Hakutulokset

  1. K

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Tähän HPK:n hyökkäysalueen rännien kautta kierrätykseen suhtaudun vähän kaksijakoisesti. Ei tietenkään saisi joutua tuollaiseen pesukoneeseen, sillä se vie pelienergiaa omasta tekemisestä. TPS piti kuitenkin HPK:n melko hyvin pois vaarallisilta maalipaikoilta noista tilanteista. TPS puolusti...
  2. K

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Ymmärrän pointin, mutta väitän että Kallekin ymmärtää. Monesti puhutaan juuri näin että miksi jotain ei tehdä toisin kun näkee perseelläkin ettei tuo toimi. Sama YV kuvioissa. Eihän HPK joukkueessa ole ketään ketä ei tietäisi että Heikkinen on uhka, silti mies teki taas maalin. Pelissä on siis...
  3. K

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Nyt näyttää Kalle hauista. Mestaruusjuna on nostettu takaisin raiteille!!
  4. K

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Ei siitä tosiaan lopulta kauaa ole kun voitettiin muistaakseni kaikki härkäviikon pelit ja viimeisenä Lukkoa turpaan b-junnuilla.
  5. K

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Kärpät taitaa olla ainoa joukkue jolle ei juuri tällaisia notkahduksia ole tullut, vaikka Lukolta pataan tulikin. Itseäkin. Vähän ihmetyttää että täällä on ranteet auki kun ei Joka pelistä tule voittoa ja kuinka Tappara tulee ohi niin että heilahtaa. Tuo samainen Tappara on käynyt nyt häviämässä...
  6. K

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Jaa että miksi rikottiin? Olisiko samasta syystä miksi voittoja ratkaisseet YV-koostumukset rikottiin, tai miksi pelattiin vielä 3-5 tilanteessa ilman Tirrosta. Senhän näki perseelläkin että tässä pelissä haluttiin koittaa uusia kikkoja. Ymmärän asenteen että jokainen peli pitää voittaa mutta...
  7. K

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    En sanoisi että oltaisiin periaatteessa Tappaaraa huonompia oltu pelillisesti ekassa erässä. Minusta meiltä meni lataus yli. Japasta voi olla mitä mieltä vain mutta 8 minuuttia boksissa ekasta 12 minuutista niin ei ihme jos ei olla pelissä niskan päällä. Kurittomuutta oli siis alussa. TPS painoi...
  8. K

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Itse tiputtaisin Heikkisen pois tuolta ylivoimasta, veto ei ole uponnut aikoihin. Nyt tarvittaisiin vaihteeksi vaikka vai toimituksia viivasta, jotka menisi perille asti. EJ on kiekolla erittäin hyvä ja jakaa jopa Filarimaisia no look passeja. Haluasin nähdä nyt jotain muuta siellä viivassa kuin...
  9. K

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Siellä on Karvosella ja Erosella pelaamattomuutta alla aika paljon en nyt lähtisi miehiä mestaamaan siitä etteivät olleet heti tauon jälkeen parhaimmillaan. Variaatioita tuossa jengissä on paljon, katsotaan mennäänkö näillä seuraavassa vai sekoitetaanko pakkaa. Eiköhän tässä saada kentät iskuun...
  10. K

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Annan sijaa tällekin ajatukselle. Totta tuokin ettei voida täysin vetäytyä neljän maalin turvin. Silti olen sitä mieltä että peliä pitää pystyä muuttamaan myös pelin sisällä ja vain voitot merkitsee. itselläni ei ole ikävä niitä Atun aikoja kun kolmen maalin johdossa viimeisessä erässä...
  11. K

    Peliesitykset kaudella 2018–2019

    Kannattaa muistaa että siellä on myös vastustaja. Peli kannattaa myös laittaa oikeaan kontekstiin. Väitän että mikäli eka erä olisi ollut 0-0, ei noin passiivista Tepsiä olisi nähty jäljempänä. 0-4 ekaan erään on sellainen tilanne että kyllä siinä melko vaikeaa toista erää osaa ennustaa ilman...
Ylös