Hakutulokset

  1. K

    Parahin MustatKortit

    Eihän hän varmaan minua tarkoittanut, etenkään kun kyselin tarkentavia perusteluja eikä niitä antanut ja olisi joka tapauksessa itse syyllistynyt henkilöstä juoruamiseen ja nimittelyyn mikä on yksi kiusaamisen muoto.
  2. K

    Parahin MustatKortit

    Ketjun lukijoista ainakin osa kaivannee täsmennystä, mielellään perustelujen kera.
  3. K

    Parahin MustatKortit

    Nyt asian toisena osapuolena kysyn, onko aikeenasi edelleen asiasta kaveriltasi MK:lta kysyä kuten noin kuukausi sitten ilmoitit? Vaiko ns. pestä kädet jutusta. Jos näin, tilanne alkaa tämän tiimoilta osaltani olla viimeisessä vaiheessa. Saa toki laittaa yksityisviestiäkin.
  4. K

    Parahin MustatKortit

    Ei pidä tarkalleen paikkaansa. Tässä ketjussa on myös esim. se tieto, että MK:n kaveri on tietoinen asiasta aikeenaan kysyä siitä kyseiseltä nimimerkiltä. Tästä ei ole kuulunut vielä lisätietoa.
  5. K

    Parahin MustatKortit

    Heh. Mitä jaloa siinä on, että perustaa (tosin kohteliaan) ketjun aiheena saamatta jäänyt vetovelka? MK:lla ja hänen kavereillaan on käsittääkseni jatkuvasti ihan reilu tilaisuus astua ketjussa esiin lisätietojen kera.
  6. K

    Parahin MustatKortit

    En huomaa kaikkia viestejä aina, koska olen joutunut blokkaamaan eräitä kirjoittajia. Oletan joskus liikaa, kuten esim. sen että tämän tapauksen tilanne olisi jotenkin selvää ilman selittämistäkin. Uskoa voi tietysti mitä haluaa ja väittää myös ilman minkäänlaisia perustelujakin. Sinun ja...
  7. K

    Parahin MustatKortit

    Tässä tapauksessa nimimerkki MustatKortit ja hänen palstakaverinsa eivät välittäisi kyseenalaisesta maineesta. Tai sitten välittävätkin, mutta vain ns. oikeassa maailmassa... Pelkän väitteen kanssa voidaan vain spekuloida.
  8. K

    Parahin MustatKortit

    Kaikenlaista kerrotaan.
  9. K

    Parahin MustatKortit

    Hyvää uutta vuotta Helsinkiin!
  10. K

    Parahin MustatKortit

    Mielenkiintoista. Itse en ole "minkään maailman ennustaja", mutta kyllä minulla ainakin tieto hakkeroinnista oli hallussa. Mitä Venäjään tulee, oli selvästi hyvin todennäköistä ellei päivänselvää että Venäjä preferoi presidentiksi Trumpia, ja siten tuollainenkin skenaario oli täysin mahdollinen...
  11. K

    Parahin MustatKortit

    Niin on minunkin.
  12. K

    Parahin MustatKortit

    Tämä on hyvä vastaus. Vaikkakin analytiikkani oli mielestäni selvästi ns. kilpailukykyistä, on a) hankala sopia pelisäännöistä ja b) eläköidyin jo palstavedoista. Nuo vertailut yleensä ovat vähän kyseenalaisia, mutta joo, en minä sitä listaakaan ihan vakavissani laatinut. En loukkaantunut...
  13. K

    Parahin MustatKortit

    Lisää mielenkiintoisia olettamuksia. Oletko siis sinä sitä mieltä, että "ylivertaisen analytiikan" merkitys on siinäkin, että se poistaa vedonlyönnin riskin? Toisaalta oletat jotain kassani suuruudesta, mutta se olkoon tässä sivuseikka. Mitä tulee 830 euroon, ei tuokaan mene aivan noin...
  14. K

    Parahin MustatKortit

    Juurihan niin väitin. Jos et pidä uskottavana niin haluatko lyödä vastaan vaan vain väittää vastaan? Sijoitushuijari, tämä olisi pitänyt aavistaa, kuuluu aiemman listauksen toiselle sijalle puupäisyyden paikalle. En tosin ole pyytänyt keneltäkään rahaa sijoitettavaksi, vaikkakin vihjeen...
  15. K

    Parahin MustatKortit

    Aivan. No kuten täältä on käynyt jo ilmi, ja jonka totesitkin, arvioni ei ollut alkuunkaan noin maltillinen, enkä tosin ymmärrä miksi sen olisikaan pitänyt olla. Itse asiassa, mikäli arvioni olisi ollut vaikkapa "Trump voittaa vähintään kerran 25-29 kerrasta", en pidä ollenkaan selvänä olisinko...
  16. K

    Parahin MustatKortit

    Kiitän vastauksesta. Kysyin mielelläni sinulta kun tilaisuus tarjoutui, koska mitä olen keskusteluja silmäillyt, pystyt keskusteluun perusteluineen. Toistaiseksi nähdäkseni parhaat arviot ovat olleet: 1. Sokean kanankin täytyy osua joskus, koska jänis ja omenapuu. 2. Melko puupäisestikin voi...
  17. K

    Parahin MustatKortit

    Keskustelunne on mielenkiintoinen. Puutun siihen kuitenkin nyt vain tuolta osin, nyt kun kerran esitit väitteen koskien myös alkuperäistä aihetta. Minkä asioiden uskot vaikuttaneen voiton suhteen ja millä perusteilla?
  18. K

    Parahin MustatKortit

    Heh, tietysti vedätän jotta joku voi todistaa sen heti seuraavassa viestissä. Kieltämättä ajatus Helvetin enkeleiden tuntipalkoista on ainakin minusta houkutteleva, itsellä kun tuosta ei ole tietoa. Heinäkuun lopun tunnelmaan, etenkin kun vaalit olivat vielä pahasti kesken, sopivat aivan hyvin...
  19. K

    Parahin MustatKortit

    Lainaus toiselta nimimerkiltä, edelleen heinäkuulta: Tokihan tuo kääntyi nopeasti "minun uhkailukseni". Kuten edellä olen todennut, kukaan ei kertonut tietoja nimimerkistä MK korvausta vastaan. Pienellä hakemisella sellaisia "yhteyshenkilöitä" voi kuka tahansa löytää. No parastahan aina...
  20. K

    Parahin MustatKortit

    Selventääkseni paria asiaa. Imo koko kysymys on epärelevantti. Lisäksi tililleni, jonka numeron annoin nimimerkille MK toukokuussa, kuten todettua, ei ole ilmestynyt 420€+410€ = 830€, tai muutakaan rahasummaa tuntemattomalta taholta. En ole myöskään saanut yksityisviestiä tai...
Ylös