Hakutulokset

  1. J

    Ketjusommitelmat kaudella 2014–2015

    Kyllä nuo hyökkääjät aina saa järjestettyä niin, että maaleja tulee. Mutta peräpää täytyy saada tiiviimmäksi mitä tiistaina. Jesse Virtanen on ollut helmikuun alun jälkeen tasan yhden kerran jäällä, kun Lukkoa vastaan on tehty tasakentällisin maali. Tiistaina Jesse puuttui ja heti meni kolme...
  2. J

    Ketjusommitelmat kaudella 2014–2015

    Tavallaan näinkin. Mutta onhan tuossa se pikkujuttunsa, että näin kansa saa kertoa omia arvostuksiaan valmennukselle. Nytkin siis on fiksusti äänestetty Koski keskelle, joten se Kuopion munaus tulee tässä fanien osalta tavallaan kuitatuksi. Samoin kuin Nieminen aloitusviisikkoon. Uran...
  3. J

    Ketjusommitelmat kaudella 2014–2015

    Mahdollisuuksia on että jopa parikin sentteriä tervehtyisi loppuviikon peleihin.
  4. J

    Ketjusommitelmat kaudella 2014–2015

    Viime viikko meni sen verran hyvin, etten usko mihinkään ketjumuutoksiin, sikäli mikäli kaikki viime viikolla pelanneet ovat terveinä. Veskari kylläkin kiinnostaa, tosin epäilen Zapon olevan tolppien välissä.
  5. J

    Ketjusommitelmat kaudella 2014–2015

    Joo, tilanne tuli valmennukselle tietysti aikalailla päin näköä, kun Riska sai kiekon naamaansa lähes JYP-pelin loppusummerin soidessa. Koski toki olisi käytettävissä ihan pelipaikkansa ansiosta, mutta näemmä SC-Nieminen menee tässä kohtaa Kosken edelle. Ja on Koskella jo kolme matsia tältä...
  6. J

    Ketjusommitelmat kaudella 2014–2015

    Ahtola oli eilen sentterinä luokkaa huono. Takaisin laitaan vaan ja Koski kentälle. Kaksi ekaa ketjua pitäisin ainakin toistaiseksi "lukittuina", vaikka tehottomuus hieman vaivaakin.
  7. J

    Ketjusommitelmat kaudella 2014–2015

    Muuten samoin ajatuksin, kuin edellä Anu Saukko, mutta yksi muutos. Kolmospariin Jaatinen-Tommila, kunhan jälkimmäinen on kokonaan toipunut kevään vaivoistaan. Siihen asti 55 voi tuurailla kolmosessa. Viime kevään perusteella 55:llä on paljon parannettavaa pelin eri osa-alueilla ollakseen...
Ylös