Hakutulokset

  1. J

    Vihreä Liitto

    Pirkanmaalla ehdolla olevan Iris Suomelan vaalislogan on: "Vastavoima taantumukselle." Mutta hei, eiväthän Vihreät toki ole vasemmistopuolue. On aivan käsittämätöntä, miten Ville Niinistön alkukauden liberaalihenkinen sekä vasemmistoon että oikeistoon etäisyyttä ottanut wanna be -yleispuolue on...
  2. J

    Vihreä Liitto

    Ja viimeiseen kolmeenkymmeneen vuoteen en ole ollut niin naivi, että uskoisin tuon muotoilun lakitekstissä olevan puhdasta sattumaa tai vahinko.
  3. J

    Vihreä Liitto

    Ei, harmi kyllä sellaista tilastoa, jonka otsikko olisi Euroopan julkisen hallinnon tehokkuusindeksi valtioittain ei ole saatavilla. Mutta, jos pysähdyt miettimään hetkisen, mitä luulisit, voisiko se, että Suomi kuluttaa yli puolet BKT:sta julkiseen sektoriin indikoida jotenkin sitä, että ko...
  4. J

    Vihreä Liitto

    Tässä on faktaa siltä varalta, ettei @haunted shores ehtisi sitä kaivelemaan. Suomessa kulutetaan siis fyffeä toiseksi eniten Euroopassa julkiseen sektoriin. Vain Ranskassa tilanne on vielä katastrofaalisempi. Esimerkiksi julkisen sektorin suojatyöpaikkojen emämaassa Italiassa tilanne on Suomea...
  5. J

    Vihreä Liitto

    On ilmeistä, että samalla kuin Vihreistä on tullut miltei huomaamatta demareista vasemmalta ohi menevä vasemmistopuolue, on heidän moraalinsa myös kovaa vauhtia vasemmistolaistunut eli kaikenlainen suhmurointi, poliittiset virkanimitykset ja rötöstely ovat lisääntyneet jo normidemaritasolle (=...
  6. J

    Vihreä Liitto

    Muuten en koske tähän keskusteluun kepilläkään (vihreät ja kepu tapelkoot, toivottavasti riittävästi hallituksen kaatumiseen), mutta tuosta kannan koosta on pakko kysäistä. Mihin tuo arvio 4000 yksilöstä perustuu? Toki Saimaa on iso järvi ja vesistö, mutta silti 4000 hyljettä kuulostaa melko...
  7. J

    Vihreä Liitto

    No voi harmi jos pahoitin mielesti. Ajattelin vain vastata samalla kielellä, mitä itse päätit käyttää - vaikka tuodakseni piristystä havaitsemasi ankeuden keskelle. Jos sinun mielestäsi tämä hallitus on toiminut loistavasti ja päätöksenteko on ollut suorastaan esimerkillisen demokraattista...
  8. J

    Vihreä Liitto

    Niin, oliko @Cobol esittämässä toteamuksessa, siitä, että EU:n tukipaketin hyväksymisen hinnaksi neuvotellut 500 megaa menivät maataloustuen kasvattamiseen ympäristöystävälliseen teknologiaan kohdistuvien investointien sijaan jokin ajatus- tai asiavirhe? Jos oli, varmaan avaat asiaa sen sijaan...
  9. J

    Vihreä Liitto

    Kuitenkin vasta sellaiset kuusi kuukautta ennen eduskuntavaaleja, ettei ministeriaudin mukavuuksista ja hyvästä liksasta tarvitse erota liian aikaisin. Sitäpaitsi, aiemman eron boosti gallupeissa ehtisi painua hukkaan jos vaalit olisivat liian kaukana.
  10. J

    Vihreä Liitto

    Kyllä vaan. Nämä "yhteiskuntasuhdepäälliköt tms." ovat ihan oma kategoriansa yrityksissä. Jokainen tietää, ettei heillä ole mitään varsinaista substanssiosaamista annettavana yritykselle, mutta heillä on suorat yhteydet puolue-eliittiin, joka helpottaa aivan helvetisti lobbaamista - etenkin...
  11. J

    Vihreä Liitto

    Kun tunnut olevan oppinut mies, voisitko ottaa harkintaan kaksi pikku seikkaa: 1. mahdollisuus, että viestissäni olisi käytetty tehokeinoa nimeltä hyperbola ja 2. mahdollisuus, että viittaisin viestissäni ensi sijaisesti Vihreiden päättävään porukkaan, en kaikkiin heidän kannattajiinsa. En ole...
  12. J

    Vihreä Liitto

    Se ei vaan hirveästi lohduta jos kaksi prosenttia vihreistä ei ole marxisti-anarkisteja ja ymmärtää jotain taloudesta. Meidän ongelmamme ovat ne 98 prosenttia....
  13. J

    Vihreä Liitto

    Hieman karrikoiden voisi todeta Churchilliä (Pseudo) mukaellen: "Jos ihminen ei ole vihreä kaksikymppisenä opiskelijanaisena, hänellä ei ole sydäntä, jos hän on vihreä nelikymppisenä uranaisena, hänellä ei ole aivoja."
  14. J

    Vihreä Liitto

    Olisiko tässä keississä kysymyksessä "Mitä Pekat edellä, sitä pienet perässä" -tyylinen ilmiö? Eli ehkäpä on laajemminkin kysymys vihreiden käsityksestä hyvästä hallinnosta eli tarkoitus pyhittää keinot.
  15. J

    Vihreä Liitto

    Tästähän on jo tehty kauan sitten vaihtoehtoinen fakta. Tälläkin palstalla erilaiset veljet vasemmalta ovat jo kauan vaahdonneet siitä, kuinka suuret saatanat Iiro ja Esko ihan tahallaan ajoivat puolet maasta konkurssiin ja sadat tuhannet ihmiset työttömiksi kurjistuspolitiikalla ja...
  16. J

    Vihreä Liitto

    Sori nyt, mutta viitsitkö näyttää, missä tuossa viestissäni esiintyvät termit: marxilainen, natsit tai töpseli? Ja vaikka minulla ei olekaan mitään erityistä syytä epäillä wikipedian tieteellistä kompetenssia tässä(kään) asiassa, haluaisin nyt muistuttaa, että juurikin alueellinen eriarvoisuus...
  17. J

    Vihreä Liitto

    Kuntaverotus on eri asia koska kunnilla on itsehallinto. Sen vuoksi kunnan toimintaa ei verrata naapurikuntaan tasa-arvomielessä (toki erityislainsäädännöllä on varmistettu, etteivät erot repeä ihan hulvattomiksi). Progressiivinen verotuskin on jostakin näkökulmasta tasavertainen - säännöt ovat...
  18. J

    Vihreä Liitto

    Ja mitenkä tämä sovitetaan perustuslain vaatimukseen kansalaisten tasavertaisesta kohtelusta?
  19. J

    Vihreä Liitto

    @Cobol ei kai ihan tosissasi voi väittää, ettei vihreiden talouspolitiikka tässä hallituksessa olisi selkeästi Lipposen ja Urpilaisen demareista vasemmalla. Ei todellakaan keskusta-vasemmistoa, vaan vasemmiston keskustaa, ellei vasenta laitaa.
  20. J

    Vihreä Liitto

    Kaiken kieltäminen ja liikkumisen mahdottomaksi tekeminen = kaupungin rakentaminen. Way to go! Toivottavasti helsinkiläiset ymmärtävät, että vihreä pormestari merkitsisi kehityksen pysähtymistä ja kaupungin näivettymisen alkua.
Ylös