Hakutulokset

  1. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Hiukan kyllä huvittaa ykköskentän playoffien tehot. Pojat veti kiikarit kahteen peliin. Jos ykköskenttä ei tee yhtäkään maalia niin menestystä lienee turha odotella. No tällainen kausi tälläkertaa. Päästään hallirempan pariin ja katsellaan uudelleen syksyllä.
  2. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Yksi 7-1 kotivoitto ja rotsi aukee niin, että napit lentelee. Ei jumalauta millaista pelaamista. Hämeenlinnassa sentään saatiin väkisin piste kairattua mutta olihan tämäniltainen häpeällistä. Ei tarvitse ihmetellä miksi ei hallilla käy jengiä.
  3. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Tuntuu, että valmennus ottaa nämä lisäpisteet aivan vitsillä. Nooo koitetaan jos sattuis näillä tarttumaan. Nämä on kuitenkin tärkeitä pisteitä mitä menetetään.
  4. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Voittomaalien saldo tällä kaudella 1 / 8 . Helvetin hyvä voittoprosentti siis. En ymmärrä miten voi maalinteko olla tuossa aina niin vaikeaa. Kaksi vetoa meni ohi maalista kokonaa.
  5. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Huonoin kotijoukkue ja paras vierasjoukkue. Miten voi olla noin saatanan vaikeaa kotona?
  6. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Kuvastaa hyvin Kiilholman tämänhetkistä menoa. Jollakin tavalla tuo kaveri pitäisi saada heräteltyä.
  7. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    No nyt on kyllä Kärppiä ylistävää tekstiä. Omasta mielestäni Kärpät oli aivan vastaantulija ensimmäiset kaksi erää ja jos Ässät olisi noista kahden ensimmäisen erän paikoista tehnyt maalit olisi taululla ollut 5-1 kolmanteen lähtiessä. Ottelu loppui kuitenkin lukemiin 1-2 ja Ässät oli todella...
  8. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Erittäin hyvät kaksi ensimmäistä erää. Ihmettelenkin miksi kolmanteen tullessa näki, että paskat on vedetty housuun tauolla. Peli oli viimeisessä erässä täysin erilaista. Harmittavaa!
  9. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Taas muuttui kolmanteen erään pelitapa rohkeasta araksi peruutteluksi. Uuvuttavaa..
  10. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Tulee kyllä eeppistä materiaalia Repolaisen näppikseltä. Kaikenlaiset mukahassutteutrollit tuntuu kirjoitusoikeuksia tänne saavan.
  11. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Enpä olisi kauden alussa uskonut, että lokakuussa joudutaan jo laskemaan pisteitä päästäänkö edes playoffeihin.
  12. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    10 peliä.. 9 tappiota. Onneksi kaikki on hyvin eikä pelaajahankinnoillekaan ole aihetta :)
  13. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Puuh.. usko tähän joukkueeseen rakoilee ja pahasti. Ei siinä mitään vaikka välillä hävitään mutta tuo joukkueen ilme.. vmp! Ketään ei vaan kiinnosta tuolla kentällä.. ei mitään paloa eikä halua. Jotain pitää tehdä!
  14. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Kyllähän tuo jatkuva turpaan ottaminen sekä muut joukkueen vaikeudet alkavat vaikuttamaan varmaan monella muullakin. Itsellä on vielä sillä tavalla into päällä Ässien pelatessa, että "jos nyt kuitenkin tulisi 3p". Aika ohutta on kuitenkin kaikki taas tällä kaudella vaikka ennen kautta oli...
  15. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Alamäki on vain ja ainoastaa Smithin vika. Eeppinen joukkue!
  16. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Vähän sellainen kutina, että huomisesta tulee melko rumaa. Surullisen huonoa touhu kaikkien muiden kuin nelosketjun osalta. Huovinen oli mukavan yritteliäs. Negatiivisena pessimistinä arvioin huomisen pelin lopputuloksen 1-5
  17. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Tunnekuohussa tuli kirjoitettua mutta jos tässä pelissä jotain oli niin juuri tuossa toisessa erässä välinpitämätöntä. Siellä surffailtiin, siellä neppailtiin, siellä koomailtiin kun kerran johdossa oltiin ja kuinkas kävikään. Niemi kusi tämän pelin virheillään mutta pelasiko kukaan muukaan...
  18. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Noniin jos nyt oikeaan ketjuun sentään.. Jostakin syystä oma usko joukkueeseen on kadonnut parin viime pelin myötä kokonaan. Aivan uskomattoman välinpitämätöntä ja paskaa neppailua. Joo hienosti noustiin Kärppiä vastaan kolmannessa erässä mutta mitä ne kaksi ja puoli erää siihen alkuun oli...
  19. J

    Rocky III: Tiikerinsilmä – eli otteet kaukalossa 2014–2015

    Juuri näin! Heti mennään täysillä eikä lepsuilla "helppoja" pelejä. Näkisin optimistisena, että kaikki parin ensimmäisen viikon ottelut ovat voitettavissa!
Ylös