sai ansaitut kehut esimerkillisestä kehityksestä seutukaupunkina. Jutussa nostettiin isona työllistäjänä näkyville Kärkkäinen Oy. Tätäkään asiaa toimittaja ei kyennyt kertomaan, etteikö huomauttanut Juha Kärkkäisen olevan poliittisesti kiistelty hahmo...
  18. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Minusta neutraalikin asiaan suhtautuminen on oikeastaan aika käsittämätöntä. Ei meillä voi olla verovaroin rahoitettua toimijaa, jonka propaganda millään tasolla tai verukkeella hyväksytään. Jostain kumman syytä juuri vihervasemmiston (no ainakin vihreiden) edustajat luottavat Yleen eniten...
  19. L

    Yleisradio Oy – YLE

    Kun Yle on sitoutunut monikulttuurisuuden tukemiseen, kaltaisesi paremmin tietäjän mielestä tämä siis sallii sen, että minkälainen tahansa propaganda on sallittua ja tästä huolimatta kansalle voidaan valehdella uutisoinnin olevan objektiivista ja puolueetonta.
  20. L

    Yleisradio Oy – YLE

    MV-väki ja sitä rataa tralla-lalla-laa. Mikä on volyymi? Löydät varmaan tuhansien artikkelien ja kolumnien etc. joukosta esimerkiksi kriittisesti maahanmuuttoon suhtautuvia kirjoituksia, mutta ne ovat viime vuosina "poliittisesti sitoutumattomalta ja guarantee objektiivista uutisvirtaa...
Ylös