Hakutulokset

  1. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Haavisto-ilmiön aikana miehen substanssiosaamista, eritoten ulkopolitiikan sektorilla suurenneltiin yli kaiken kohtuuden. Jos ottaa taikalasit päästä ja miettii, mikä kotimaan politiikan osaamiseen liittyvä substanssiarvo on rauhanvälityksellä Umbaguangassa, ymmärtää, että kysen punavihreän...
  2. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Validi kysymys, kiitos vaan. Olet oikeassa edellisten vaalien kannatuksen suhteen. Niissä vaaleissa operoitiin kuitenkin pakolaiskortilla. Sitä Sininen puolue ei voi käyttää, koska Persut ovat jo paaluttaneet tontin. Sen vuoksi on katsottava, ketkä sen 1,1 prosentin (tuorein mittaus)...
  3. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Niin onkin mun mutu. Asia epäilemättä voitaisiin selvittää jakamallaa yliopistojen tarjoamat ylemmät korkeakoulututkinnot ja ammattikorkeakoulujen tutkinnot omiin kategorioihinsa. Minun mutuni on, että kokoomuslaisista korkeakoulututkinnoista löytyy enemmän yliopistotutkintoja kuin demarien...
  4. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Leikkasin omavaltaisesti ja oikeasti vastaan koko viestiin. Eli lyhyesti, on korkeakoulututkintoja ja sitten on korkeakoulututkintoja. Eli nuo luvut näyttäisivät hieman toisenlaisilta jos korkeakoulututkinnot ja ammattikorkeakoulututkinnot eroteltaisiin. Vihreät olisivat kieltämättä edelleen...
  5. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Kyllä, olen tietoinen piiloäänikynnyksen olemassaolosta. Nyt on kuitenkin niin, että Sinisten kannatus Lapin, Oulun ja erinäisissä Itä- ja Keski-Suomen vaalipiireissä lähentelee nollaa. Helsingissä ja Uudella maalla sekä kenties Varsinais-Suomessa ja Hämeessä sitä sen sijaan jonkin verran on...
  6. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Demarit (valitettavasti) saavat yli 20 prossaa (niukasti tosin) Rinteestä huolimatta koska 1. Rinne on marginaalisesti petrannut esiintymistään, 2. Hänen lisäkseen käytetään vaalikeskusteluissa todennäköisesti muita (Harakka) tuuraajina, koska Rinteellä on "kuume", ja 3. koska suomalaisista...
  7. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Analyysisi on oikean suuntainen, mutta Sinisten suhteen olet jyrkästi väärässä. Suomessa ei ole äänikynnystä, joten 1,1 prosentin kannatuksellakin siniset ovat eduskunnassa siksi, että tuo vähäinen kannatus kohdistuu pääsääntöisesti pariin vaalipiiriin. Jos Timo Soini on ehdolla Uudenmaan...
  8. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Vihreät ovat Toukon johdolla reivanneet politiikkaa muutaman piirun vasemmalle. Luultavasti tarkoituksena (=haaveena) oli vasemmistoblokin luominen, joka saisi riittävän kannatuksen SDP, Vas., Vihreät - hallituspohjalle. Tämä on kuitenkin alokasmainen virhe, josta Touko nyt saa maksaa politiikan...
  9. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Miksi ihmeessä RKP lähtisi porvaripuolueena pönkittämään umpivasemmistolaista hallitusta, jonka agenda on käytännössä ihan joka asiassa ristiriidassa RKP:n kannattajien enemmistön kanssa? Toki aina sanotaan, että RKP lähtee hallitukseen vaikka saatanan kanssa kunhan ruotsinkielen asema ja...
  10. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Wanhat maalaisliittolaiset, ne 200 hengissä olevaa, eivät siirry missään tapauksessa suureen antikristukseen eli Keskustaan vaan löytynevät Sinisen tulevaisuuden riveistä. Muiden persujen kärryiltä ovat vasemmiston syliin tipahtaneet ne rasvanahkaduunarit, jotka nielaisivat Persujen...
  11. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Satuitko kuulemaan Kiken oman lausunnon radiosta? Siitä saattoi rivien välistä lukea, että pelottelukampanja puraisi (oli tullut uhkailuja ja paskapalautetta roppakaupalla ja siksi Kike huomasi "toimineensa harkitsemattomasti"). Saas nähdä kuinka monta muuta fasset pystyvät pelottelemaan...
  12. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Kokoomuksen lasku taittui kannattajien alkaessa pikku hiljaa vakuuttua siitä, että vaaleihin ei mennä Stubbin johdolla. SDP:n kannatuksessa tapahtunutta käännettä kutsuttaisiin romahdukseksi jos media ei suomessa olisi niin vasemmiston läpitunkemaa kun se on. Nyt 1,4 prosenttiyksikön lasku...
  13. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Wristlockin vastaushan sitten kertookin kaiken vasuripuolen argumenttien tasosta. Tarjolla oli viisi selkeätä syytä siihen, miksi Kataista ei voi pitää Suomen "kaikkien aikojen huonoimpana" pääministerinä. Toistaiseksi ei päinvastaiseen suuntaan ole kuultu ensimmäistäkään asia-argumenttia, vaan...
  14. J

    Puolueiden eduskuntavaaligallupit 2015–2019

    Kyllä nyt kannattaisi poliittista analyysiä tehdessä ottaa edes hieman niitä tosiasioita mukaan yhtälöön. Alla listattuna muutama, mutta ennen kuin mennään sinne niin selvyyden vuoksi todettakoon, ettei Kataisen onnistuminen näistä elementeistä huolimatta ollut parasta A-ryhmää, mutta että...
Ylös