Hakutulokset

  1. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Majanderin käyttäminen asiantuntijana tuossa jutussa alleviivaa sitä, mitä YLE:n puolueellisuudesta aikaisemmin totesin. Siihen uskovat henkilöt uskovat suurella todennäköisyydellä myös Loch Nessin hirviöön, joulupukkiin ja kuunatseihin.
  2. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Niin, minä esitin perusteita ihan linkkien kera. Sinä et. Olisiko esittää jotakin oman näkemyksesi tueksi, vai jatketaanko tuolla asiallisella laita foliohattu päähän -linjalla?
  3. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Tämä ketju on nyt pakko ottaa esille YLE:n poliittisen tasapuolisuuden nimissä. Eilisen päivän ykkösuutinen Suomessa oli alunperin Iltalehden tutkivan journalismin esille kaivama Sanna Marinin aamupalagate. YLE ei ole nähdäkseni (sopii korjata jos olen väärässä) millään alustalla eikä missään...
  4. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Ukkola kyllästyi olemaan ainoa ei-punainen toimittaja talossa.
  5. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Minä en ole yhtä vakuuttunut Ukkolan valehtelemisesta, mahdollista se toki on. Pressiklubia en aio katsoa - se on väärä ohjelma Ukkolalle. Ukkola on älykäs pohdiskelevalla tavalla, Pressiklubissa pitää olla nopea tarttumaan tilanteeseen, vetää vastapalloon ja laukoa onelinereita. Nämä eivät ole...
  6. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Hänellä on valtaa käyttämänsä median kautta, mutta en pidä itsestäänselvänä, että hänellä on mediakontekstin ulkopuolella arvovaltaa. Eli Sanna Ukkola tv-ruudussa on eri asia kun Sanna Ukkolan lähettämä sähköposti.
  7. J

    Yleisradio Oy – YLE

    En pidä edes kaikkia suomalaisia toimittajia heikkolahjaisina. Esimerkkeinä lahjakkaista toimittajista vaikkapa Ruben Stiller. Jos Ukkola valehteli (eli kukaan poliisi ei häntä mainitulla tavalla neuvonut, pidän sitä tietenkin tuomittavana. Vaikka poliisin linja olisikin, että epäasiallinen...
  8. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Lueppa se Ukkolan viesti ko. reksille, joka kai on jo tännekin linkitetty. Kyse on siitä, että Ukkola pyysi reksiä kysäisemään alaiseltaan, voisiko tämä jättää Ukkolan vainoamisen vähemmälle. Myös ko. rehtori on tullut asiassa julkisuuteen ja todennut, ettei hänkään ymmärtänyt Ukkolan viestiä...
  9. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Ainoastaan tangentiaalisesti eli siinä mielessä, että miten tulee suhtautua Ukkolan reaktioon ko. henkilöa kohtaan. Uskon, että sinä vastaisit kyllä, epäilemättä nimittäin Hannulan asenteella opistosta pukkaa lisää kirkasotsaisia puhenainen Lin ja Suvi Auvisen ideat sisältäneitä "journalisteja"...
  10. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Ottamatta nyt enää kantaa Ukkolan ratkaisuun lähestyä Hannulan työnantajaa (ei kuitenkaan vaatiakseen tälle potkuja, mikä ilmenee viestin sisällöstä kaikille paitsi Suvi Auvinen -luokan äo:n omistajille) esitän pienen kysymyksen: Onko Hannula mielestänne oikea mies kouluttamaan tulevia...
  11. J

    Yleisradio Oy – YLE

    On mielenkiintoista, että kun pääministeri arvosteli vassaritoimittajia, sai heidän esimiehensä lähteä ja toimittajista tehtiin sananvapauden sankareita. Kun joku nobody pilkkaa YLE:n suurin piirtein ainoata ei-vasemmistolaista toimittajaa ja toimittaja siihen reagoi, alkavat samat...
  12. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Ei mikään. Viittasin toimintaan ennen 15.5. tuo viimeinen JSN-avautuminen menee kyllä ihan Aten omaan piikkiin. Ongelma piilee siinä, että hallituksen olisi pitänyt nyt ilmoittaa Atelle, että pidät kuukauden kesäloman ja ehdottoman mediahiljaisuuden eikä antaa fuduja. Näin syntyi vaikutelma...
  13. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Jep, hallituksen. Nyt ei kai kysymys ollut siitä oliko Atte huono johtaja (todennäköisesti oli) vaan siitä, miksi hänet savustettiin ulos (poliittiset syyt).
  14. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Päätoimittajan ei tarvitse nauttia toimittajien luottamusta, vaan hallintoneuvoston. Hallintoneuvoston tehtävä on taas arvioida päätoimittajan toimintaa journalistisin perustein, ei sen mukaan diggaako joku megalomaanisella egolla varustettu toimittaja hänestä. Jos nyt hypoteettisesti...
  15. J

    Yleisradio Oy – YLE

    En jaksa toistaa kaikkia yksityiskohtia tuosta Terrafame-uutisoinnista (löytyvät kyllä täältäkin), mutta tosiasia on, että siinä toimittaja koitti ujuttaa yleisölle (vastoin parempaa tietoaan) näkemystä siitä, että Sipilä olisi syyllistynyt sukulaisten suosimiseen ja rikkonut jääviyssääntöjä...
  16. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Kyllä se, että päätoimittaja saisi edelleenkin vaatia uutisoinnilta objektiivisuutta ja edes jonkinlaista perustumista dokumentoitaviin lähteisiin olisi ollut myös toimittajien ja varsinkin se olisi yleisön etu - mutta ei nyt sitten.
  17. J

    Yleisradio Oy – YLE

    RKP:n mandaatilla olevaa päätoimittajaa ei kiinnosta kuin yksi asia ja se on sote-uudistuksen vaikutus Vaasan keskussairaalaan. RKP:llä ei ole mitään nähdyn pakolaisuutisoinnin jatkumista tai Sipilään liittyvän perättömän tai vähintäänkin vääriä mielikuvia vihjailemalla levittävän uutisoinnin...
  18. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Tämä uutinen tarkoittaa sitten sitä, että jatkossakin stallaritoimittajat voivat jatkaa punavihreän agendan mukaisen propagandan syöttämistä ilman mitään vastuuta uutisoinnin oikeellisuudesta. Kuinka helvetin selkärangaton YLE:n hallitus voi olla? Tässä on klassinen esimerkki siitä, kuinka häntä...
  19. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Tällä kertaa YLE ja MOT saavat kyllä puhtaat paperit. Lähteenmäkikin on oikeassa, joskin siihen oikeassa oloon liittyy kyllä melkoinen määrä jälkiviisautta. Kenen päähän olisi 40-luvun alussa pälkähtänyt, että sotiva valtio lähettää vihollisen linjojen taakse jengiä, jonka ainoa tehtävä on...
  20. J

    Yleisradio Oy – YLE

    Ja saaga jatkuu. Aamu telkkaan oli sitten vääntäynyt ihan oikea mediatutkija. Oli raukka pahoittanut mielensä kun Krista Kiurua on viime aikoina media niin tylysti kohdellut. Missä oli tämä mediatutkija kaikkien perussuomalaisten poliitikkojen, Alexander Stubbin ja Juha Sipilän media-ajojahtien...
Ylös