Hakutulokset

  1. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    No ei lähde ei, vaikka joskus tuntuu kuin HIFK organisaationa tekee kaikkensa päästääkseen ikävistä ja vaativista faneista eroon.
  2. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Oma poika Sean Bergenheim pudotettu poppariosastolle.
  3. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Voidaan mielestäni lukea "omaksi pojaksi" ihan kevyesti:). Hienoa että kaverilla rullaa!
  4. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Jännä juttu, ajattelin ihan samoin. Vaihtaisin nanosekunnissa Kuparisen Kimiin.
  5. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Ei me pystytä ryssäruplien kanssa kisaamaan. Me saadaan tottua siihen että meillä pelaa 2-3 kovempaa "nimeä", loput arpoja ja muualta yli jääneitä.
  6. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Onko sisäpiirin miehiä, dinojen kasvatti? Ei, joten tuskin.
  7. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Caloun UTJ, Elomo Tepsukoiden valmentajiksi. Siis sen lisäksi että HIFK jalostaa valtavan määrän omia ja muiden junnuja NHL:ään, HIFK leipoo myös päävalmentajia ja johtoportaiden henkilöitä. Ihme ettei ole HIFK tämän paremmin menestynyt viimeisen 20 v aikana.
  8. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Kantor, hieno lista. Ymmärtääköhän HIFK;n scouttausryhmä edes hävetä kun noita nimiä katsoo. Kohta saadaan muuten samanmoinen lista pelaajista joiden kanssa tehty sopimus, mutta eri syistä ovatkin päätyneet muualle.
  9. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Aivan. Mutta sehän tässä viime vuosina on ollutkin huvittavaa että "kovia" nimiä on ollut rosterissa, Perraut, O`Sullivan, Bates, Salmelainen jne jne, mutta kaikki ovat olleet enemmän tai vähemmän glesoina tulleessaan HIFK;hon. Tosin epäilen kyllä että ovat saaneet "terveen" pelaajan liksan silti.
  10. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Jep, samma här! Pöde, Liivik ja Wärn ainakin, Hirsokin käy, takaisin vaan!
  11. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Laittamalla pakistomme kuntoon, otamme jo suuren askeleen kohti mv-työskentelyn paranemista. Eihän nykyisen pakiston takana menestyisi edes Hasek.
  12. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Melahan on pystyssä kokoajan HIFK-fanilla! Otsasta törröttää kunnon mela kun vaan ajatteleekin miten päin persettä HIFK-nimistä seuraa hoidetaan ja johdetaan. En jaksa ilakoida jos OMSK putoaa ja Cacca saa kenkää ennenkuin HIFK;sta on putsattu oma pesä kuntoon = Nybari & Kautonen OUT!
  13. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Vituttaa lukea miten Kim Hirsovits nauttii kiekkoilusta Luulajassa kun ei Paskansyöjälle kelvannut. Nyt meillä on turhakkeita tyyliin Redenbach tilalla. Kimi olisi monta kertaa parempi sentteri, mutta minkäs teet kun amatöörit päättää pelaajista.
  14. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    No joo, ehkä snadisti ammuin vähän yli, myönnetään.
  15. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Samma här. Puutteistaan ja joistakin ylilyönneistään huolimatta takuuvarma 30 maalia / kausi-mies.
  16. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Spanieli joo. Noh, ei silti mielestäni lähellekään kaikkein huonompia Penan löytöjä.
  17. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Jep. Ja huvittaa kun suomalaisia miehiä aina haukutaan väkivaltaisiksi. Hohoijaa. Käykää itäisessä naapurissamme noin muutenkin kuin lätkäpeleissä.
  18. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    No vituttaahan se kun kouluja käynyt mies tekee itsestään narrin!
  19. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    Kyllä on helvetin ruma paita miehellä! Hymyilee vielä vaikka miehestä tuli hetkessä valtakunnan pelle numero 1. Tältä Ruutu näyttää narrinutussa - katso kuva! | Jääkiekko | Iltalehti.fi
  20. K

    Entiset HIFK-pelaajat muualla

    http://www.iltasanomat.fi/urheilu/uutinen.asp?id=2244184&pos=no-tu Ja lisää Pubista
Ylös