Hakutulokset

  1. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Susi jäi auton alle Maskussa ja loukkaantui. Video iltalehden sivuilla. Kommenteissa jotkut epäilee susia olevan enemmän kuin 300, sillä perusteella koska ryntäilevät jo teillekin. Juuri päinvastoin. Moni susilauma nimenomaan elää lähellä maanteitä, sillä maanteiden varsilla sijaitsee kaikkein...
  2. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Suurin osa Ruotsin susista elää Etelä-Ruotsissa. Samoin kuin Suomessakin nykyisin painottuu länteen. Siellä missä on parhaat ns. erämaat, niin siellä elää lähinnä vain puolikesyjä poroja ja kaikki sinne vaeltavat pedot tapetaan systemaattisesti. Ps. suosittelen Lapin 'eräilijöille' vaikka...
  3. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Huomenna taas koko päiväksi susilauman reviirin ytimeen. Yöeläin ennen kaikkea, joten arkana päivällä. Henk. koht tosin rämmin paikoissa joissa susilaumat on päivälevolla sulattelemassa edeltävän yön kaatoa. Susi näkee vain 30 m päähän ja voi olla tuulesta johtuen tilanteita, etteivät haista...
  4. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Ihmisen loputon tarve sorkkia luonnon taistelua elintilasta. Just oli uutisissa kuinka Pohjois-Lapissa Inarissa metsästetään kettuja poikkeusluvalla sillä perusteella jotta napakettu naali ei häviäisi Suomesta sukupuuttoon. Kettu kun vahvempana eläimenä tappaa ja vie naalilta elinalueet. Mutta...
  5. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Kannattaa muistaa, että karhu valittiin vuonna 1985 Suomen kansalliseläimeksi. Osaltaan sen vuoksi karhuihin suhtaudutaan susia suopeammin. Lisäksi lastensaduissa karhu on hyvis ja susi pahis. Ruotsin kansalliseläin puolestaan on hirvi ja Ruotsissa on kolme kertaa enemmän hirviä kuin Suomessa...
  6. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Olen kolunnut viiden eri susilauman alueita paikoin suht perusteellisesti ja täytyy kyllä 'ihmetellä' miksi Somerniemen suunnalta halutaan kolme sutta pois päiviltä. Siellä kun olisi laajemmin metsää kuin tietyillä muilla laumoilla on elettävänään Lounais-Suomen alueella, joista puolestaan ei...
  7. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    ^ joskin lehdessä juuri luki, että nimenomaan Lounais-Suomen sudet ovat liipaisemalla vuodenvaihteen jälkeen. Vähenee puolella kait.
  8. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Tuoreet susilaumojen reviirialueetkin on löydettävissä netistä. Esim. Varsinais-Suomen alueella 5 laumaa. Kolme on Turun pohjoispuolella ja kaksi Salon eteläpuolella molemmin puolin motaria. Reviirien koko noin 40 km pituus ja 25 km leveys, jonka alueella ennen kaikkea liikkuvat ja yhden yön...
  9. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Laitoin kuukausi sitten googleen hakusanoiksi kaksi sanaa. - susi Kisko - Löytyi uutinen. 'Salossa perhe elää sovussa susien kanssa' ja oli videota susilaumasta jotka temmeltää keskenään leikkien pellolla. Hyvä artikkeli joka noilla hakusanoilla helposti löytyy. Se ollut kiintoisaa huomata kun...
  10. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    [QUOTE="Andi Uutisessa hämää lause. 'Liikkunut avoimella pellolla'. Siis mitä ihmettä? Eikö sudet saa liikkua avoimella pellolla. Ihminen kun rakentanut peltojansa raiskaten ja tuhoten metsät niin tiheästi, että vaikea on eläinten metsässä pysyä. Toisekseen susien ruoka, elikä peurat, kauriit...
