Hakutulokset

  1. K

    Jatkoajan leffakerho

    Sain vihdoin katsottua Johnny Deppin tähdittämän Transcendencen. Elokuva kertoo tarinan mitä tapahtuisi jos ihminen onnistuisi kopioimaan tietoisuutensa tietoverkkoon. IMBD arvosana 6,3. Elokuva pitää ihan hyvin otteessaan vaikka käsikirjoitus on jossain kohdin ohut. Elokuvan on...
  2. K

    Jatkoajan leffakerho

    Telkkariin tehty elokuva vuodelta 1992.
  3. K

    Jatkoajan leffakerho

    Onhan tuo Sherlock Holmesia esittänyt ysärillä.
  4. K

    Jatkoajan leffakerho

    Perustuu.
  5. K

    Jatkoajan leffakerho

    Patrick Kilpatrick (mahtava nimi muuten) taitaa olla myös sellainen näyttelijä joka on ollut aina pahis. Selkeä typecast.
  6. K

    Jatkoajan leffakerho

    Vähän aikaa sitten mietittiin näyttelijää joka on ollut vain "hyvä tyyppi" elokuvissa. Tulin miettineeksi että sama toisin päin on jopa vaikeampaa. Kuka näyttelijä on esiintynyt vain "kusipäänä" tai pahiksena? Malcolm MacDowell tuli mieleen mutta jopa häneltäkin löytyy ainakin yksi elokuva jossa...
  7. K

    Jatkoajan leffakerho

    Ne arviot mitä minä olen nähnyt ja lukenut ovat olleet vain ylistäviä. Kirjoittavat jopa kaikkien aikojen parhaasta suomalaisesta nuorisoelokuvasta (alan lehti Episodi).
  8. K

    Jatkoajan leffakerho

    Mainitaan vielä toistamiseen uusi Pan elokuva jossa hän on selkeästi leffan pahis esittäen Mustapartaa joka yrittää tappaa Peter Panin.
  9. K

    Jatkoajan leffakerho

    Aivan. Tässä nyt voidaan keskustella siitä mikä on käytännössä pahis. Parhaiten kai sitä näkökulmaa avaa se miten hahmo on kuvattu. Esimerkiksi Itäpuun länkkäreissä Clintin hahmo on yritetty tuoda sellaisena esiin jotta yleisö olisi hänen puolellaan. Esimerkiksi tuo mainitsemani Ben Affleck. Hän...
  10. K

    Jatkoajan leffakerho

    Enemmän Stallone oli pahis Rambon jatko-osissa kuin ensimmäisessä. Niissä Stallone ei pidättele vaan lahtaa vastustajiaan minkä kerkeää. Ensimmäisessä Rambossa päähahmo vain puolusti itseään eikä tappanut ketään. Yksi poliisi kyllä kuolee mutta ei Rambon käsien kautta. Muutamat toki...
  11. K

    Jatkoajan leffakerho

    Minä puolestaan laittaisin sen keskivaiheille. Hyvä elokuva se on mutta on Tarantino tehnyt parempiakin. Django Unchained, Reservoir Dogs ja Pulp Fiction ovat parempia ainakin. Hämärästä aamunkoittoon (Tarantinon käsikirjoitus) ja Grindhouse: Death Proof nyt ainakin ovat huonompia. Siinä välissä...
  12. K

    Jatkoajan leffakerho

    Kyllä ehdottomasti. Maksaisin sen katsomisesta. Uuteen Ghostbustersiin en laita senttiäkään. Trailerin perusteella aivan kamala CGI roska. Jopa parjattu RIPD näytti paremmalta.
  13. K

    Jatkoajan leffakerho

    Minä kyllä tykkäsin tästä. Toki siellä on joukossa yli dramatisoituja kohtauksia mutta on tuossa myös totuuden hiventä sillä se perustuu osin tositapahtumiin. Ainakin tuo loppukohtaus oli yksi niistä tositapahtumiin perustuvista kohtauksista. Katsoin juuri Ryan Reynoldsin tähdittämän The Voices...
  14. K

    Jatkoajan leffakerho

    Lisäisin listaan vielä Mad Max Fury Roadin joka on mielestäni yksi parhaimpia 3D elokuvia. Siinä oli pop up efektejä mutta ei liikaa ja 3D oli oikeasti hienoa katsottavaa.
  15. K

    Jatkoajan leffakerho

    Traileri tuosta oli kyllä hyvä mutta itse olen hieman epäilevällä kannalla kantaako tuo idea kokopitkää elokuvaa. Tuosta ideasta saa varmasti monta hemmetin hauskaa lyhäriä trailerin ideaa mukaillen.
  16. K

    Jatkoajan leffakerho

    Animaatio elää kulta-aikaansa. Inside Out oli edellinen ns. jättipotti kriitikoiden silmissä. Itse en ole sitä vielä nähnyt mutta toki se on tilauksessa ja tulee kotiin sitten kunhan postilakko loppuu. No joka tapauksessa, itse katselen trailereita aika aktiivisesti kartottaakseni mitä uutuuksia...
  17. K

    Jatkoajan leffakerho

    Hyllyssä jo pitkään ollut Lovelace sain vihdoin katsottua. Surulliset henkilötarinat ovat tuotu hyvin esille ja selkeästi tästä on tehty kaunistelematon tarina siitä miten Linda Lovelace päätyi ehkä kuuluisimman aikuisviihde-elokuvan tähdeksi ja mitä sen jälkeen tapahtui. Amanda Seyfried kantaa...
  18. K

    Jatkoajan leffakerho

    Terminator Genisys 3D-versiona katsottu. Olihan tuo sellainen aivot narikkaan -leffa. Pohjana on ilmeisesti halu rebootata koko sarja mutta moka on siinä että samalla otetaan muista leffoista juttuja jotka on tapahtunut. Jos rebootataan, silloin rebootataan eikä tehdä mitään välimallin tuotosta...
  19. K

    Jatkoajan leffakerho

    Birdman tuli tiirailtua. Tämä menee ehkä hieman taideleffan puolelle joka ei normaalisti ole sellainen elokuva jonka katsoisin mutta olihan tuo erinomainen elokuva. Näyttelytyö on priimaa, pitkät kamera-ajot ovat nannaa, dialogia on sopivasti raikasta, hahmot ovat varmasti taitelijoiden kohdalla...
  20. K

    Jatkoajan leffakerho

    Ei voittanut vaikka oli neljässä kategoriassa (paras elokuva, paras miespääosa, paras ohjaus ja paras sovellettu käsikirjoitus) mutta kuten kategorioista huomaa, elokuvaa kyllä akatemian puolella arvostettiin jo tuolloin. Tuona vuonna My Fair Lady korjasi potin. En ole itse vielä Tohtori...
Ylös