Hakutulokset

  1. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Eihän kulunut kausi mikään täydellinen mahalasku ollut. Hienoinen pettymys kumminkin. Itse olisin ollut tyytyväinen suoraan puolivälieräpaikkaan, siitä sarjasta tappiokin olisi kelvannut jos se olisi tullut verenmaku suussa taistellen.
  2. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Eikö Radkesta ollut jo pitemmän aikaa sitten jossain maininta, että on kotimaassaan? Jostain muistelen näin lukeneeni. On kyllä parannellut päävammaa niin kauan, että ettei olisi koko ura paketissa.
  3. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Kyllä se on, varsinkin kun pelit kovenee, kunhan ensin laitetaan Ilves lomille. Silloin on kaikki konstit käytössä, kuka se huolehtii ettei Tuohimaata huidota näpeille? Torikkako?
  4. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Juuri näin. Pelin saa hävitä, mutta luovuttaa ei saa.
  5. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Kun muutamat nimimerkit tuntuvat oikein odottavan Löfmanin loukkaantumista, niin kysynpä. Onko teillä ihan oikeaa tietoa, miksi on ollut sivussa? Onko kyseessä " lasinen mies jonka kroppa ei kestä pelaamista", vai "loukkaantui heittäytyessään esimerkillisesti kiekon eteen, on kyllä hieno...
  6. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Etelä-saimaassa oli haastateltu Markkasta ennen peliä. Sanoi että ”jos joku tulee, niin tulee kotimaasta”.
  7. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Kysyin ihan ulkomaan kielellä, että jos tää olisi finaali ja seitsemäs peli, niin pelaisitko. ” Naturally” oli vastaus leveän hymyn kera. Luulin ensin, että miehellä on unohtunut hartiasuojat päälle... olihan siinä pieni kontrasti, kun Kaksosen kanssa vierekkäin seisoivat.
  8. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Jos Denisovin hallilla näen käsi paketissa, niin kysyn kyllä että koskas tuo paketti laitettiin...
  9. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Tulee väkisin sellainen mielikuva, että kun pelaajia etsitään, niin tärkein kriteeri on se, että on pelannut espoon junnuissa. Onko siitä Denisovista varmaa tietoa? Liigan sivuillakaan ei ole punaista ristiä nimen perässä. Siltähän se tälli näytti että saattoi mennä luita, mutta niin näytti...
  10. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Pakeilla varsinkin +- vaikuttaa sopivasti osuvat vaihdot. Toinen paki tulee vaihtoon kun vastustaja kääntää, ehdit juuri jäälle kun omissa helähtää.
  11. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Itselläni ensimmäinen ajatus oli, että nyt murtui. Mutta josko sukujuuret johtavat sellaiseen kaupunginosaan, missä miehet ovat rautaa:)
  12. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Mainoksistahan se raha on jatkossakin revittävä. Paluuta entiseen, eli telkkarista pelien katsomienen ei joko ole teknisesti mahdollista tai siihen ei ole varaa, ei enää ole. Tämä näkyy väkisin yleisömäärissä.
  13. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Meillä Hakalissa halutaan nyt ja tulevaisuudessa nähdä taisteleva SaiPa. Se sama, joka vuosia sitten tiputti Jokerit. Se joka tiputti seitsemännessä pelissä Jypin. Voittoa toki haetaan, mutta tappiokaan ei maata kaada, JOS se tulee kovan taistelun jälkeen ns saappaat jalassa kaatuen. Eikä...
  14. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Omien puolen pitäminen on syntyperäistä, ehkä oppii muualta tulleetkin jos riittävän kauan kujilla asuu. Esiintyy tätä muuallakin, onneksi. Nehän pilkkii jigeilläkin nykyisin, vaikka perinteisen tyylin miehenä luotan kyllä pystypilkki-20cm tapsi ja värikoukku/morri systeemiin. Kun vaan ehtisi...
  15. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Läntisten kaupunginosien miehiä ihan selvästi, kun tuollaisia puhut! 4-0, meillä Hakalissa uskotaan omiin!
  16. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Luusuaniemelleä ei riitä liike miesten peleissä. A nuorissa pärjää. On kokeiltu liigassa sekä mestiksessä, mutta ei riitä. Tässä olis ollu markkinoinnilla sauma : yksi ukko ketterästä lisää ja hakalilaiset puoleen hintaan halliin. Heh.
  17. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Denisovin kohdalla näyttäisi onneksi käyvän, niinkuin ounasteltiinkin. Eli oli loukkaantumisen jäljiltä keskenkuntoinen ja se näkyi. Kuten tavaritsh ahal tuossa mainitsikin, niin oli eilen alakerrasta paras. Ja edelleen pistää silmään sama kuin alkukaudella kun oli välillä suorastaan huono: ei...
  18. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Eka erä hyvä, tokan erän puolessa välissä melkein koko jäähy ja sen päälle minuutin mylly omassa päässä samoilla ukoilla. Denisov joutui vetämään melkein kolmen minuutin vaihdon. Tokan erän lopussa oli niin jalattomia ukkoja, että tuli kaksi omiin. Kolmas erä olikin selviytymistä, mutta...
  19. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Denisovin otteita kun on seurannut, niin en oikein keksi muuta selitystä, kuin loukkaantuminen joka ei ole täysin parantunut. Tästä johtuen myöskään kunto ei ollut alussa sitä, mitä pitäisi olla. Kun teräkuntoisenakin on jalalla ongelmissa, niin nyt tulee usein kiire ja hätäinen ratkaisu...
  20. K

    SaiPa kaudella 2018–2019

    Kyllähän viime kauden Tanus olis eilen painanu kaks maalia jo ennen sitä tilannetta, mistä maalin teki. Myö pelattiin joskus humalapäissään puulaakikaukalopalloa ihan yhtä älykkäästi johtoasemaa puolustaen, ku SaiPa eilen.
Ylös