Hakutulokset

  1. K

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Hienoa huomata, että Hännikäinen on ollut liekeissä playoffeissa. Oli kyllä JYPiltä toissa kaudella todellinen nappihankinta, jota mielellään olisi katsonut hurrikaanipaidoissa pidempäänkin, mutta toki miehen itsensä kannalta hienoa, että ura jatkui nopeasti Pohjois-Amerikassa. Aina loistava...
  2. K

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Ei minuutin minuuttia, eikä ole tainnut kakkosenakaan olla. Tuskin on peliaikaa tiedossa jatkossakaan. En tosin tarkemmin alkanut tilannetta tutkia (eli olisiko siellä loukkaantumisia tai mitään vastaavaa noilla pelaavilla vahdeilla), enkä suoraan sanottuna edes muistanut Kaskisuota. Kaksi...
  3. K

    Suomalaiset AHL:ssä ja muissa Pohjois-Amerikan sarjoissa kaudella 2015–2016

    Nostellaanpa tätäkin ketjua hieman näin MM-kisojen ohessa. Eli AHL:ssä on päästy jo konferenssifinaalivaiheeseen, ja playoffeissa on yhä mukana kolme suomalaista, kahdessa eri joukkueessa. Itäisessä konferenssissa Kasperi Kapasen Toronto Marlies kohtaa Hershey Bearsin. Torontolla on sarjassa...
Ylös