Hakutulokset

  1. J

    Vasemmistoliitto

    Se on ihan jees kunhan ymmärtää sitten jatkossa jättää ilmastomoralisoinnin vähemmälle. Oikeistoa ja vasemmistoa yhdistää yksi asia - oman edun tavoittelu kaikessa. Niitä erottaa toisistaan myös yksi asia - oikeistossa on selkärankaa myöntää se ääneen.
  2. J

    Vasemmistoliitto

    Niin Paavo-raukan on pakko esittää elävänsä puolueensa arvomaailman mukaisesti laista ja oikeudesta piittaamattomana anarkistina. Käy koville vanhalla miehellä ja tällä kertaa käy myös kukkarolle.
  3. J

    Vasemmistoliitto

    Uskooko kukaan tosissaan (ihan tästä taide-episodista riippumatta), että Arhinmäki on kykenevä hoitamaan mitään vähänkään vaativampaa julkista tehtävää?
  4. J

    Vasemmistoliitto

    Entäpä jos kansanedustajat Sarkkinen ja Andersson esittäisivät epäluottamuslausetta ministereille Sarkkinen ja Andersson? Siinä vasta olisi loistava esimerkki poliittisesta taktikoinnista (tai skitsofreniasta).
  5. J

    Vasemmistoliitto

    Niin, kommunistejahan on kahdenlaisia: massamurhaajia ja niitä, jotka eivät ole päässeet valtaan.
  6. J

    Vasemmistoliitto

    Tuo excel-harjoitus sisältää kuitenkin pienen virheen. Siinä oletetaan, että 150 000 tienaavien määrä on veroprosentista riippumatta vakio (samoin kuin kaikkien muidenkin tuloluokkien). Tosiasiassa esimerkiksi minun tuloistani päätoimen palkkatulot muodostavat n. 60 prosenttia. Loppu koostuu...
  7. J

    Vasemmistoliitto

    Hyvä kysymys. Huomioidaan nyt sitten. Tämän https://www.veronmaksajat.fi/globalassets/selvitykset/kv-palkkaverovertailu-2020-verotietoa-88.pdf tutkimuksen mukaan palkkaverokiila: 45 000 vuosituloilla: Suomi 42,1% Tanska 36 % 146 000 vuosituloilla: Suomi 56,4 % Tanska 47,2 % Riittäisikö tämä...
  8. J

    Vasemmistoliitto

    Minä puhun työn verotuksesta. Välillisten verojen sotkeminen asiaan on aika keinotekoista, vaikka toki kokonaisveroastekin Suomessa on yhteiskuntaa lamauttavan korkealla.
  9. J

    Vasemmistoliitto

    Jos tienaat vuodessa yli 150 000 euroa, on veroprosentti Tanskassa Suomea pienempi. Sitä paitsi, kuten joku tuolla jo mainitsikin, Tanskassa ei keräillä TEL ja LEL -maksuja, jotka Suomessa pökkäävät veron päälle vielä ylimääräisen lähes kymmenen prosentin siivun. Johtopäätös siis on, että...
  10. J

    Vasemmistoliitto

    En. Muiden virastojen osalla ei ole tilannetta, jossa samalla hallinnon alalla on sekä keskushallitus että ministeriö. Ja, kyllä, olen tietoinen julkilausutuista perusteluista tälle asian tilalle, en vain pidä niitä riittävinä.
  11. J

    Vasemmistoliitto

    No, hyvällä onnella tämä johtanee seuraavien eduskuntavaalien jälkeen siihen, mikä olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten eli OPH:n yhdistämiseen opetusministeriöön. Siinä tuo OPH:n pääjohtajan virka voidaan sitten lakkauttaa tuotannollis-taloudellisin perustein. Lyhyellä tähtäimellä tästä toki...
  12. J

    Vasemmistoliitto

    Vasemmistoliitto on kyllä sikäli oikeassa, että Israel toimii tässä väärin. Rauha alueella syntyisi jos kostoiskuissa jokaista kuollutta israelilaista kohtaan ei menisi muutama palestiinalainen, vaan esim. 10 000 palestiinalaista. Israelin nykyinen reagointi raketti-iskuihin ei ole riittävä...
  13. J

    Vasemmistoliitto

    Mutta tunnustus tuli kuitenkin lopulta. Se on suomalaisessa politiikassa kovin harvinaista, etenkin kun kysymys on vaikeasta henkilökohtaisesta ongelmasta, jota moni ei pysty myöntämään edes itselleen. Eli minävpeukutan edelleen.
  14. J

    Vasemmistoliitto

    Ensinnäkin, mistä tiedetään, että nämä Arhiksen agression kohteeksi joutuneet teinit olivat niitä korttelirallia ajaneita jonneja? Tämä on kuitenkin toisarvoinen asia. Nämä nuoret eivät ole uhreja, vaan marttyyrejä, jotka joutuivat nyt kärsimään siitä, että Arhiksen niskaan saadaan heitettyä...
  15. J

    Vasemmistoliitto

    Paavo on sitten aloittanut oman Soldiers of Lenin - katupartiotoiminnan.
  16. J

    Vasemmistoliitto

    No Jatkoajalla on Kansanuutisiin verrattuna vähintään kymmenkertainen lukijamäärä, puhumattakaan siitä, että se on Suomen ainoa vakavasti otettava kiekkomedia. Joten eipäs dissata vanhaa kunnon Jatkista.
  17. J

    Vasemmistoliitto

    Tästä olen ehdottomasti samaa mieltä. Sosiaaliturvan palvelukseen tulevia maahanmuuttajia Suomeen ei tarvita ensimmäistäkään, mutta töihin tulevien ja veroja maksavien Suomeen muuttamista pitää kaikin keinoin edistää ja ennen muuta sitä estävät byrokraattiset rakenteet purkaa (ja tätähän Marinin...
  18. J

    Vasemmistoliitto

    Mielenkiintoinen tuo asenne, josa oletetaan kirjoittajan automaattisesti tarkoittavan vaimojen hankkimista idästä ja kaukoidästä. Ehkä hän tarkoittikin sitä, kun Jaana roudaa Issamin Suomeen? Tai Niina kyllästyneenä suomalaisen miehen toksiseen maskuliinisuuten ja setämiehistelevään...
  19. J

    Vasemmistoliitto

    Tähän vaikuttanee myös suomalaisten jalkapallofanien ns. glory hunter -geeni. Kun Tuto pelaa höpö höpö -sarjassa, kannatus hakeutuu sellaiseen pääsarjatason joukkueeseen joka ei suoraan identifioidu perinteiseen vastustajaan, ts. pääsarjajoukkue joka ei ole TPS kelpaa fanitettavaksi.
  20. J

    Vasemmistoliitto

    Liekö tämä nyt sitten taas kerran sitä parempaa vihapuhetta. Jutussa yksiselitteisesti leimataan parasiiteiksi monia tuntemiani ihmisiä ja joitakin sukulaisiakin. Kaikki nämä henkilöt ovat hyviä veronmaksajia ja lainkuuliaisia kansalaisia - he elättävät tuon jutun kirjoittajaakin.
Ylös