Hakutulokset

  1. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Minä muistan hyvin Duvie Westcottin viivalämärin. Sen jälkeen kun lopetti ylimiellisen löysäilyn, Westcott oli todella vaarallinen ylivoimalla ja Pasi Puistola tietää että Westcott oli vaarallinen myös pelaajakäytävällä.
  2. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    "Hauska Tsekki" Hubáček on nähty tänään Jyväskylässä. Näemmä Jyväskylä teki mieheen vaikutuksen.
  3. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Olettaisin että konkurssipesään menisi Bluesin osuus.
  4. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Vaakanainen varattiin juuri ensimmäisellä kierroksella Bostoniin numerolla 18. Toivoa sopii että solmivat sopimuksen ja laittavat Urhon suoraan kehiin. JYPille enemmän rahallista korvausta tulisi siten. Espoo United toki saisi isoimman siivun.
  5. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Kenkä lähti kokeilemaan sitten päävalmentajuutta sellaiseen paikkaan jossa hänen ammattitaitonsa jääkiekosta tulee hyödyksi mutta kokemattomuus päävalmentajuudesta ei niin paljon haittaa. Lisäksi tuolta voi saada ihan kivan tilipussin itselleen.
  6. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Ymmärtääkseni Frimanin HPK siirto oli sovittuna suunnilleen samoihin aikoihin kun hänen JYP sopparinsa sorvattiin uuteen uskoon. Silloinhan siitä sheivattiin vuosi pois joka mahdollisti tämän siirron.
  7. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Kemiläiselle ensimmäinen Suomen mestaruus. Onnea Kemmulle.
  8. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Ilkka Vaarasuo lopettaa pelaajauransa tänään ottelulla Akatemiaa vastaan.
  9. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Harva pelaaja on tullut noin pystyyn ajetuksi maalikehikon toimesta.
  10. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Selin vois tuoda tullessaan Ekin takaisin kotiin. Joo tiedetään, ei ole tulossa kun Immonen tulee ja Suomelallakin on soppari. Lahtikin mahdollisesti tulee takaisin. Ei ole keskellä tilaa.
  11. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Mä luulen että näillä tarkoitetaan tälläisiä taiteilijatyyppejä jotka vaativat onnistuakseen hieman vapautta pelitaktiikassa. He vaativat onnistuakseen vapautta olla luova. Jyväskylässä perinteisesti mennään sillä tavalla että jokainen noudattaa sovittua pelisuunnitelmaa ja tapaa pelata. Lisäksi...
  12. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Edelleenkin uskallan lyödä vetoa mutta ihan periaatteesta on lähde siihen sinun kanssasi. Syitä minun ei tarvitse avata.
  13. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Ei vaan en vaan lyö vetoa sun kanssa. Jonkun muun kanssa voisin lyödäkin tuosta Immosen liittyvästä. Ja mainittakoon että Kärpät neuvotteli Tarkin agentin kanssa mutta diiliä ei syntynyt.
  14. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Et lähtenyt viimeksi minun ehdottamaan vetoon joten vastavuoroisesti en minäkään lähde tähän vetoon sinun kanssasi.
  15. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Ymmärtääkseni Jyssyllä nousi kultakypärä vähän hattuun eikä sieltä ainakaan Jyväskylän aikana laskeutunut. Sellainen ylimielinen kuva jäi Jyssystä, joka oli suosikkini joskus. Jyssyyn pari kertaa törmäsin kesällä kun hänellä oli soppari Skellefteån kanssa. Aika nokka pystyssä silloin ainakin...
  16. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Totta kai ideaalitapauksessa mutta nyt kannattaa muistaa että kilpailu tuolla alalla on erittäin kovaa ja on suuri riski palkata 30 henkilöä heti kättelyssä.
  17. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Minulle tuo firma kertoo siitä että sitä valuuttaa on hänelle kertynyt jo niin paljon että tämä kausi on viimeinen ulkomailla ja paluu koittaa ensi kaudeksi takaisin kotiin. JYPistä Jarkko saa vähintään vielä 200k euroa jolla varmasti pyörittää myös omaa sekä firman taloutta ihan kivasti. Eilen...
  18. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Aren aukiolla lavalla. Matti Nykänen bändeineen paikalla kuten myös Fyysinen Preesens. Tyni juontaa tilaisuuden. Tosin päivää ennen eli 17.8. kello 19-20.
  19. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Sinänsä ironista että Tarkki halusi Kärppiin ja suunnitelmat tehtiin ymmärtääkseni niin että siellä pelaisi ja saisi samalla asua perheen kanssa omassa kodissa. Kärpät muutti suunnitelmiaan ja samalla Tarkin paketti levisi täysin. Hänen piti saada olla perhettään lähempänä kuin Jyväskylässä ja...
  20. K

    Miehemme maailmalla – Ex-JYPiläisten edesottamuksia

    Käytännössä kyllä vaikka Raimo Summasella on ilmeisesti SC sormus mutta ei nimeä pokaalissa. Summanen treidattiin Edmontonista pois kyseisellä kaudella mutta pelasi muistaakseni yli puolet runkosarjasta ja omistaja halusi muistaa myös Summasta. Joskus olen aiheesta lukenut joten laitetaan varaus...
Ylös