Hakutulokset

  1. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Tuskin se ihan niin sekaisin on että tahallaan potkaisisi luistimella päähän. Kovin vahingolta näyttää.
  2. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Aamen.
  3. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Siis mitä ne sillä kahdella maalilla tekisivät kolmen maalin tappioasemassa? Ihan vilpittömästi kysyn.
  4. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Luulisi tuon 3-0 johdon riittävän viimeiselle puolelle minuutillekin. Callen onni ettei samaan aikaan kentälle sattunut Riellyn kaltaista havumetsäkoodiston tuntijaa.
  5. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Aika huonosti väistetty, kun ensimmäinen kontakti tulee suoraan päähän. Saisivat NHL:ssa jakaa kakkua myös kenttäpelaajia päähän osuvista taklauksista.
  6. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Kunpa ne tuomarit eivät ymmärtäisi tuollaisten cousinsien käytöstä niin ei olisi tarvetta pöyristellä gudbransonien kostoja.
  7. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Jos luistelet perässä ja vedät suoraan numeroihin taklattavan vastuulla ei ole mitään tekemistä asian kanssa. Cousins tullaan muistamaan Columbuksen riveissä pitkään. Juurihan se erittäin vakava loukkaantuminen tapahtui, vieläpä suomalaiselle pelaajalle. Näiden Cousinsin kaltaisten ali-ihmisten...
  8. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Tuolla nyt ei pitäisi olla mitään merkitystä ketä huitoo jos huitoo. Valitettavasti dops on itse ajanut itsensä tilanteeseen, jossa tästäkään ei voitu palkita peliä suuremmalla pelikiellolla. Linjahan se on toki paskakin linja, mutta jos näitä haluttaisiin vähentää olisi syytä korottaa...
  9. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Törkeä joo, mutta eihän tuo mitenkään vertaannu Makarin temppuun, jossa kiekko oli katsomossa. 5000 taalaa tai peli dopsin nykylinjalla.
  10. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Eikös tuossa kiekko ole vieläpä kalaverkoissa? Enpä ihan hetkeen ole nähnyt piittaamattompaa suoritusta. Hyi helvetti. Loppusarjan huili olisi paikallaan.
  11. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Rottailuja en kaipaa, mutta on mukavaa että on pelaajia joilla on luonnetta. Binningtonkin olisi voinut rehdisti haastaa Hartmanin eikä käydä vetämässä cheap shotia kilvellä. Tuo on varmasti niitä vaarallisimpia asioita mitä kaukalossa voit tehdä. Toivottavasti saa pitkän huilin.
  12. K

    Rottailut ja muut häröilyt NHL:ssä

    Näihin jalkapyyhkäisyihin olisi hyvä saada joku linja. Tuossa Marchand ei pyrkinyt painamaan vastustajaa kohti jäätä eikä juuri pyyhkäissytkään. Tuo oli lähinnä takapainoiseksi kääntynyt taklaus, joka toki muuttui vaaralliseksi laidan läheisyyden vuoksi. En tuomarikoulutuksesta muista, että nämä...
Ylös