Hakutulokset

  1. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Voi olla, mutta ei ole hyväksi yhteistyölle. Olisi voinut sanoa, että halutaan antaa Vainikaiselle mahdollisuus pelata liigaa jne. Nyt jää puheista sellainen ”vedä Tuomenoksa kätees” olo. Vaikka härski temppuhan tuo saipalta on, jos noin meni.
  2. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Kyllähän noiden Ketterän sivuilla olevien kommenttien mukaan Saipa kiristi Vainikaisen Kaarlehdolla. Katkeralta vaikuttaa ketterän mies, syystäkin.
  3. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Ei aavistustakaan, mutta noin etelä saimaassa luki.Saipan edustuksesta ei tällä kaudella peliaikaa liene luvassa ja peliajan perässä lainattiin ketterään. Saisiko ikänsä puolesta pelata A:ssa? En tiedä.
  4. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Tuomenoksa valitti lehdessä sitä, että Kaarlehto on ketterässä lainassa mutta ketterä peluutti alkukauden maalivahteja puoliksi. Eli sitä toivottua peliaikaa ei tullutkaan niin paljon, kuin saipa olisi halunnut. Jatkoi vielä, että nyt viimeaikoina on pelannut enemmän, joka palvelee Saipaa...
  5. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Vaikka M. A. Nummisen mukaan tärkeintä on provokaatio, niin en silti provosoidu. Totean vain että Jukka Tammi on vuoden 95 maailmanmestari.
  6. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Ei syytä huoleen. Meillä Hakalissahan kunnioitetaan perinteitä. Yksi niistä on keväisin nostella Mestis-kannua.
  7. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Kyllä nuorena jaksaa! Meillä Hakalissa tuossa iässä riitti, kun kahvitunnilla tuijotti vartin pimeään nurkkaan, niin taas jaksoi. Kyllähän Mäntykivi pelimies on ja ilman isoja loukkaantumisia tai asennevammaa vielä kiekosta ammatin saa.
  8. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    On se vähän ukostakin kiinni, Olli Jokinen tökättiin kalpan a junnujen mukaan ni ekaan peliin 6+1.
  9. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Kyllä pelikavereillakin on merkitystä. Satuin näet olemaan kisapuiston suunnalla sunnuntaina, niin vilkaisin ohimennessäni pari erää saipan B junnujen peliä kookoota vastaan. Ei erottunut Mäntykivi porukasta millään lailla.
  10. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Herrat Upseerit! Etenkin tavarits Jango, tavarits Dinamo. Hakali toivottaa rauhallista Joulua!
  11. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Ihmetellä täytyy. Ketterällä on yksi menestyvän joukkueen tärkeimmistä palasista ellei tärkein.Eli voittava maalivahti, joka kuitenkin istuu penkillä puolet peleistä. Ei voi ajatella niin, että pelataan kahdella maalivahdilla ettei vaan ykkönen väsy ennen kevättä. Joukkue elää hetkessä...
  12. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    OCE, meiltä Hakalista tulee Miehiä, eikä marjanpoimijoita.
  13. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Mitä siellä oikein tapahtui? Ja tietysti pelasi kolmannessa, koska meillä Hakalissahan ei jätetä tilannetta kesken, ellei ole raajoja irtipoikki. Syvärillä ei jätetty silloinkaan.
  14. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Meillä Hakalissa on perinteisesti nosteltu Mestis kannua keväällä. Perinteitä pitää vaalia.
  15. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Menee aiheen ohi, mutta siitähän suurelle yleisölle kiekossa juuri on kyse: viihteestä. Seurapomo tietysti tykkää, jos tehdään ekaan erään maali ja sitten heitellään loppupeli rännikiekkoja ja voitetaan 1-0 kaikki pelit ja mestaruus. Mutta ei se mitään viihdettä ole. Tuollaisia pelaajia, joiden...
  16. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Muistakaa nyt sekin, että Paalanen (meiltä Hakalista huom,) on viimeiset kaksi kautta pelannut enemmän pakkina kuin hyökkääjänä. Ja junnuna oli nimenomaan puolustaja.
  17. K

    Imatran Ketterä 2018–2019

    Luonnollisesti, kun asiat niin vaativat. Tämä siirtohan oli jo tiedossa, mutta meillä Hakalissa ei ole tapana juoruilla muiden tekemisistä. Valmentajalle hyvä työkalu, kun pystyy pelaamaan sekä hyökkääjänä että pakkina. Viime kausina on keskittynyt ihan pelaamiseen, mutta on se silti vastustajan...
Ylös