Hakutulokset

  1. J

    Elokapina

    Tässähän oli jo kuitenkin löydetty alusta, joka tukee heidän harrastustaan. Pitää vain jatkossa sopia, että pääsee yöksi kotiin ja koittaa löytää sponsori, että myös ruokailut onnistuu. Voisiko liiman sijaan kiinnittää itsensä lattiaan vaikka tarranauhalla, jolloin kapinaa voi tehdä öisin ja...
  2. J

    Elokapina

    Tämä Elokapinan ympärillä hyörivä porukka on omalla tavallaan vähän kuin Jehovan Todistajat. Ei sen väliä, että meneekö viesti läpi, kunhan on käyty 70 ovella kuukaudessa.
  3. J

    Elokapina

    Ongelma on siinä, että Elokapinaa ei auta yhtään se, että ihmisiä ärsyttää. Pahimmassa tapauksessa vaikutus on täysin toinen, kuin mitä on haluttu. En tunne yhtäkään ihmistä, joka suhtautuisi erityisen positiivisesti tai kertoisi heränneensä Elokapinan takia. Tunnen kyllä paljon ihmisiä, jotka...
  4. J

    Elokapina

    Elokapina voisi vähentää päästöjä maksamalla sakkonsa ja jatkamalla elämäänsä tekemiensä ratkaisujen kanssa. Jos kansalaistottelemattomuus on tässä asiassa tärkeä vaikutuskeino, niin voisivat edes hyväksyä siitä tulevat rangaistukset.
  5. J

    Elokapina

    Tämän takia on hankala kunnioittaa koko liikettä, kun tuntuu että taustalla ei ole muutoksen nostaminen. Ennemmin vahingon aiheuttaminen ja tuntuu oudolta, etteivät tajua että yhteiskunnan kuluja nostamalla eivät edistä omaa asiaansa. Vihreä siirtymä vaatii resursseja ja investointeja, jos rahat...
  6. J

    Elokapina

    Samanlaisia itsekeskeisiä, itsekkäitä ja omalla määrittelyllään ilmastovastaisia ihmisiä ovat myös nämä kapinalliset. Käytännössä kuormittamalla käräjäoikeutta hekin kuormittavat ympäristöä ja vievät yhteiskunnan resursseja pois jostain tärkeämmästä. Omista perusoikeuksistaan saa tietysti...
  7. J

    Elokapina

    Tietysti osa ihmisistä selittelee asioita itselleen parhain, mutta kun katsotaan esimerkiksi noita rekisteröintitilastoja, niin siellä korostuu myös nuo ns. vihreät käyttövoimat. Osa syy siihen saattaa olla se, että valmistajat ovat tuoneet sitä nimenomaan noihin kalliimpiin ajoneuvoihin ensin...
  8. J

    Elokapina

    Laitoin tämän viestin autoiluketjuun, mutta laitetaan nyt tännekin. Kyllähän tuo sähkö nimenomaan korostuu noissa isojen ja luksusautojen segmentissä, johon katumaasturitkin kuuluvat. Aut.fi - Ensirekisteröinnit segmentettäin Sähkön/ hybrideiden osuus alkaa korostua selkeästi...
  9. J

    Elokapina

    Eli pitäisi tutkia katumaastureita ja niiden käyttövoiman muutosta, jos halutaan debunkata aiempaa väitettä hybrideistä ja katumaastureista. Menee ohi ketjun aiheen, mutta nämä on niitä muutoksia joita pitäisi pohtia, jos kuluttajaa halutaan ohjata oikeaan suuntaan. Jos nyt käydään myös ketjun...
  10. J

    Elokapina

    Kuinka paljon katumaastureita on oikeasti liikenteessä vai kiinnitätkö huomiota vain katumaastureihin? Itse en rekisteröi, että niitä olisi valtavasti enemmän. Nostit ne keskusteluun, joten olisiko sinulla tilastoja?
  11. J

    Elokapina

    Kuinka paljon Helsingissä järjestetään tapahtumia joiden takia suljetaan Mannerheimintie? Jyväskylän alueen kannalta rallilla on sen verran merkitystä, että silloin voidaan luvalla sulkea joitakin kulkureittejä yhteistyössä viranomaisten kanssa. Tätä samaa itse asiassa tapahtuu aika monessa...
Ylös