Hakutulokset

  1. K

    Miksi Raumalla ei porukka käy katsomassa jääkiekko-otteluita?

    Pyöritystilanteissa ainakin katsojat taputtavat hyvin. Yvllä myös, jos nyt sattuu kulkemaan. Eli aikalailla silloin, kun kuuluukin. Tietenkin olisi suotavaa, että koko halli yhtyisi noihin RB-rytmitaputuksiin. Luulen, että pleijareissa kuullaan äänekäs yleisö Raumalla.
  2. K

    Miksi Raumalla ei porukka käy katsomassa jääkiekko-otteluita?

    Laitetaan tänne. Ei ole ollut viime matseissa yleisömäärän arvoisia esityksiä. Voittamisen tarve taitaa mennä joukkueella pään sisälle, ja peli on sitten kotiyleisön edessä sen näköistä.
  3. K

    Miksi Raumalla ei porukka käy katsomassa jääkiekko-otteluita?

    Kyllä perkele saisi olla oikeasti TÄYSI halli perjantaina. Lukko pelaa raikasta kiekkoa, vastassa HIFK ja tärkeät sarjapisteet.
  4. K

    Miksi Raumalla ei porukka käy katsomassa jääkiekko-otteluita?

    Eletään hienoa aikaa. Tänään ei kyllä yli 4000-päinen yleisö kuulunut hallilla. Meno olisi ollut samaa 2500 katsojalla. Noh, säästeltiin HIFKiä varten.
  5. K

    Miksi Raumalla ei porukka käy katsomassa jääkiekko-otteluita?

    Olen myös pettynyt yleisömäärään. Ei kyllä löytynyt millään parkkipaikkaa 5min ennen alkua. Luulin, että tupa olisi täysi lippujen menekin ja automäärän perusteella.
  6. K

    Miksi Raumalla ei porukka käy katsomassa jääkiekko-otteluita?

    Lukon IG:n mukaan vähän yli sata lippua jäljellä. Toinen juttu, että kuinka moni lipullisista saapuu paikalle. Toisaalta, miksi jaksaisi hakea ilmaislipun, jos sitä ei meinaa täyttää. Odotan mylvivää hallia ja pleijaritunnelmaa!
  7. K

    Miksi Raumalla ei porukka käy katsomassa jääkiekko-otteluita?

    Saattaa Kärpät-matsissakin jonkin verran olla katsojia, vaikka siitä tod.näk. turpaan tulee. Yleensä kärkijoukkueet/tärkeät pakkopistematsit/Ässät vetää porukkaa.
Ylös