  11. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Supikoira tosiaan istutettuna tuotu Euroopan rajan tuntumaan Itä-Aasiasta ja levinnyt sen avulla aikanaan Venäjältä Suomeen. Voidaan istutuksen vuoksi sanoa ettei kuulu. Mikäli olisi levinnyt omilla jaloilla koko matkan Itä-Aasiasta Suomeen, niin nähdäkseni siinä tapauksessa kuuluisi Suomen...
  12. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Kymmenen sanaa. Täysikuu Talvipäivänseisaus Poutasää Laavu Hiljaisuus Kuutamonvalo Ulvontaa Luontosuhde Kokemus Paskathousussa Kaikki tämä herkku mahdollista juuri ennen joulua 18 tunnin mittaisen yön aikana ja vois olla vaikka parikin yötä. Jos tsägä käy. Ennusmerkit olemassa ja...
  13. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Onko tietoa minkä alueen laumoista susia karsitaan tai mitkä laumat lahdataan kokonaan? Syys-lokakuussa liikuin yksin sellaisella Läntisen Suomen alueella muutamaan eri otteeseen, jossa raportoidaan liikkuvan kolme susilaumaa melko pienellä alueella lähekkäin toisiaan. Kymmenen vuotta sitten...
  14. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Tulevana viikonloppuna herkullinen ilta ja yö luvassa. Reissua pukkaa luonnonpuistoon jossa jokainen aiempi käyntikerta kuullut susilauman ulvontaa. Tällä kertaa jätän turhat seuralaiset pois ja suuntaan yöksi paikalle yksin. Irlantilaista 'kahvimaitoa' mukaan ja kuuntelemaan susien ulvontaa...
  15. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Sellainen yhteys todettu merenrannoilla tavattaviin susihavaintoihin, että silloin tuuli käynyt mantereelta päin pohjoisesta tai itä-luoteesta. Loogista. Susihan normaalisti haistaa meren jo kaukaa ja välttää joutumasta umpikujaan. Lisäksi meren rannoilla ei sudelle juurikaan mitään tarjottavaa...
  16. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Viime kesänä tuli kesäyössä istuttua Mynämäen Kaukosuon laidalla toivoen susilauman näkemistä. Ulvontaa kuului ja klo 02 yöllä heräsi helkutinmoiseen eläimen huutoon/kiljuntaan kun jotain tapettiin lähietäisyydellä teltasta. Hieno kokemus. Tulevana kesänä uusiksi ja keinotkin on hiottu jotta...
  17. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Niin kauan kun Lounais/Länsi-Suomessa on susilaumoja, niin saavat Uudellamaalla asuvat varautua susikohtaamisiin keväisin. Tällä hetkellä pelkästään Turku-Pori-Huittinen kolmion keskellä on kahdesta kolmeen susilaumaa, ennen kaikkea Yläneen molemmin puolin ja lisäksi neljäntenä pienempänä...
  18. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Samaa mieltä. Tai susi lienee ollut pohtiva mitä tekee. Päätös hyökkäyksestä olisi varmastikin syntynyt ilman ihmisen murahduksia. Niissä kohdin selkeästi otti taka-askelia kun ihminen muistutti läsnäolostaan. Häirikkösudeksi sitä vastoin alan asiantuntijat eivät näitä tulkitse. Normaalia...
  19. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Se on näissä susiuutisissa huomioitavaa, että tieto on vääristynyttä. Jopa Ylen päämediassa. Petoyhdyshenkilön tittelin saanut perus raksaäijä joka kuuluu metsästysseuraan ja tottakai haluaa omasta riistasta kilpailevan suden pois päiviltä. Kansa sitten kuvittelee että nämä henkilöt oikeasti...
  20. K

    Susi – tavattaessa rauhoitettava

    Turun Tortinmäessä nähty ja kuvattu susi. Nainen kertoo TS:ssä "Lähestyi vaanimisasennossa". Eniten uutisessa minua hämmästyttää se, että tehdään uutinen siihen sävyyn, että Turussa nähty susi, joka ei kuuluisi kaupunkiin. Ei puhuta mitään, että tuo Tortinmäki on ison erämaa-alueen Kurjenrahkan...
Ylös