Hakutulokset

  1. K

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Jos Siiki on tehoton, niin miten pystyykin ottamaan kahdessa pelissä peräkkäin yvlla jäähyn. Miten paljon tehoja Siiki on yvlla tehnyt? Pakkohan se on kohta sinne heittääkin Kaapon poistuessa.
  2. K

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Jännää. Eilen mieleen juolahti myös viime kevään semit ja niiden tehottomuus. Silloinkin yv tarjosi ratkaisun paikkoja. Mutta 5 vs. 3 2 minsaa putkeen. Täysin anteeksiantamatonta. Nytkö alkaa näkymään se, miten pelataan kärkijengejä vastaan. Kyllä Tappara siellä on, älkää huoliko.
  3. K

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Juuri samaa mietin. Ihan sama, vaikka Tappara menisi sääleistä jatkoon ja TPS runkkarin ykkönen. Näin se kotietu syötäisiin.
  4. K

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Tulee mieleen joo. Siinäkin tulee, kun miettii Kallion tehoja viime vuodelta ja nyt. Ehkei enää jaksa pleijareissa. Toki on nyt puolikuntoinen, muttei viime vuonna?
  5. K

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    TPS häviää tämän sarjan pelkästään paskan ylivoimansa ansiosta. Eka peli hyvä esimerkki. Eilenkin oli saumaa. Runkkarissa huippua, mutta sitten kun peleillä on merkitystä, ei mitään.
  6. K

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Mestaruuskaudella Filppula pyöritti usein yvtä maalin takaata. Syötti esimerkiksi Sweattille. Onko tämä nykyään säännöissä kielletty? Miksei ylivoimaa tosiaan voida laittaa täysin uusiksi? Juolevin maali oli aika sattumaveto, ei mistään syöttelystä tullut. Koskahan Tepsi viimeksi on tehnyt...
  7. K

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Sentteriä ei tarvittu..
  8. K

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Aika hämmentävää, että on meillä taitavia jätkiä, mutta yvtehot eivät vaan nouse. Voisivat kattoa videoita kevään 2010 ylivoimista. Joku Sweatt olisi ollut kova sana nytkin.
  9. K

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Jos meillä olisi ollut Kume (sentteri), Dudas ja Pikkarainen koko ajan messissä niin Tappara olisi ollut mahdollista haastaa runkkarin voitosta tätä taustaa vasten. Ihan huikean ylisuorittamisen kausihan tämä on ollut tähän asti.
  10. K

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Oliko Talkkari nyt uudella paikalla yv:ssa viivapyssynä vai onko aiemminkin ollu? Varmaan kannattaa enemmän tota hyödyntää, hirveä tykki se maali.
  11. K

    TPS:n erikoistilannepelaaminen

    Ei kai voi yv:lta vaatia paljoa, kun meillä nyt rosterissa yksi varsinainen sentteri. Virtasta en laske tähän. On pieni ihme, että pystytään näinkin hyvää tulosta tekemään lähes ilman senttereitä.
Ylös