Hakutulokset

  1. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    Kiitos Tappara faneille. Polkumme on kulkenut läpi monenlaisten epärehellisten syytösten ja kohtuuttomien epäonnien. Nyt kuitenkin kaikkien vastoinkäymisten jälkeen poika on saapunut oikeasti oikeaan kotiinsa, ja sen suurimman mestarijoukkueen harteille. Ei auta muuta, kuin onnitella Tapparaa ja...
  2. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    Saman huomasin mitä Kaivanto. Haapalan osasi loistavasti pitäessään kiekkoa vasemmalla olla vaarallinen itse, kuin myös hakea useampaa syöttölinjaa. Tuo teki ainakin passiivisesta puolustuspelistä erittäin vaikeaa. Sen verran käsiä ympärikenttää myös ykkös yv:ssä, että paineistuksessa pystyttiin...
  3. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    Sama oksennus pomppasi myös omille silmille. Ei oikein aukea itselle tuo ajatuskuvio. Siis Mäntylä tulee rakkaudesta kasvattajaseuraansa ja talkoopalkalla auttamaan joukkuetta. Mikäli ei tule mestaruutta, niin tuosta rikoksesta hänet sitten porukalla lynkataan kauden lopuksi? Muutenkaan Tappara...
  4. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    Käsittämätöntä soopaa kirjoittajalta. Mäkinen ollut koko kausi aikaa kehittyä ja antaa näyttöjä. Niitä näyttöjä ei vain ole tullut. Selkeää on, että kummallakaan taso ei vain riitä vielä. Ymmärtäisin , jos esim Laine ei saisi vastuuta ja hänestä meuhkattaisiin. Laine on kuitenkin...
  5. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    Virveliltä muuten hyvää pohdintaa, mutta Saravo kyllä aina vain toimii sokeana pisteenä. Pelin nopeutuessa ei pysy tilannenopeudessa mukana. Välillä jättää jalkanopeus, välillä ajatusnopeus. Peliä voi tietysti katsoa monenlaisella silmällä ja en itsekkään väitä etteikö Saravo pärjäisi ihan...
  6. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    Lisää ratkaisupotentiaalia. Loukkantumisia tulee myös jatkossa. Kärjelle ei siis ole ketään todellista korvaajaa. Tanus\Heikkilä\Kaksonen\Rauhala ei vaan vielä riitä TOP3 kenttiin. Aiemmin oli nelosessa/poppareilla sitä lunastamatonta potentiaalia ala Green/ Marjamäki/Karjalainen, että homman...
  7. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    En yhdy näkemykseen, että hyökkäys olisi todella leveä. Hyökkäys on hyvällä tasolla runkosarjaa ajatellen. Pudotuspeleihin yksi kova tekijä hyökkäykseen sekä puolustukseen, niin voidaan puhua, että tosissaan taistellaan mestaruudesta. Savinainen on heikon alkukauden jälkeen osoittautunut...
  8. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    Yhteneväistä mieltä McTorson kanssa. Metakkaa olen itsekkin pitänyt samaisesta asiasta. Kuitenki viimeaikaisten esitysten perusteella vanhukset etenkin Saravo vaikuttaa pysyvän matkassa mukana varsin mukiinmenevästi. Ehkä reenit on mennyt perille tai sitten Liigan taso vain yleisesti laskenut...
  9. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    Hrovinalle peliaikaa ja näyttöpaikka. Nortti oli ok, mutta ei mitään mistä ei voisi luopua. Iso peukku, mikäli tämä edesauttaa osaltaan jonkun kärkipelaajan hankintaa hyökkäykseen, esim Voutilainen. Karhu on näyttänyt kyllä sen että hänellä pystyy menemään vaikka päätyyn asti, mikäli joukkue on...
  10. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    Toinen tykkää äitestä ja toinen tyttärestä. Erinomaisen polustavan puolustajan pitää olla mielestäni: hyvä luistelija, kova maalinedessä, riittävän mailatekninen omanpään pelaamiseen, kylmähermoinen ja itsevarma. Lisäbonarina mukana tulee usein kovalaukaus ja Rightin kätisyys. Peksi ei millään...
  11. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    1-2 maalintekijä tyyppiä tuohon joukkueeseen vielä kaivataan. Toivottavasti tulee vielä ennen kauden alkua joku jolta noita häkkejä sopii odottaa. Jormakka ja Palolan potentiaalia ei varmasti pystytä korvaaman. Puolustus kohtalisen hyvin kasassa. Runkosarja Metsolaa on kait mahdoton korvata...
  12. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    Toi Mäntylän sopimus ei ollut joukkueen kannalta millään tavalla hyvä diili. Vain pelkästään pelaajan itsensä. Näissä pitkissä sopimuksissa on aina isot riskit joukkueen kannalta (tapaus Puistola jne). Rahallisesti riskit eivät nyt toteutuneet, mutta ei saatu myöskään merkittävää hyötyä...
  13. K

    Tappara kaudella 2015–2016

    Harvinaisen samaa mieltä Jäsken kanssa noista jatkosoppareista. Itse laittaisin EJ:lle jatkon. Liigassa ei kuitenkaan ole kovin montaa noin taitavaa kiekonsuojaajaa ja ns. pelinrakentajaa. Heikkoina hetkinä EJ:tä yleensä ollaan savustamassa pihalle, mutta kun joku rupeaisi paikoista laittamaan...
Ylös