Hakutulokset

  1. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Espooseen jäi lopulta pronssit. Vedenpää istui penkillä ja Yliniemelle ei tehopisteitä. Hieno kausi lopulta Hermekseltä ja loukkaantumiset vähän pilasivat mahdollisesti vieläkin pidemmän kevään. Jos kärppien sarja jatkuu vielä perjantain jälkeen niin Yliniemi olisi mahdollista ottaa mukaan...
  2. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Hermeksen tie vei lopulta pronssipeliin. Pronssit pelataan keskiviikkona joten sen jälkeen olisi mahdollisesti Yliniemi nostettavissa rosteriin mukaan. Toki jos tiistaina hävitään niin aika turhaa alkaa enää roudaamaan. Terveyden tilastakaan ei ole tietoa onko edes siinä kunnossa, että...
  3. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Jahas siellä meinaa Hermes painaa tänä keväänä päätyyn asti. Tänään vieraissa 3-8 voitto ja siirtyminen ottelusarjassa 3-2 johtoon. Perjantaina on kotona sarja katkolla. Tänään Yliniemelle 0+2 ja Vedenpäälle 32 koppia.
  4. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Hermekselle perjantaina 3-4 tappio ja IPK tasoitti sarjan. Yliniemelle tehot 1+1 ja Vedenpäälle 24 torjuntaa. Lauantaina IPK otti selvän voiton numeroin 6-2 ja siirtyi sarjassa 2-1 johtoon. Yliniemelle maali ja Vedenpäälle 12 torjuntaa ja vaihdettiin pois ajassa 15.37 pelin ollessa 3-0 IPK:lle.
  5. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Hermes pelaa vahvaa kevättä ja välierien ensimmäisessä ottelussa kaatui runkosarjan ykkönen IPK vieraissa lukemin 0-3. Vedenpäälle siis nollapeli 39 torjunnalla!
  6. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Siellä painoi Hermeskin jokerit kesälomalle lukemin 6-1 ja ottelusarja 4-2. Yliniemelle maali ja Vedenpäälle peräti 44 torjuntaa!
  7. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Hermekselle kolmas kiinnitys ja sarja katkolla torstaina Helsingissä! Vedenpäälle 35 torjuntaa.
  8. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Hermeksen runkosarja tuli päätökseen ja Yliniemen saldona 40 peliä ja tehot 17+20=37 joilla sijoitutaan hermeksen sisäisessä pistepörssissä sijalle 6. Aloitus% 51,8 ja peliaika ka. 17:54 Vedenpäälle 15 ottelua torjunta% 89,78. Päästettyjen maalien ka. 2,97. Voitot=9 Häviöt=6 Hermes sijoittui...
  9. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Kärppien ja Hermeksen yhteistyö saa jatkoa 2v sopimuksella
  10. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Laitetaan nyt vaikka tähän ketjuun. Kärpät on nimennyt nuoret pelaajat jotka voivat vielä liikkua loppukaudella Liigan-mestiksen-u20 sarjojen välillä. Mestiksen runkosarjan loppuun saa liikkua vapaasti edestakaisin, mutta sen jälkeen voi esimerkiksi mestiksestä liikkua liigaan, mutta takaisin ei...
  11. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Visa Vedenpää lainalle hermekseen joulutaukoon asti. Samassa puolestaan hermeksen Mathieu Croce tulee kärppien U20 joukkueeseen 16.12 asti ulottuvalla lainasopimuksella.
  12. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Sisu Yliniemi, 18 ottelua, 8+8=16, +13, Aloitus%= 55,7, peliaika ka 18:46 Joonas Lohisalo, 15 ottelua, 5+8=13, +6, peliaika ka 18:29 Molemmat siis tällä hetkellä melkein 1ppg tahdissa ja molemmat ovat olleet Hermeksen ykkösketjussa. Varmasti samanlainen tavoite kuin Antti-roikon kohdalla eli...
  13. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Kokko pelaa loppukauden Hermeksen riveissä.
  14. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Lohisalo teki keskiviikkona ensimmäisen maalinsa aikuisten peleissä ja tänäänkin tuli tehot 1+1. Myös Yliniemi on kerännyt molemmissa peleissä yhden syötön per peli.
  15. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    En tiedä oliko missään ketjussa vielä mainintaa, mutta Joonas Lohisalo ja Sisu Yliniemi pelaavat loppukauden lainalla Hermeksessä.
  16. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Kokko tänään aloittavana maalivahtina kun Saipa kohtaa HIFK:n. Toivotaan onnistumista ja ettei nyt ihan pommiteta reikäjuustoksi.
  17. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Niskala lainalle HPK:hon 15.2 asti. Niskala ja Kossu kävivät aiemmin tällä viikolla yhden pelin lainalla Hermeksen riveissä. Noin muuten lainapelaajista niin Antti-Roikolla on todellinen läpimurtokausi menossa mestiksessä ja toivottavasti saa aidon mahdollisuuden ensi kaudella kärppien mukana...
  18. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Ales Cechille ja Eero Klintrupille tänään ensimmäiset miesten pelit kun pelaavat ainakin tämän päivän pelin lainalla Hermeksen mukana.
  19. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Kokko oli eilen maalissa ja on tänäänkin ainakin mestiksen sivujen mukaan. Myös hermeksen raportin mukaan Kokko pelasi eilen. Itseänikin vähän hämää kun flashscoressa on jostain syystä ihan eri nimet, mutta ehkä luotan enemmän noihin mestiksen kokoonpanoihin.
  20. K

    Kärppäpelaajat lainalla maailmalla

    Joo Ronkainen unohtui vielä vaikka peliajan suhteen tekee kyllä edelleen tiukkaa. Niemelä debytoi eilen Brynäsin 1-4 tappiossa Oskarshamnille. Peliaikaa tuli 17:04 ja -1
Ylös