Hakutulokset

  1. K

    Jukka Jalonen maajoukkueen päävalmentajana 2018–2024

    Kyllä kaikki lopulta johtuu siitä kuinka paljon suomalainen kiekko on itse kehittynyt kymmenessä vuodessa. Suomi ei voittanut kultaa 2011 mitenkään loistavalla pelitavalla. Pelattiin hyvä kolmas erä finaalissa ja oltiin henkisesti rohkeita ja vahvoja, jota ehkä vanhalta sukupolvelta oli...
  2. K

    Jukka Jalonen maajoukkueen päävalmentajana 2018–2024

    Kyllä minä näkisin että Jukalla edelleen saumat on, vaikka NHL on viimeaikoina nuorentanutkin valmentajiaan. Kieltämättä kuitenkin se, ettei päätynyt Columbukseen, asettaa pienen kydymysmerkin. Tottakai näytöt ovat taas hieman kovemmat, mutta Columbuksessa olisi ollut tavallaan kaikki pedattuna...
  3. K

    Jukka Jalonen maajoukkueen päävalmentajana 2018–2024

    JJ on kohta 60v vanhempi valtionpäämies joka on kulkenut läpi jopa Englannin divarit. Ei JJ lähde koluamaan mitään AHL polkua kohti NHL unelmaa. Jukalla on kansainvälisestikin mitattuna valtavasti annettavaa jääkiekolle. NHL on toki miehelle kokematta, mutta kyllä hän aktiivinen on ollut siihen...
Ylös